Kymmenkunta mustiin pukeutunutta henkilöä oli hiippaillut alueella, jossa oli useampiakin telttoja -, tulen leviämisriksi oli olemassa.
Lähde SVT , eilen
Onko tällainen toiminta jonkun mielestä hyväksyttävämpää kuin äärioikeiston harjoittama vastaava väkivalta/rikollisuus?
Lähde SVT , eilen
Onko tällainen toiminta jonkun mielestä hyväksyttävämpää kuin äärioikeiston harjoittama vastaava väkivalta/rikollisuus?
Vastaukset 4
Vanhimmat
Tämä on sitä parempaa väkivaltaa. ; ))))
"Äärioikeiston" harjoittamasta väkivallasta kohkataan ja huolestutaan mutta missä ja mitä se sellainen oikeastaan on?
Väkivaltaisia mellakoita, poliisin vastustamista astaloiden voimalla, rikottuja näyteikkunoita, savu- ja paukkupommeja ja lukuisa määrä tuhopolttoja, sellaisiahan ollaan nähty.
Mutta ne ovat kaikki järjestään vasemmistoanarkistien tekoja.
Ainoa varottava ääriliike siis on äärivasemmisto, ei -oikeisto.
Tuhopoltot ovat nyt olleet esillä Ruotsissa, meilläkin niitä on nähty. Fanaattiset viher-äärivasemmistolaiset tuholaisryhmät ovat ollet niiden takana.
Vaarallista leikkiä, kuitenkin sitä on katseltu lähinnä läpi sormien.
Kaikenhan ne ”suvaitsevaiset” ”suvaitsee”. Irvokasta suvaitsevaisuuden väärinkäyttöä.
Oikea suvaitsevaisuus suvaitsee myös toisenlaisen näkemyksen. Oikea suvaitsevainen suvaitsee myös toisinajattelua, mutta nämä tekosuvaitsevaiset eivät. Suvakit ovat tehneet toimillaan sekä puheillaan itsestään pellen.
En sano että pahuutta pitää kenenkään suvaita, ei, mutta nyt kyse ei ole pahuudesta kansallismielisten touhussa. Siinä vaan puolustetaan omaa kansaa eikä se ole pahuutta kuten väärämielisesti nykyään asia käännetään.