Heippa!
Mulla todettiin masennus 2014 jollonka aloitettiin hoito lääkkeillä ja psykologikäynneillä. Ensin olin pariviikkoa avohoidossa. Mutta enihau, söin lääkkeitä abaut 3 vuotta, ja lopetin viime syksynä, koska koin etten tarvitse niitä enään, ja tästä oltiin jo tovi keskusteltu psykologini kanssa. Silloin mulla oli jo huonoja ja hyviä jaksoja, mutta ne olivat pidempi kestoisia aina kerrallaan. Olin hetken sitten ilman lääkkeitä, ja niitä hyviä ja huonoja jaksoja oli silloinkin, kunnes sain paniikkikohtauksen nyt alkuvuodesta josta seurasi todella huono jakso ja hain uudelleen apua ja sain lääkkeet. Lääkkeistä huolimatta jaksot on jatkuneet ja nykyään ne on niin radikaalisti muuttuvia etten meinaa pysyä järjissäni. Ja jaksot kestävät milloin viikon kaksi tai vähemmänkin aikaa. Esimerkiksi, viikonloppuna olin aivan maassa, ja ilman mitään laukaisevaa tekijää, halusin tappaa itseni. Sitten eilen heräsin ja olo oli mitä mahtavin, masennuksesta ei tietoakaan. Ja sillon kun mulla on "mahtava" olo, on käyttäytyminen samankaltaista kun kaksisuuntaisen mania vaiheessa kuvaillaan. Eilen yöllä ihan ykskaks tunsin olevani jonkinlaisessa psykoosissa ja luulin olevani hullu, ja tajusin heti että paniikkikohtausta se taas on. Sain sen onneksi tälläkertaa hyvin nopeasti kuriin. Voisiko olla että minulla on kaksisuuntainen, onko täällä ketään joka voisi kertoa omista kokemuksistaan ja ehkä valaista asiaa?
Kaksisuuntainen mielialahäiriö(kö)?
5
310
Vastaukset
- Perspektiivi
Lueppas Robert Whitakerin Anatomy of an Epidemic niin saat vähän realismia tilanteeseesi. Ei kannata antaa itsensä upota psykiatrian dogmaan niin helpolla. Siinä käy nopeasti samoin kuin, jos satanistien juttuihin lähtee mukaan.
- hiljainenhuuto
En mä sen takia "kuvittele" olevani jotenkin sairas että olisin liikaa lueskellut juttuja netistä. Tätä on jatkunu niin saakelin kauan ja mä alan oleen niin kypsä tähän jatkuvaan mielialan heittelehtimiseen. plus sitten kun ei mulla oo sellasia ihmisiä joille mä voin kaiken tän kertoa ja puhua asiasta, kun ei ne ymmärrä, kun ovat itse "normaaleja" . Siks mä tuun tänne typerille palstoille kertoon epätoivoisena omaa tilannettani ja toivon että joku joka kokee samoin voisi vaikka mun kanssa keskustella. Tottakai, voisin, ja olisi suotavaa mennä lääkäriin juttelemaan ja hakemaan sitä oikeaa diagnoosia, pitikin koko viikon, mutta tässä mä oon edelleen, peukalo keskellä kämmentä idioottina kyttäämässä näitä saatanan palstoja.
- kmnb
http://www.benfurman.com/blog/2015/02/25/psykiatrisia-palveluja-ei-ole-tehty-asiakkaille-esipuhe-james-daviesin-kirjaan/
Parantamalla sen aikaista onnetonta ja epäluotettavaa luokitusta ja modernisoimalla sen terminologiaa haluttiin luoda vaikutelma siitä, että psykiatria on samalla tavalla eksaktia tiedettä kuin muutkin lääketieteen erikoisalat. Uusi ja uljas DSM-III luokitus synnytti vaikutelman, että siinä listatut psykiatriset häiriönimikkeet numerokoodeineen ja kriteereineen olivat spesifejä toisistaan selkeästi erotettavissa oikeasti olemassa olevia häiriötiloja. Todellisuudessa diagnostical and statistical manual of mental disorders III oli pelkkä epätieteellinen kyhäelmä, lukemattomien äänestysten ja kädenvääntöjen tulos, professorien keskenään kasaan harsima kompromissi. Mutta siitä ei kukaan näyttänyt olevan kiinnostunut, sillä upouusi ”tieteellinen” luokitusjärjestelmä oli lottovoitto: se tuotti Amerikan psykiatriyhdistykselle miljoonia ja antoi psykiatrialle sitä statusta ja uskottavuutta, jota vailla se oli.
