Siniset ja Soini

Ulkoministeri Soini, (sin), ei ole millään lailla paheksunut uskontonsa piirissä vellovaa lasten hyväksikäyttöä! Sen sijaan hän tanssii lillukanvarsilla aborttinsa kanssa, asian joka on jo kaikissa sivistysmaissa hoidettu kuntoon.
Kun Sinisetkään eivät ole ottaneet etäisyyttä ministerinsä toilailuun, voidaanko olettaa että Soinin mielipide on myös puolueen mielipide?
29380
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 29

Vanhimmat

Ei kai tuossa puolueessa ole ripaustakaan sivistystä.

Äänestä
  • Niin, aborttia vastustetaan eikä tuomita pappien lasten hyväksikäyttöä! Kuka tuollaista voi hyväksyä?
    Eihän tuollainen voi olla ulkoministerinä enää!

    Äänestä

  • Hallituspuolueilla kokoomus, keskusta ja siniiset ovat taas keisareita ilman vaatteita, on niin luvanneet takinkääntölupauksia vaalien lähestyessä , äänestäjille. Vahinko vain että äänestäjät eivät ole tyhmiä taasko luvataan sata hyvää ja kymmene kaunista ja palttoot kääntyisivät alta aika yksikön. Vihreet tunaroi matuilka, menkääs asuun sinne ruottin puolelle voisitte oppia jotain suvakkiudestanne. Palautuksia lisää. Ei pulinoita.

    Äänestä

  • Sininenuvalo yrittävätten raukat kalastella äänestäjiä linströmin työministeriraukan eläketuella. Voi voi. Kokkarekepuleiden peesaajat. Samaa pskaa kuin persut varmaan yhditävät taas itsensä että sasivat ees vähän ääniä. Soinihan on matkustellut Aluokan lentomatkustajana ja sveeteissä rouva mukanaan. Kyllä on ehtinyt puhua kaikenlaista apulantaa eestaas. Katolisena hyväksyy pappien hyväksikäytöt ja kieltää naisia päättämästä omasta kehostaan. Outo Hiippari.

    Äänestä

Mikä tulee Persusta kun se saa sairauskohtauksen? No sininen tietysti! Buuaaahhaaahhaaa!

Äänestä

Tuosta Simon Elosta en menisi takuuseen. On niin traumatisoituneen näköinen.

Äänestä

Politiikan+turhapuro,+Turha-Terho,+(0,8%),+purki+katkeruuspussinsa+Rinteeseen.+Olikohan+siihen+Orpon+ja+Sipilän+lupa?+Eräs+poliitikko+kertoi+että+siniset+eivät+saa+sanoa+mitään+ilman+isäntien+lupaa.

Äänestä
  • Nykytilanteessa siniset pitävätOrpoa ja Sipilää panttivankeina. Siniset voivat kaataa hallituksen, niin halutessaan.

    Äänestä

Soini ministerinä ei saa ilmaista henkilökohtaista mielipidettä abortista vastoin suomen virallista kantaa.

Sisäministeri Kai Mykkänen eilen ilmoitti kannattavansa NATOon liittymistä, vastoin suomen virallista kantaa.

Onko henkilökohtaisen mielipiteen ilmaisu sidottu puoluekantaan??

Äänestä
  • ”Onko henkilökohtaisen mielipiteen ilmaisu sidottu puoluekantaan??”

    Soini ei voi esiintyä julkisesti yksityishenkilönä niin kauan kun hän on maan ulkoministeri.

    Kukaan ei ole viemässä Soinilta hänen vakaumustaan tai oikeuttaan mielipiteisiin eikä edes kritisoi assa niitä mutta niin kauan kun hän on ministeri hänen on noudatettava määrättyjä sääntöjä.
    Niin kauan kun hän on Suomen hallituksen jäsen hän edustaa Suomea kaikissa julkisissa sanoissaan ja teoissaan.
    Myöskään virkamatkoillaan hän ei muutu yksityishenkilöksi kun siltä tuntuu.

    Äänestä

  • Näin kirjoitti:

    ”Onko henkilökohtaisen mielipiteen ilmaisu sidottu puoluekantaan??”

