Eräs abiogeneesi

Miten kaikkein ateisimman alun alkuun kyllästynyt olio, tai mitä hyvänsä, alkoi kaikkea muuttaa? Oliko se edes olio, eräänlainen omituinen OBJEKTI silti, joka ei ollut niin kivi, ettei se olisi voinut koskaan fyysisesti muuttaa muotaan, eikä se ollut niin tuli, että olisi heti palanut olemattomiin, eikä se ollut niin nestekään, että olisi haihtunut tai valunut kaikkiin mahdollisiin paikkoihin, tai se oli sitä kaikkea, edes hieman?
Mistä syystä SE/HÄN alkoi etsiä liikettä? JOS ei ollut edes olemassa alaa, tai tilaakaan missä liikkua? No, tietysti juuri siksi ilmeisesti aikansa räyhättyään umpiossa maailmankaiden ainoana objektina se sai aikaiseksi jonkinlaisen toisen koordinaatin, ja se olikin varmaan se kaikkien aikojen ensimmäinen big-bang, jolloin tuo lisääntynyt ala sitten laajeni hieman kaummas, mutta mistä se tajusi silti valita, olla laajentumatta LIIAN kauas, ettei olisi heti kadonnut uudestaan? Ties vaikka katosikin, mutta muuta syntyi jostakin ihmeen syystä sen jälkeen uudestaan? Tämän vuoksi syntyi aika, koska tapahtumilla oli jokin järjestys, mutta koska ei ollut olemassa mitään muistiakaan, koko skenaario oli melko merkityksetön, kunnes jokin aistimus tuossa alun kaiken täyttäneessä objektissa halusikin ja jostain syystä muistaa aiemmankin tapahtuman. Ajantaju ja muisti ovat nykykäsityksen mukaan silti vain tiedostavien olentojen ominaisuuksia, mutta ilmeisesti kaikki kappaleet nykyuniversumissa ovat todella tarkkaan kellotettuja?!
12233
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

Haluutsä turpaas?

Äänestä
  • tarkemmin määriteltynä aikaa ei ole olemassa, jos planeetta maa mossahtais atomeiksi, miten määriteltäis aika?.
    muuten voisit ton mitään sanomattoman ylitieteelisen luentos kääntää suomenkielelle kun en ole ihan varma mistä galaksista oot?.

    Äänestä

  • andromerasta kirjoitti:

    tarkemmin määriteltynä aikaa ei ole olemassa, jos planeetta maa mossahtais atomeiksi, miten määriteltäis aika?.
    muuten voisit ton mitään sanomattoman ylitieteelisen luentos kääntää suomenkielelle kun en ole ihan varma mistä galaksista oot?.

    Aika olisi määritelty vain sen vuoksi, että kyseisellä kappaleella, vaikka se räjähtäisi tms, sillä oli aiempi olotila ja - muoto ja olisi sen jälkeenkin. Ja ulkoiset havainnoijatkin kykenisivät seuraamaan sen aikaa suhteessa muuhun luontoon... Kaikki tapahtumat, joista kirjataan maailmankaikkeuden koordinaatiston tilanne, jossa sen asemaa voidaan suhteuttaa muiden kappalaiden liikkeisiin, se on vielä mahdollista kellottaa, mutta olet oikeassa, JOS KAIKKI tähdet kosahtaisivat, niin ehkä SEN JÄLKEEN ei mitattaisi aikaa samoin, koska kiertoliikeaikaa tähden ympäri ei enää olisi planeetan kaltaisilla kohteilla ainakaan...SIitä huolimatta tuon tapahtuman jälkeen tapahtuisi jotakin muutakin, eli ei aikakaan ole mikään kuolevainen asia, sillä mitataan ikuisuutta ikuisesti. Pelikirjauksissa esimerkiksi aikaa on sekin, että ylipäänsä jokin siirto seuraa toista, ja hieman toissijainen on se aika, että kuinka kauan nyt sitten joutui miettimään siirtoaan ympärillä olevan todellisuuden mielestä.

    Ihmisille vain syntyy monille jumalaton ja katkera maailmankuva sen vuoksi usein, että oma ruumimme ei materiassa sälily kovinkaan kauan elossa, sillä kertaa, mutta ei yksikään joka Jumalaan uskoo, luule edes, etteikö saisi tulla joskus uudestaankin halutessaan materiakehoon takaisin? Materia ei ole paras raffis mitään havannoimaan, eli kyllä se enkelin olomuoto, jonkilainen valomainen ektoplasma, olisi todennäköisesti kuitenkin parempi ja kestävämpi olotila ja muoto. Nyt olemme materiaa repineet sen kehon päälle, syömällä ties mitä, ja tämä lihallinen keho vain kuin märkä korppu, se on kuin vankila, koska siihen tulee konemaisia viettejä ja himoja, jotka ei aina heti tottele edes ajatustamme, ja moni taistelee himojansa vastaan läpi elämänsä katkerana siitä, ettei saanut niitä noudaattaa ja katkrena siksikin, ettei saa niitä poieskaan aina heti kun halusi...

