Siltojen kohtalon vuosi

siltainsinööri

Italian siltaturma tuo mieleen vanhenevat sillat ja niiden turvallisuuden. Karjaan rautatien ylikulkusilta purettiin ja sitä ollaan uusimassa. Milloin Hangon silta kokee samanlaisen uudistuksen? Silta lienee jo 50 täyttänyt komeus. Samantyylinen kuin Karjaan purettu radan ylitys.

Kadermonkadun alikulun rakentaminen on silkkaa rahan tuhlausta. Sitä alitusta ei tarvita. Visionäärinen teko olisi odottaa vuosi tai kaksi ja korvata Hangon silta alikululla. Via duktenin kohdalla alikulku yhdistää radan etelä- ja pohjoispuolen tavalla, jota tarvitaan, jos alikulku suunnataan autojen osalta torille ja Halmstadinkadulle ja kevyen liikenteen osalta Vuorikadulle ja taksiaseman suuntaan.

Jos ei ole uskallusta ja viisautta odottaa, niin Kadermonkadun alituksen sijaan kannattaisi rakentaa kevyen liikenteen ylikulku, joka alkaa aseman tienoolta ja haarautuu Vuorikadun ja Puistokadun suuntaan. Ylikulku olisi puolet halvempi, toiminnallisesti parempi ja nopeampi toteuttaa kuin valtuustossa hätäisesti ja lyhytnäköisesti päätetty alikulku.

Hangon silta pitää ennemmin tai myöhemmin uusia. Kun se tehdään voi miettiä parempaa kokonaisratkaisua.

11

867

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Oletniinoikeassa

      Jos silta nyt korvattaisiin kokonaan sen alle tulevalla alikulkurakennelmalla, joka olisi myös autoille sopiva, olisi se todella fiksua, tarpeellinen ja käytännöllinen! Niin ei kuitenkaan valtuustossa olla päätetty; alikulku tehdään toiseen paikkaan ja se on vain kevyelle liikenteelle tarkoitettu! Eli näillä nyt mennään.

    • SiltaCity

      Tuosta kannattaisi laittaa kaupungille kysely. Ottaisivatkohan nuo asiaa tosissaan? Luulisi ottavan kun asian oikein ilmaisee.
      T. Bridge over troubled water

    • 7miljoonaahukkaan

      Hyvät asiat etenevät melkein kuin itsestään. Huonot kompastelevat. Valtuuston päätösprosessi alikulusta oli runttaus; ylimääräinen kokous kiireellä ja lisäksi huutelua ja mollaamista, jos oli eri mieltä. Mitä se sellainen päätöksenteko on? Valtuustossa on päätetty, totta, ja asiasta on taidettu valittaa. Ei ole pakko toteuttaa huonoja päätöksiä. Voi pakittaa ja tehdä uusi päätös, jos asianlaita sitä vaatii. Kuka oikeasti haluaa Kadermonkadun jatkeelle alikulun, joka ohjaa ajoneuvoliikenteen ruotsinkielisen koulun seinän taakse ja kaikki alikulun kautta kulkevat ihmiset kauemmas Vuorikadusta kuin aiemmin. Entä tunnelin hulevedet ja valaistus? Ainainen huoli ja kustannus. Kuka haluaa?

      Herra valtuusto, parannus mihin? Huononnus se on. Sillan korvaaminen kunnon alikululla, jossa kevyt liikenne kulkee ylempänä kuin ajoneuvot olisi edistystä esteettisesti, teknisesti ja logistisesti. Milloinkaan ei ole liian myöhäistä, kun ei ole vielä tehty. Suomen hallitus on antanut mallia siitä, että asioita voi peruakin, eikä siitä hauku kukaan muu kuin oppositio.

    • Miksimistäaitamatalin

      No nyt kun maailmassakin siltojen turvallisuuskysymykset on ikävästi tulleet esille, olisi juuri se h-hetki heti ottaa Hangon sillan ja alikulun asia uuteen käsittelyyn. Ehkä yhteydenotto ennen sitä jopa itse ministeri Berneriin!

    • Anonyymi

      Liikenneministeri ehti vaihtumaan, se on nyt Sanna Marin. Asia, siis radan HELPPO alitus/ylitystarve ei ole muuttunut mihinkään.

      Rumasta sillasta pitää päästä eroon. Silta syntyi tilanteessa, jossa rakentaminen pohjaveden alapuolelle ei ollut järkevää. Rakenteilla oleva Kadermonkadun jatke on pohjaveden pinnan alapuolella. Nyt osataan.

      Via Duktia ei pidä rakentaa uudelleen. On tehtävä parempaa. Via Dukti on via dolorosa jalankulkijoille ja pyöräilijöille. Järki käteen. Autoilijat eivät näitä asioita ymmärrä. Sen takia monet ratkaisut on perseestä.

      Lukekaa koko viestiketju, se antaa lisää ajatuksia. Ehkä asiasta pitää järjestää kansanäänestys. Se on jo tullut selväksi, että rkp:n ja SDP:n poliitikkojen ei pidä antaa päättää näistä tärkeistä asioista. Ei tule kuin sotkua ja sutta. Kallista sellaista. Missä oikeat insinöörit luuhaa?