    Soini ei voi esiintyä julkisesti yksityishenkilönä niin kauan kun hän on maan ulkoministeri.

    Kukaan ei ole viemässä Soinilta hänen vakaumustaan tai oikeuttaan mielipiteisiin eikä edes kritisoi assa niitä mutta niin kauan kun hän on ministeri hänen on noudatettava määrättyjä sääntöjä.
    Niin kauan kun hän on Suomen hallituksen jäsen hän edustaa Suomea kaikissa julkisissa sanoissaan ja teoissaan.
    Myöskään virkamatkoillaan hän ei muutu yksityishenkilöksi kun siltä tuntuu.

    Näinkin, mutta miten muut ministerit voivat ilman paheksuntaa esittää mielipiteitään NATO:sta vastoin Suomen virallista kantaa...se ihmetyttää pientä kulkijaa.

    Äänestä

Siniset tulevat kärsimään seuraavissa vaaleissa karmean tappion ainakin Soini jos on ehdokkaana.

Äänestä
  • Houp sou! Erityisesti inhoan pakkoruotsiterhoa!

    Äänestä

Sinisiä ei ensi vaalien jälkeen ole. Jos eivät sitten ala viherpiipertäjien sateenkaarisiipeen, siellä on vähän sinistä!

Äänestä

Sininen Turhamaisuus- puolueen nokka Terho on alkanut raakkumaan julkisuudessa siellä sun täällä. Pelko tulevaisuudesta oikein haisee jo kauaksi. Sivistymätön naljailu voittajapuolueen pj:stä esimerkiksi oli tyypillistä Soinin oppipojan typeryyttä. En muista että Rinne olisi koskaan esimerkiksi sanonut Terhoa kehitysvammaisen näköiseksi pelleksi.

Äänestä

Kyllä hävettää,että meillä on näin älyvapaa ulkoministeri. Suomikuva ulkomailla senkun pahenee tämmöisen toopen myötä. Onneksi on vaalit ensi vuonna ja nämä pellesiniset joutuu pois häärimästä. Uskomatonta hölmöilyä koko sinisten touhu.

Äänestä

On pahasti pielessä asiat, jos ulkoministeri ei ole huolestunut siitä että pikkupoikia ja tyttöjä käytetään hyväksi uskonnon nimissä.

Äänestä
  • Soini ei voi paheksua toimintaa, jolla on Vatikaanin hyväksyminen ja tuhatvuotinen perinne.

    Äänestä

  • Kokeilepa oikaista itsesi. Väärässä oleminen sattuu ajan mittaan ryhdin päälle. Muistaakseni Soini tuomitsi lasten hyväksikäytön eikä hyväksy aborttia.
    Ei minulla muuta. Jaksellaan!

    Äänestä

Ei Soinin toimet varmaan ihan oikein ole mutta, Touko Aalto vihr. puh.joht. taputteli perseitä homobileissäja nyt jätkä ulisee joka päivä Soinin mokaa. Aalto ei kyllä puh.joht. voi käyttäytyä noin typerästi. Koko vihervas. on pelkkä vitsi !

Äänestä

Kyllä viherpiipertäjiä varmaan rassaa kun tuo Aallon röhnä pilaa kertapieraisulla kaikki hyvän ja kannatuksen nousun mitä Ville Niinistö sai aikaan useassa vuodessa!

Äänestä

Vihatekojen määrä naisia kohtaan on Suomessa noussut kovasti sen jälkeen, kun tänne on tullut erästä porukkaa; Hyvinkäällä joukkoraiskaus ja Turussa Suomen ensimmäinen terroriteko, joka kohdistui erityisesti naisiin. Miksi tästä ei saa puhua ja sanoa, että tällaista ei ole ennen ollut. Turussa ihmiset halusivat kunnioittaa murhattujen muistoa mutta Li A. oli organisoinnut V:tä huutavan apinalauman sinne riuhumaan niin, että eräältä henkilöltä meni jalka poikki. Miksi tuollaisen fasistiseen käytökseen, jota viher-kommarit tekevät, ei puututa kovemmilla otteilla.