    Äänestä

Abiogenesis tutkii elämän syntyä. Universumin synty on eri asia. Molemmat pitkiä ja mielenkiintoisia aiheita, joita löydät hyviä kirjoja.

Äänestä
  • Ei taida tämä poju kirjoista parantua.

    Äänestä

Elämä ei ole pohjimmiltaankaan eri asia kuin olla olemassa. Ihminen on määritellyt elämän oman kompleksisen kehonsa vuoksi kai eri tavalla...Ja sitäpaitsi, mitään järjellistä ja järjestäytynyttä maailmankaikkeutta ei ole voinut syntyä, jos kyseisen maailmankaikkeuden alkuvakioita ei ole suorastaan joku etukäteen laskenut ja asettanut, suorastaan "Älykäs Luoja" on täytynyt olla ennen NYKYISEN maailmankaikkeuden syntyä. Mutta missä vaiheessa kuintenkin tuo alun olemattomuus muuttui, ja tarkkaan ottaen miten, niin tuo oli aloituksessani yksi aika naiivi käsitys, mutta en tällä kertaa taiteellut tuosta sen tieteellisempää... SIkäli sitä lienee mahdotonta laskea, koska tuskin ensimmäinen asia maailmankaikkeudessa, jossakin niistä edeltävissä, oli kuitenkaan laskea mitään.
Jumala on suuren Rakkautensa vuoksi antanut meille suhteellisen monikykyisen kehon, mikään näistä aisteistamme ei esimerkiksi ole voinut syntyä ilman melkoisen pitkää evoluutio- ja luomisprosessia. Mehän jouduimme kameraa(silmä) tai kaijutintakin(korva) suunnittelemaan ja valmistamaan melkoisen kauan, vaikka nekin oli helpompi luoda, kun oli itselläkin jotakin samantapaista valmiina pääsänsä.

Mutta mitä tämä "turpiinantaja" täällä trollaa, mene puhumaan asiasta jollekin, joka ymmärtää kyseistä käytöstä, minä sattuneesta syystä ja iästänikään johtuen en,

Äänestä

Jos joku ei kertakaikkiaan kykene uskomaan "Korkeimpaan olentoon", asiassa kuin asiassa, kyse ei ole muutakuin ajattelemattomuudesta, joka valitettavasti on samaa perua kuin tyhmyys, mutta en minä sitä sen enempää hypetä, että mikä olisi ÄOONSA tms. Ranskalainen filosofi ja matemaatikko Descartes määritteli:"CORGITO ERGO SUM" - "Ajattelen olen siis olemassa", mutta se pikemminkin tarkoittaa jo HENKIOLENNON olemassaoloa ja elämää. Sellainen fysikaalinenkaan kohde, joka EI AJATTELE, ei ole Luojan kaltainen, kovinkaan suurella samaistustasolla, vaan on ympärillä olevan luontoraaka-ainevaraston kaltainen. EI Raaka-ainevaraston tarvitsee näyttää kovinkaan säännölliseltä tai luodultakaan tai mitään kykyjä omaavalta, vaikka jokaisella atomillakin saattaa ola ISÄ, sanoohan Raamattu:"Aamutähdet huusivat suureen ääneen iloaan ja ylistivät Korkeinta", kun tulivat tajuamaan pitkän ikänsä.

Äänestä
  • Et ainakaan ole henkisesti terve, et kyllä vaikuta älykkäältäkään.

    Äänestä

Aki, lääkkeet!

Äänestä

Abiogeneesi eli antibioottinen elämän synty on evoluutio uskomuksen käsitys elämän synnystä. Elämä on siis aineen ominaisuus kuten magnetismi, radioaktiivisuus, optiikka etc. Tämän näemme joka päiväisessä elämässä? Joku jossakin on varmaankin jo eristänyt elämän, sielun ja hengen aineesta kuten malmikivestä metallin. En ole siitä vielä kuullut, mutta on varmaankin joku jo saanut siitä Nobel palkinnon, sulan hattuun, papukaija merkin, rekka-auto lastin selvää seteliä sekä evoluution ja biologian professuurin yliopistoissa.