      • Anonyymi

        Olen samaa mieltä, että silta on tosi ruma ja sille olisi tehtävä jotain. Kun katsoo vanhoja torin alueen kuvia, joissa ei vielä siltaa ole on alue mukavamman näköinen. Alikulku on varmasti paremman näköinen ja helppokulkuisempi ratkaisu, kuin silta. Mutta ongelma on raha. Pienessä kaupungissa on paljon muita investointeja kuin liikenneinfran rakentaminen. Helpompaa olisi, jos asukkaita olisi parikymmentä tuhatta lisää, niin pelkästään liikennemäärän takia olisi jotain tehtävä... tai tulipa mieleen. Olisiko tuollainen Hämeenlinnan kaltainen rakennelma hyvä. Siellä menee moottoritie kaupungin läpi. Hangossa rautatie. Iso kansi nykyisen sillan kohdalle, josta menee edelleen auto-ja kevytliikenne. Mutta kannella voisi olla tämä S-Market ja mahdollisesti myös muita kauppoja tai ylioptimisesti kauppakeskus.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Olen samaa mieltä, että silta on tosi ruma ja sille olisi tehtävä jotain. Kun katsoo vanhoja torin alueen kuvia, joissa ei vielä siltaa ole on alue mukavamman näköinen. Alikulku on varmasti paremman näköinen ja helppokulkuisempi ratkaisu, kuin silta. Mutta ongelma on raha. Pienessä kaupungissa on paljon muita investointeja kuin liikenneinfran rakentaminen. Helpompaa olisi, jos asukkaita olisi parikymmentä tuhatta lisää, niin pelkästään liikennemäärän takia olisi jotain tehtävä... tai tulipa mieleen. Olisiko tuollainen Hämeenlinnan kaltainen rakennelma hyvä. Siellä menee moottoritie kaupungin läpi. Hangossa rautatie. Iso kansi nykyisen sillan kohdalle, josta menee edelleen auto-ja kevytliikenne. Mutta kannella voisi olla tämä S-Market ja mahdollisesti myös muita kauppoja tai ylioptimisesti kauppakeskus.

        ... ja hankolaisten kaipaama uimahalli... sieltä voisi polskiessa ihailla ratapihaa ja sataman valoja...


    • Anonyymi

      Kopio toisaalta:
      "Vuorikadun kohdille 30 metriä leveä valoisa alikulku, johon autot merenpuoleiseen laitaan ja jalankulkijoiden leveä alue Hanko-Pohjoisen puoleiseen laitaan. Liikenneympyrä poistetaan. Jalankulkijoiden alue ei tarvitse olla syvä, Sen korkeusvaatimus on paljon pienempi kuin autojen alueella. Ehkä ne ovatkin eri tunneleita. Silta on vain autojen helppo ylitys. Aseman tienoon ja Vuorikadun alueen yhdistäminen vaatii suoran yhteyden erityisesti jalankulkijoille ja pyöräilijöille. Muuten Vuorikadun "ydinkeskusta" surkastuu asuinalueeksi, jonka elintervike- ym. palvelut ovat radan toisella puolella.

      Ongelma ei ole S-marketin siirtyminen toiselle puolelle. Ongelma on helpon kulkuyhteyden puuttuminen. Matka ei ole kuin 50 metriä! Nykyolosuhteissa 50 metristä tehdään Kadermonkadun kautta 700 metriä ja sillan kautta 200 metriä ja 200 porrasta. Siltaratkaisu on autoilijan ratkaisu. Moni hankolainen jättää matkan Espan ja Halmstadinkadun risteykseen, kun ei jaksa ylittää siltaa. Silta ei palvele myöskään junalla tulevia turisteja kuten ei Kadermonkadun alikulkutunnelikaan. Hanko tarjoaa turistille käsittämättömän "miten sinne hotellille pääsee" -ongelman? Tällä hetkellä aseman sijainti on katastrofaalinen. Tervetuloa Hankoon!"

      Juurikin näin!

      Lisätään autoilla tulevien turistien tervetulotoivotukseen Appelgrenintien pintavauriot, joita ei ole saatu kolmen kuukauden aikana korjattua! Ehkä kesäksi 2021?

      • Anonyymi

        Vitsikö, mikähän kustannusarvio ja hintalappu tällaiselle ratkaisulle tulisi?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vitsikö, mikähän kustannusarvio ja hintalappu tällaiselle ratkaisulle tulisi?

        Staten betalar.


    • Anonyymi

      Onko alikulku ja ylikulkusilta jo valmiita Hangossa ?, olen tulossa lomamatkalle Hankoon ja haluaisin liikkua turvallisesti lomamatkalla, onko alikulku vaarallinen iltaisin? nukkuuko Hangon alikulku tunnelissa narkomaaneja?. Olisiko naisella hyvä olla pippurisumutinta mukana Hangossa?, miten raiskaukset ja väkivalta Hangossa?.
      T
      Läpikulku matkalainen Seija.W 21.7.2022.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Takaisin ylös

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kiitos nainen

      Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik
      Tunteet
      11
      3465
    2. MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."

      Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar
      Maailman menoa
      68
      1868
    3. Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?

      Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun
      Maailman menoa
      541
      1566
    4. Kirjoita yhdellä sanalla

      Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin
      Ikävä
      80
      1178
    5. Olet hyvin erilainen

      Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja
      Ikävä
      61
      992
    6. Yksi syy nainen miksi sinusta pidän

      on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s
      Ikävä
      33
      958
    7. Hyödyt Suomelle???

      Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt
      Maailman menoa
      209
      872
    8. Hyvää talvipäivänseisausta

      Vuoden lyhyintä päivää. 🌞 Hyvää huomenta. ❄️🎄🌌✨❤️😊
      Ikävä
      170
      823
    9. Hyvää Joulua mies!

      Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o
      Ikävä
      59
      816
    10. Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!

      Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill
      Suomalaiset julkkikset
      3
      768
    Aihe