DSM-III luokituksen ei pitänyt millään lailla ottaa kantaa siihen, mistä luokituksessa kuvatut häiriöt johtuvat. Kuitenkin se lääketieteen perinnettä kunnioittava tapa ja terminologia, jolla luokitus kirjoitettiin, oli omiaan rakentamaan illuusiota siitä, että kirjassa nimetyt häiriöt ovat samanlaisia oikeasti olemassa olevia sairauksia kuin muutkin sairaudet. DSM-III luokitus loi pohjan psykiatriassa vähitellen tapahtuneelle täyskäännökselle. Vasta kukoistuskauttaan elänyt psykoanalyysi siirrettiin psykiatrian historian pölyisiin aikakirjoihin ja tilalle tuli uusi, uljas psykiatria, jossa psyykkiset ongelmat haluttiin nähdä aivokemiallisina häiriötiloina joiden ensisijainen hoito on lääkitys. Psykiatrian systemaattinen lääketieteellistäminen oli keino palauttaa sen maine ja kunnia.
Samalla psykiatreista tuli lääketeollisuuden hyvin palkattuja juoksupoikia, joiden tehtäväksi tuli viedä biologisen psykiatrian lääkekeskeistä ”ilosanomaa” niin muille lääkäreille kuin myös suurelle yleisölle. Ääneen lausumattomana tavoitteena oli saada muut lääkärit ja väestö uskomaan, että lääketeollisuuden kilvan kehittämät erilaiset aivotoimintaan vaikuttavat kemikaalit olivat psykiatristen sairauksien täsmälääkkeitä.- Paskamies
Taas on trolliap putkahtanut haisevasta, tunkkaisesta luolastaan ihmisiä kiusaamaan.
M*lkku, jolla korvantakuset ovat vielä hapantuneen juuston hajuiset.
Hyi s**tana mikä ällötys!
Usko jo: teet kaikille palveluksen, jos sidot rimmpakinttuihisi 20 kg rautaa ja betonia.
Ja souda keskelle järveä.
Vaikka et sinä k*rpien k*rpä, oikea jumalan mieliharmi, älyä mitä neuvon.
- KeittiöPsykologi
Tietysti vähän kyseenalaista täällä alkaa leikkimään psykiatria mutta vastaan oman kokemukseni ja lukemieni tietojen perusteella (olen sairastanut 7v). Lääkäri kuitenkin tietää paremmin kuin minä.
Paniikkikohtauksiin kuuluu usein pelko hulluksi tulemisesta, psykoosiin tuo kohtaus ei mielestäni viittaa.
Manian pitäisi kestää väh. viikko, hypomanian neljä päivää ja masennuksen kaksi viikkoa. Jos jaksot ovat lyhempiä niin kyse on jostain muusta. Ainakin epävakaa persoonallisuushäiriö ja epätyypillinen masennus voivat vaikuttaa kaksisuuntaiselta, etenkin yhtäaikaa esiintyessään. Ja sitten on mielialan aaltoiluhäiriö (syklotymia). Käypähoidosta löytyy sellainen kaksisuuntaisen erotusdiagnostinen taulukko, joka pitäisi löytyä jos haet googlesta ”kaksisuuntainen erotusdiagnostiikka”. Minkä ikäinen olit kun nuo oireet alkoivat?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Toiselle puolikkaalleni
Sinulla ei taida olla kaikki nyt ihan hyvin? Minua itketti eilen kauheasti, sinunko itkuja itkin? Kyllä kaikki selviää j492288- 262043
Katu täyttyy askelista...
Hyvää sunnuntaita ja hyvää jatkoa jos näin...Vettä sataa, mutta hyvä vaan, ainakin kasveille.271495Näin susta unta
Teit siinä temppuja ja kurkit huomaanko. Niinkuin sun tarttis sitä epäillä. Öitä tuimalle!161424- 1211371
- 181055
Tiedätkö nainen sen tunteen
Kun toinen tulee jossain vastaan. Naama leviää hymyyn kuin hangonkeksi. Mulla on susta semmonen,tunne.71954Kauniit ihmiset ei ole sinkkuja, se on karu fakta
Ihmisessä on lähes poikkeuksetta aina jotain vikaa jos hän pysyy sinkkuna pitkään. Sori kun sanon tän näin suoraan, mut107904Mikset päästä irti ja hae apua
Mt ongelmiisi. En vaan voi ikinä enää luottaa sinuun, pelkään sinua ja toivon löytäväni jonkun muun. Rahaa sulla on saad78886Kristinusko - epätoivoinen yritys pelastaa ihmiset jumalalta
Ei ole mitään sellaista, mitä pitää "pelastua". Lukuun ottamatta tietysti ”jumalan” (sen ei jumalan, joka väittää oleva333873