Itseinhoa, miespelkoa, masennusta...

Itseinho

Itseinhoa, miespelkoa, masennusta...? Miten voi ihminen inhota itseään näin paljon. Itseinho on niin suurta etten edes valokuvista tunnista itseäni. Ei ole olemassa jotain niin kauheaa, kuin minä itse. Nostan kaikki muut itseäni ylemmäs ja itse jossain maanraossa, josta juuri ja juuri näen päivänvaloa.
Ja taas miehiä en osaa / uskalla lähestyä. Jos joku lähestyy kadulla minua niin lähinnä juoksen karkuun huomioimatta kyseistä ihmistä. Jos joku lähestyy viestitse niin en uskalla vastata, kun ajatus siitä että se tuntematon tietäisi miltä minä näytän. Elämää olen jo jonkun aikaa kutsunut elinkautiseksi ja toivonut pääseväni pois täältä. Mutta... olen liian fiksu. Tiedän tämän kaiken olevan niin tyhmää ja naurettavaa, mutta kun en saa ajatuksia kasaan, en pysy pääkopan perässä, painava möykky painaa rinnassa koko ajan.
Tiedän myös asioiden juontajan juurensa lapsuudesta. Tässäkin liian fiksu kun tiedän mistä asiat johtuvat. Olen ollut koulukiusattu koko opiskelun ajan, tai oikeastaan päiväkodista lähtien. Koskaan ei ole naispuoliset kiusanneet. Mutta miespuolisevat ovat harjoittaneet henkistä kiusaamista. Työasiat hoidan asiallisesti sukupuolesta riippumatta. Mutta vapaa-ajalla alkaa ongelmat. Nyt ikää jo 30, mutta silti menneisyyden haamut varjostavat jokaista päivääni. :( en ole kirjoitustaidoiltanikaan kovin taitava. Mutta ehkä tästä jotain ymmärtää. Tärkeätä vaan päästä hieman selventämään omaa järjenjuoksua. :(

2

109

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Hyvä kun kirjotit. Ajattele itseäsi jonakuna sellaisena, josta sinulla on vastuu huolehtia.

      • yks.nujerrettu.jätkä

        Minullakin oli tuollainen vaihe elämässäni. Ihmiset vaistoavat pelkäävän ihmisen. He nokkivat minua, nuorta jätkää verslihalle vuosi vuodelta.
        Kaduilla ja työpaikoillakin.
        Hain kaupasta kuivaa muonaa kun niissä kämpissä joissa asuin ei ollut kokkausmahiksii. En uskaltanut mennä syömään kuin vain työmaaruokaloihin.
        Kirjasto olisi ollut minulle taivas, mutta en uskaltanut avata sen ovea koskaan.

        Etsin vihjeitä kaikesta mahhdollisesta jolla pönkittäisin itsetuntoani. Emile Couen pienestä kirjasesta sain alkua. (löytynee hakusanalla emile coue)
        Niin pystyin rakentamaan kuvittelemani fyysisesti vahva jässikkä "atomiaseen kestävän suojamuurin" ympärille.
        Mikää iva-tai pilkkahuudot eivät satuttaneet panssarini sisällä. Jos se jostain syystä murtui, minun oli paettava kämppääni kiireesti.
        Oli täystyöllisyyden aikaa. Sain perintöäkin 1650 markkaa. Lopetinlaiskottelun ja juopottelun. Aloin asuntosäästäjäksi.
        Yksiöstä uudesta kivitalosta tuli entistä vahvempi fyysinen linnoitus. Tapasin lähes purettavassa talossa asuvan vanhemman naisen.
        Niin pääsin naisen makuun yli kolmekymppisenä kun sanoin suoraan että minulla on poikuus vielä tallella.

        Sisäisesti vahvemmaksi rakentamiseen addiktoituu. Pystyin auttamaan tosi hädässä olleitakin. Oppirahat siinäkin piti maksaa. Moni hamppari käytti hyväkseen hyödyllisen idiootin sinisilmäisyyttä.

        Löysin netistä ohjelman, jolla voi ylläpitää myös fyysistä kondista, yhdessä psyyken kanssa.
        Voisit ap sinäkin löytää pakoraon itseinhostasi. Epäilen että taustastasi löytyy ihminen, joka sanoi; sinusta paskasta ei koskaan tule itsesi elättäjää.
        Minulla tuo ihminen oli oma isäni. Kirjoista opin että hän itse oli ankaran isän kasvattama. En surrut hänen kuolemaansa vuosia sitten.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Olisiko sinulla mitään toiveita?

      Miten sinä toivoisit minun sinua lähestyvän? Mitään mitä olisi tosi hyvä tietää ennen sitä? Jos ei sen kummempia, niin
      Ikävä
      99
      2725
    2. Turun tunnin juna toteutetaan

      Köyhiltä viedään mutta tunnin juna Turkuun viedään läpi. Puhaltakaa PS nyt tämä poikki! https://www.hs.fi/politiikka/ar
      Perussuomalaiset
      199
      1794
    3. Oletko kertonut tästä

      Meidän oudosta jutusta kenellekään? Olen kertonut ystävälleni, että olet saanut minut sekaisin…, mutta tästä hän ei tied
      Ikävä
      91
      1757
    4. huono vai hyvä juttu

      Miten ulkopuoliset reagoisivat jos olisit kaivattusi kanssa yhdessä....?
      Ikävä
      93
      1390
    5. Miksi miehet kohtelevat mua huonosti

      Oon nyt tapaillut kolmea ihmistä. Ensimmäisen kanssa nähtiin kolme kertaa, ja meidän oli tarkoitus mennä leffaan tiettyn
      Sinkut
      123
      1338
    6. Hitsi että olet tyylikäs!

      Sinulla on upea näkemys ja oikeaa värisilmää. Hyvä etten melkein pudonnut polvilleni eteesi kun hämmästytit minut jällee
      Ikävä
      36
      904
    7. Mitä mielestäsi on aito

      rakkaus? Miten sen kuvailisit?
      Ikävä
      83
      894
    8. Poliisi etsii Leif Lindemannia

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/poliisi-etsii-leif-lindemania-julkaisi-kuvan/8982310#gs.cec6zf Onko nähty jo tarhar
      Kokkola
      23
      894
    9. Voisiko kaivattusi tehdä jotain mitä

      Et voisi antaa anteeksi
      Ikävä
      43
      784
    10. Ensi kerralla aion ottaa sinun kanssa

      Tuijotus kisan ja mitäs sitten tapahtuu jää nähtäväksi 🤩😃 Voi olla vähän hankalaa jos muita ihmisiä mutta odotelkoot s
      Ikävä
      42
      753
    Aihe