Siperian mammuttien, villa sarvikuonojen etc. umpijäätyneissä ruhoissa on miljardeja RNA (CGAU) / DNA/CGAT) ja pentoosi fragmentteja joista versoo abiogeneesin tavalla uutta ja ihmeellistä elämää sopivissa olosuhteissa. Tai otetaan kala vainaa jossain järvessä, se alkaa hajoamaan kemiallisesti ja biologisesti neljästä aminohaposta, pentoosista, ribosomeista, nukleotideista etc. sekä solukalvoista koostuvasta fragmentti mössöstä re-formation kautta uusia organismeja. Sopivissa olosuhteissa kalavainaamme alkaakin versoon miljoonia/miljardeja erilaisia organismeja, joista mutaatiot, luonnon valinta ja aika evolvoi satoja miljoonia uusia elämän muotoja. Tungosta tulee planeetallamme, kun jokaisesta vainaasta kehittyy miljoonia/miljardeja muita elämän muotoja.

En ole vielä havainnut em. tapaista uudelleen muotoutumista luonnon helmassa. Saapastelen mielelläni meren rannalla laskuveden aikaan ja ihmettelen Jumalan työtä. Näen ja joskus otan jonkun isomman kotilon- tai simpukan kuoren taskuun ja pesun jälkeen kirjahyllyyn. Vaatetta pitää olla ja saappaat jalassa, en nyt muista onko koskaan ollu meren rannoilla tyventä. Ihmisen työt ja Jumalan työt näkyvät meren rannalla rinnatusten. Muovi törppöjä, pulloja, sinistä köyden pätkää, kulmistaan pyöristynyttä styroxia ja toisaalta meritähtiä, simpukoita, kotiloita, taskurapuja, maneetteja, pieniä kaloja lammikoissa, leväkasoja etc.

Tuijotan horisonttiin, tuolla josakin on sitten Amerikka, jossakin kauempana ulapalla valaat päästävät höyryjä ilmaan ja sitten taas katoavat, lokit kirkuvat jossakin kaukana, niilä ei varmaankaan tuu koskaan kurkku kipeäksi tai yskää. Sitten pitää lähteä, nousuvesi tekee tuloaan, kävelen sitten jonkun välimatkan päähän merestä jonkun kiven reunalle istumaan, tupakoin ja katselen kun meri virtaa rantakiviin asti ja se mikä oli vielä avointa maata, peittää nyt meri. Jumalan työt ovat mahtavat, upeat, viisaat, siis kunnia luomakunnasta yksin sen tekijälle ja luojalle Jumalalle.

Äänestä
  • ”En ole vielä havainnut em. tapaista uudelleen muotoutumista luonnon helmassa.”

    Ymmärtänet, että evoluutio ja abiogenesis tarvitsevat sellaisen määrän aikaa, että olisi jumalallinen ihme, jos sellaisen silmin todistaisit. Jos haluat tutkia asiaa, niin kannattaa käyttää esimerkiksi hedelmäkärpäsiä.

    Mutta kun uskot luomiseen, niin mahdatkohan olla nähneet eläimen syntyvän jumalan luomanakaan? Se ilmeisesti voi tapahtua hetkessä eli sinun olisi periaatteessa mahdollista nähdä se.

    Tuo maailmankaikkeuden mahtavuus on kyllä hieno asia. Sen ymmärtäminen luonnontieteiden kautta on päättymätön seikkailu, jota ei kannata jättää tekemättä!

    Äänestä

  • Ewokki kirjoitti:

    ”En ole vielä havainnut em. tapaista uudelleen muotoutumista luonnon helmassa.”

    Ymmärtänet, että evoluutio ja abiogenesis tarvitsevat sellaisen määrän aikaa, että olisi jumalallinen ihme, jos sellaisen silmin todistaisit. Jos haluat tutkia asiaa, niin kannattaa käyttää esimerkiksi hedelmäkärpäsiä.

    Mutta kun uskot luomiseen, niin mahdatkohan olla nähneet eläimen syntyvän jumalan luomanakaan? Se ilmeisesti voi tapahtua hetkessä eli sinun olisi periaatteessa mahdollista nähdä se.

    Tuo maailmankaikkeuden mahtavuus on kyllä hieno asia. Sen ymmärtäminen luonnontieteiden kautta on päättymätön seikkailu, jota ei kannata jättää tekemättä!