Äänestä
  • Eikös siellä Turussa marssinut Vastarintaliike, ne on natseja jotka ei kyllä kenenkään muistoa kunnioita, kepin nokkaan nostetaan milloin mitäkin, on absurdia väittää tuollaisen mahdollisesti lailla kiellettävän uusnatsijärjestön muka kenenkään muistoa kunnioittaa.

    Molemmat ääripäät on aivan samanlaista sakkia, ei niillä mitään eroa ole.

    Äänestä

Samaa ihmetellään täällä Kajaanissakin.Aborttia vastaan kyllä marssitaan ja suu vaahdossa huudetaan,mutta tuhansien lasten raiskauksista ministeri Soini ei sano mitään.

Äänestä

Jihadistit voivat lopettaa toimintansa ja antaa surevien ihmisten surra terrori-iskussa kuolleita ja vammautuneita.
Ei jihadismille!

Äänestä
  • Kattokaapa Lauran manio Twitteri-video! Miten joku osaa sanoa noin suoraan ja selvästi, että mitä miteltä suomalaiset ovat.

    Äänestä

Paavi jo siellä vatkaamossa pyyteli anteeksi pappien orgioita, mutta Soini sininen ilmeisesti hyväksyy "maan tavan." Toisaalta, eikös se Jeesuskin sanonut että "antakaa lasten tulla minun tyköni". Mitä lie siellä kaavun alla tapahtunut? Uskonnot ovat semmoisia. Käsittääkseni muslimeilla pysytään kuitenkin oman suvun lapsissa.

Äänestä

Siniset ovat läpeensä moraaliton porukka.Heilutettiin rasistikorttia ja sen vuoksi erottiin kertomansa mukaan perussuomalaisista. Todellinen syy oli hillotolppa,jonka presidentti,kokoomus ja kepu lupasivat sinisille. Ei auttanut. Kannatus lähentelee nollaa. Nyt tuo paskasakki on itse alkanut ns.rasisteiksi,jotta sais kannatusta. Siniset ovat arvostelukyvyttömiä. He eivät esim. huomanneet sitä, että Soinin aika on ohi. Vanhuus ei ole iästä kiinni. Ulkoministerin pesti oli paras saavutus. Se oli siinä. Nyt voi rauhassa kehuskella pedofiilikirkkoa. Soini lätisee ja syyttää pedofiilipappeja,vaikka juurisyy on katolisessa kirkossa. Tuon kirkon tehtäviin houkutellaan hyväksikäytettyjä poikia,joista taas tulee hyväksikäyttäjiä. Perinne on yli tuhatvuotinen. Soini tietää sen varmasti,mutta valehtelee. Miksei tietäisi,kun minä syrjäkylän huono-osainenkin sen tiedän.
Sitten tuo varapuheenjohtaja. kuuleman repesi ryyppäämään,kun sinisten touhu meni perseelleen. Miksi siniset eivät millään tavalla hänestä huolehdi? Eivät huolehdi muusta kuin omasta hillotolpastaan.
Sitten tuo nuori mies,joka on loikannut jo 3.puolueeseen. Äärimmäisen taantumuksellinen ja vastenmielinen. Kertoi muuten,että venäläiset ovat hajottaneet perussuomalaisen puolueen. Miksi ei voi sanoa,että se oli se hillotolppa se loikkauksen syy.
Soinin aika on ohi. Oli jo vuonna 2016. Soini alkaa olla kunnalliskotikunnossa,puheet ovat niin kaukana tästä maailmasta. Ei ala eduskunta-eikä eurovaaliehdokkaaksi. Siniset eivät sitä ymmärrä tai haluavat salata asian. Kohta käy niinkuin Kekkoselle, että pidetään hommissa niin kauan,että koko Suomi joutuu maaailmalla naurunalaiseksi.

1Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Lars-OlofPimein kirjoitti:

Ulkoministeri Soini, (sin), ei ole millään lailla paheksunut uskontonsa piirissä vellovaa lasten hyväksikäyttöä! Sen sijaan hän tanssii lillukanvarsilla aborttinsa kanssa, asian joka on jo kaikissa sivistysmaissa hoidettu kuntoon.
Kun Sinisetkään eivät ole ottaneet etäisyyttä ministerinsä toilailuun, voidaanko olettaa että Soinin mielipide on myös puolueen mielipide?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu