HelvetinLäpikäyneenäMuutosOnMahdollinen

En ole aloittaja mutta kuormittava ahdistus/stressi voi lyhyessäkin ajassa puskea ihmisen burnoutiin. Sinun kannattaisi pysähtyä. On lakisääteinen oikeus tehdä myös vähemmän töitä sopimalla siitä, riippuen toki alasta yms. Lääkärin kannattaisi myös arvioida tilanne mutta älä ota psyykelääkkeitä ellei ole ihan pakkopakko.

Olen AP. Tässä oireeni: korkea leposyke, yleensä 90 esim. kotona, mutta oravanpyörän käynnistyessä jopa 120 kun nousin sängystä keittiöön. Heräilin joka yö juomaan vettä, kun suu kuivuu varmaan stressistäkin. Ihoni oireili myös lievänä aknena, muutoin kuiva iho. Kaikki arvot testattiin eikä mitään puutoksia. Loput oireet sitten enemmänkin psyykkisiä, joista huolestuin eniten.:
Ahdistus, joka arkiaamu sekä juuri ennen nukkumaan menoa. Ajatukset pyörivät etukäteen työtehtävien tai työpaikan ihmisten ja ihmissuhdekuvioiden ympärillä. Tämäkin vielä aika normaalia, mutta lisäksi heräilyä öisin, yleensä aamuyöstä miettimään jotakin sähköpostia, tavoitetta, tekemätöntä asiaa, työtutun/pomon ikävästi tokaistua kommenttia, toimimatonta prosessia tai järjestelmää, merkityksetöntä nakkitehtävää ja sen antajaa, seksuaalista ahdistelua. Ratkoin ongelmia päässäni aamuyöstä ja suunnittelin tähän liittyviä sähköposteja päässäni. Aloin usein valvoa tunnin pari aamuyön aikana ja jatkoin nukkumista. Aamulla olo olikin aivan sumuinen. Eristäydyin sosiaalisista kuvioista, en jaksanut vastata ystäville, saatika nähdä. Koti oli kaaos.
Oireisiin kuului myös palautumattomuus. Kun pääsin töistä, rojahdin ja sulkeuduin useimmiten sohvalle tai läppärin ääreen... kunnes n. tunnin päästä pyörivätkin jo päivän ikävät tapahtumat päässä kehää. Pakonomaista tilanteiden läpikäyntiä mielessä, jossittelua, spekulaatiota, ratkaisujen miettimistä, riskien arviointia --> lisää töitä illalla tai ainakin niiden pohtimista ---> lisää ahdistusta.
Lopulta kaikki ahdistuneisuus, yksinäisyys työyhteisössä (johon rakenteellisetkin ja vlaitettavasti ikä- ja sukupuolisyytkin), unettomuus, palautumattomuus, tunnollisuus, mielensä pahoittaminen useita kertoja viikossa (arvostuksen puute, syrjiminen) ajoivat sellaiseen yksin spekuloimisen ja ennakoimisen kehään , joka oli kamala.
Aloin itse keksiä syitä, miksi minua ei auteta tai miksi minulle kasataan ikävimmät tehtävät/ahdistellaan/jätetään vastaamatta maileihin, ei tervehditä jne. SItten aloin elää näiden oletuksieni mukaan ja lopulta halusin vain vältellä kaikkea ja kaikkia. Osa syistä pitivät varmaan paikkaakin.
Olin aivan nurkkaan ahdistettu ja ajatuksista tuli todella epäluuloisia ja negatiivisia. Ajattelin, etä kaikki haluavat minulle pahaa enkä ole tarpeeksi hyvä ja että en koskaan tule pääsemään ulos tästä jne. Jokaisesta päivästä tuli henkistä selviytymistä ja koin , että arvoni mitataan vain tekemäni jäljen perusteella, koin että minulla ei ole varaaa inhimillisyyteen tai virheisiin siinä, missä muilla arvokkaammilla työntekijöillä eli vanhemmilla insinöörimiehillä ja heidän suosioon päässeillä, vaikka ryyppäisivät keskellä päivää. En ikinä sanonut ei, ja otin kaiken vastaan ja suoritin. Jossakin vaiheessa itkin välillä kotona, mutta lopulta koin, että varaa ja aikaa tähän ei ole, itkeminenkin loppui, mutta niin loppui nauru ja hymykin.
Suoritin vain ja esitin täydellistä. Olin sellainen lasinen puurtaja, josta kyllä joku vetäytyneisyys ja suru paistoi väkisinkin läpi. Työmusitini pätki, ahdistuin ihmisten ympärillä olosta, inhosin small talkia ympärilläni, mutta silti hymyilin tyhjää hymyäni. Yritin olla väritön, hajuton, virheetön, objektiivinen, diplomaattinen, jotta kukaan ei satuttaisi minua... pidin kulisseja yllä ja jossain vaiheessa en enää jaksanut ja lähdin. Nyt voin tietyllä tavalla nauraa tälle - oikeasti kasvoni valahtavat vakavaksi kun musitelenkin tätä, mutta tietyllä tavalla nauran, en enää palaa tähän helvettiin. Olen onnellinen ja rakastan uutta alaani ja ihmisiä <3 :)