Joku pitää omaa mielipidettään faktana siinä että ihminen ja ihmisyksilö on se dna-massa mikä muodostuu kun siittiö ja munasolu hedelmöittyy. Syljessäkin on DNA, mutta tekeekö se syljestä ihmisyksilön?
Onko sitten sikiö jolla ei ole aivoja eikä mitään psyykkistä elämää ihminen? Sehän on DNA:ta. Ihmisen näköinen, raajat ja kaikki, sulupuolikin selvillä. Sehän ei tiedä eikä voi tajuta mitään, kaikki toiminnot riippuu naisen kehosta, ja se aika ja hetki kun se elää, keho elää reflekseillä. Se ei tiedä eikä tajua mitään, koska isot aivot puuttuvat. Se on biologinen koneisto. Eli tuo biologinen kooste on kuin päällystakki tai kotilon kuori ilman ihmistä tai eläintä sen sisällä. Samoin kuin on alkio ja sikiö muutoinkin ennen rvk. 26. Oikeammin, tietoisuus ympäristöstä ja kommunikaatio alkaa kehittyä vähitellen vasta puolen vuoden ikäisenä lapsena syntymän jälkeen.
Tässä näemne ettei ihmisyys ja ihmisarvo voi olla pelkästään biologinen solukooste kehittyneenäkään koska ihmisyyteen tarvitaan ennen kaikkea biologista massaa erikoistuneen että aivotoiminta on edes teoriassa mahdollista. Sitä ei hedelmöittyneellä munasolulla ole. Ei kuukausiin vaikka kehittyisi normaalisti. Se on faktasti vasta biomassa.
Fysiikalla ja biologialla ei voi selittää muiden tieteiden lainalaisuuksia. Eikä pelkällä biologialla voi selittää ihmisyyttä. Koska ihminen ei ole ihminen ilman kehittyneitä aivoja ja tietoisuutta. Hän on pelkkä solukooste, kudelma ihan kuin takkikin ilman sisustaa.
Tähän faktaan lääketiede perustelee aborttioikeuden juridiset rajat ja määrittää ihmiselämän alkurajaksi, oikeutena elämään sen pisteen kun sikiö selviää hengissä kohdun ulkopuolella.

Vastaukset 9
Vanhimmat
Tsygootti ei tietenkään ole ihminen kuin vain pelkkien perintötekijöiden osalta. Ihmisyys on paljon muutakin kuin DNA:ta.
Tsygootti on yksi hmisyksilön kehitysvaiheista. Lääkärit: ihmisyksilön elämä alkaa hedelmöityksessä.
Uuden ihmisyksilön kehittyminen alkaa vain kahdesta solusta, jotka yhtyvät uudeksi yksilöksi. Miehen perintötekijät siirtyvät eteenpäin siittiösoluissa, naisen munasolussa. Hedelmöitynyt munasolu on ihmiselämän alku. Yl /Lukion biologia
Oletko sinä täällä keskustelemassa vai pelkästään jankuttamassa tuota samaa asiaa?
Niin kehitys alkaa mutta aivot on ihmisyyden arvon mittari. Ennen tsygoottia sama aines on siittiöna ja munasoluna, se on yksi kehityksen vaihe sekin. Tsygootti on pelkka solumöykky. Siihen aborttilaki perustuu. Tsygootti ei ole ihminen, jolla on oikeus elää. Oikeuden myöntää nainen sillä abortoiko vai antaako tsygootin kehittyä. Simppeliä.
Ihmisyyden ja inhimillisyyden mittari on se, miten kohtelemme pienempiämme, heikoimpiamme ja puolustuskyvyttömiämme.
Taas koetat vääntää aborttia koekevasta mielipiteestäsi jonkinlaista universaalia faktaa. Sehän ei sitä ole. Samoin myös sinänsä kauniit korulauseesi ovat kuitenkin vain korulauseita.
Tarkastelipa aborttia miten tahansa, se kuitenkin käytännössä on ennen kaikkea moraalinen ja juridinen kysymys. Nuo asiat myös nivoutuvat yhteen. Kyse on siitä, määritelläänkö alkion oletettu tahto tärkeämmäksi kuin äidin. Pääsääntöisesti näin ei länsimaisessa oikeuskäytännössä katsota. Voit julistaa samoja lauseitasi ikuisesti, mutta todellisuudessa abortti kuitenkin on Suomessakin lain mukaisesti suoritettu operaatio ja se siitä.
Aborttia harkitseva tekee päätöksensä omista lähtökohdistaan käsin ja muiden on siihen tyytyminen. Alkiolla kertakaikkisesti vain ei ole äänioikeutta. Sillä tavalla reilu maailma ei ole.
Kun julistat inhimillisyyttä, sinun olisi kaikesta huolimatta hyvä muistaa myös laittomien aborttien ikävät seuraukset. Kummallista kyllä, ne usein tuppaavat unohtumaan.
"Taas koetat vääntää aborttia koekevasta mielipiteestäsi jonkinlaista universaalia faktaa. "
Onneks alottaja (sinä?) ei tee ollenkaan näin ;-D
"todellisuudessa abortti kuitenkin on Suomessakin lain mukaisesti suoritettu operaatio ja se siitä."
Juu juu, sillonkin kun syyt on jouduttu valheilla vääntään sinne kun niitä lain edellyttämiä ei todellisuudessa ole ollut..
"Aborttia harkitseva tekee päätöksensä omista lähtökohdistaan käsin"
Voi päättää korkeintaan lähteekö aneleen lupaa tapp.aa vaiko ei.
"hyvä muistaa myös laittomien aborttien ikävät seuraukset. "
Niin mitä niistä? Yhtä ikävät ne seuraukset on uhreille lakipykälienkin varjolla tapp.aessa. Laittomuuksilla pääasiassa itse.kkäät acat saa vaan suuremmalla todennäkösyydellä sen mitä ansaitseekin.
Oletko sinä täällä keskustelemassa, vai jankuttamassa loputtomasti omia mututotuuksias?
"Onko sitten sikiö jolla ei ole aivoja"
Mikä sikiö ilman aivoja, joku anenkefalia tapausko? Kannattasko ensin vaikka tutustua sikiönkehitykseen ennenkun kuvittelee ettei niillä ole aivoja...
"Se ei tiedä eikä tajua mitään,"
Kun ei vauvat tajua juurikaan enempää pitkään aikaan, nekin on ok tapp.aa?
"Tässä näemne ettei ihmisyys ja ihmisarvo voi olla pelkästään biologinen solukooste "
Tässä näemme ettei mutustasi tule faktaa vaikka jankkaat maailman tappiin.
"Se on faktasti vasta biomassa. "
Se on faktasti ihmisyksilö.
"Eikä pelkällä biologialla voi selittää ihmisyyttä. Koska ihminen ei ole ihminen ilman kehittyneitä aivoja ja tietoisuutta."
Vaan sunko mutujen mukaan se pitäs tehdä?
"Tähän faktaan lääketiede perustelee aborttioikeuden juridiset rajat ja määrittää ihmiselämän alkurajaksi, oikeutena elämään sen pisteen kun sikiö selviää hengissä kohdun ulkopuolella."
Tässä tulikin pelkkiä mutuvalheita toisensa perään.. Missä mitään tälläsiä olikaan määritelty? Lääketiedekö lait määrittää?
Ja mitäs se lääkäriliitto sanookaan...
>Oikeus elämään
Tärkein oikeuksista on oikeus elämään ja se on myös äitinsä kohtuun kiinnittyneen alkion perusoikeus. Mikäli tähän oikeuteen kajotaan, yhteiskunnan on säädettävä siitä lailla.
Lääkäri suhtautuu kunnioittavasti kaikkeen elämään, myös ihmisalkioon.>