    Evoluution johonkin päin viejänä toimivat mutaatiot, luonnonvalinta sekä aika. Mutaatioilla en tarkoita lajien sisäistä variaatioita, kuten kissat, koirat, ruusut, tulppaanit, ihmiset, banaanikärpäset etc. Jos poikkeat joskus Hollannissa, niin varsin antoisa paikka tutkia mutaatioita on Vrolik museo. Otetaan esimerkki: Latimeria Chalumnae, varsieväkala. Joskus 1930 luvulla kalastajat saivat veneen kyytiin täplikkään koboltin sinisen kalan ja prof. Latimer kuuli siitä ja lähti vilkaseen sitä. Ko. olevasta kalasta oli löydetty fossiileja, jotka oli ajoitettu jonnekkin 350 milj. vuoden taakse. No, joka tapauksessa tämä herätti epäilyjä evoluutiosta, kuten em. museon kokoelmat. Tämän päivän varsieväkalassa ei ole havaittavissa mutaatioita verrattuna sen fossiileihin, pitäisi olla 300 - 400milj. vuodessa jotakin havaittavaa, varsieväkaloja on kahta sorttia ja toistaiseksi vielä hengissä ja esimerkiksi Suomessakin löytyvä sislisko ei mitenkään poikkea Petrolacosauruksesta paitsi että jälkimmäinen oli vähän isompi. Eikä siinäkään mitään mutaatioita ole havaittavissa.

    Amber on paitsi koru materiaali myös erinomainen aine säilöä eri asioita, niissä olevat hyttyset, muurahaiset, ampiaiset, hämähäkit, pienet liskot, 50milj. vuoden takaa eivät eroa mitenkään tämän päivän hyttysistä, hämähäkeistä, skorpioneista, muurahaisista etc. niin että mutaatiot loistavat poissa olollaan. Harrastan amatööri paleontologiaa silloin tällöin, Saksassa olisi pari paikkaa johon himottaisi mennä, ne ovat olleet louhoksia ja niissä on erinomaisen hyvin säilyneitä fossiileja, ikään kuin kirjan sivuilla. Kun vain saisi aikaiseksi lähteä sinne niitä tutkimaan ja huostaan ottamassa ja pitäisi olla isompi auto, johon sitten niitä sopii kerätä. Tai sitten peräkärry. Asun yksiössä ja nyt on jo tungosta. Pitäisi voittaa EU lotossa iso läjä rahaa ja vaikka toinenkin läjä että saisi isomman kortteerin, on ne sen verran arvokkaita.

    Banaanikärpäsiä on tutkittu suurin piirtein100 vuotta, lukuisissa yliopistojen laboratorioissa, mutaatioita on tuotettu säteilyllä ja kemikaaleilla ja aikaan saatu siivettömiä, ruttusiipisiä, silmissä jalat, siivekäs jolta puuttuu lihakset siipien liikuttamiseksi, erivärisiksi etc. mutta ei kärpäsestä kehittyny härkästä sadoissa tuhansissa tai miljoonissa kärpäs sukupolvissa, se on edelleenkin banaanikärpänen.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Alkupoju kirjoitti:

Miten kaikkein ateisimman alun alkuun kyllästynyt olio, tai mitä hyvänsä, alkoi kaikkea muuttaa? Oliko se edes olio, eräänlainen omituinen OBJEKTI silti, joka ei ollut niin kivi, ettei se olisi voinut koskaan fyysisesti muuttaa muotaan, eikä se ollut niin tuli, että olisi heti palanut olemattomiin, eikä se ollut niin nestekään, että olisi haihtunut tai valunut kaikkiin mahdollisiin paikkoihin, tai se oli sitä kaikkea, edes hieman?
Mistä syystä SE/HÄN alkoi etsiä liikettä? JOS ei ollut edes olemassa alaa, tai tilaakaan missä liikkua? No, tietysti juuri siksi ilmeisesti aikansa räyhättyään umpiossa maailmankaiden ainoana objektina se sai aikaiseksi jonkinlaisen toisen koordinaatin, ja se olikin varmaan se kaikkien aikojen ensimmäinen big-bang, jolloin tuo lisääntynyt ala sitten laajeni hieman kaummas, mutta mistä se tajusi silti valita, olla laajentumatta LIIAN kauas, ettei olisi heti kadonnut uudestaan? Ties vaikka katosikin, mutta muuta syntyi jostakin ihmeen syystä sen jälkeen uudestaan? Tämän vuoksi syntyi aika, koska tapahtumilla oli jokin järjestys, mutta koska ei ollut olemassa mitään muistiakaan, koko skenaario oli melko merkityksetön, kunnes jokin aistimus tuossa alun kaiken täyttäneessä objektissa halusikin ja jostain syystä muistaa aiemmankin tapahtuman. Ajantaju ja muisti ovat nykykäsityksen mukaan silti vain tiedostavien olentojen ominaisuuksia, mutta ilmeisesti kaikki kappaleet nykyuniversumissa ovat todella tarkkaan kellotettuja?!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu