Lähdin viemään koirani iltalenkille. Matkan varrella törmäsin 3 nuoreen jannuun. 1 selvästi suomalainen alkuperältään ja 2 selvästi somalia. Mainittakoon heti alussa että vihaan rasismia! Ensin tulee yksi pyytämään röökiä. Kysyn ikää ja papereita. Jannu sanoo 16. Se on sitten voivoi. No sitten tulee kaveri huppu päässä ja sanoo olevansa 18. Kysyn papereita, ei oo. Rohkenin sitten sanoa että katsoisivat youtubesta videoita keuhkosyövästä ja siinä samalla yksi jannuista heittää tölkin maahan. No minä tietty siihen että korjaa roskas! Tässä vaiheessa saan nimen mummu =)). No me jatketaan koiran kanssa eteen päin ja jannut lähtevät perään huutaen mummua ja pyytäen edelleen röökiä. Ilmeisesti ei mennyt perille. Koittivat kovasti olla pelottavia mutta totesin heille että minähän en heitä pelkää ja naamat pysyy muistissa, vielä käsimerkein sanottuna, ettei mene vahingossakaan ohi. No sitten tulee tämä suomalaisjannu huutamaan että syytin häntä tölkin heitosta. Totesin siihen etten ole edes hänen kanssaan puhunut, menkää kotiin kasvamaan. No me jatkettiin matkaa ja siihen saatui sitten vanhempi mies jolta kysyin tunteeko hän ko. typit. En tunne, tuli huonolla suomenkielellä. Kysyin uudestaan ja sanoi ettei halua tuntea. Ok, eli siis mitäs näille kullannuppusille voisi sitten tehdä? Jos olisi joku vanha mummo kyseessä, niin voisin sanoa että varmaan tuntis itsensä turvattomaksi.... mitä kotona nykyään opetetaan, vai välittääkö vanhemmat enää mitään???
Olisinkinmummo
olisihanaollamummo
11236
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 11
Vanhimmat
Tarinassa olisi pitänyt kertoa että missäpäin Espoota tapahtui tämä. Onhan täällä kaupunginosilla nimet.
Ainakin Olarissa, Marinkylässä ja Tiistilässä on mustaa väkeä niin ettei valkolainen tahdo enää noiden pummaavien päällekävijöiden seasta sopia kulkemaan.
Tjaa, minua ei haittaa ihonväri mutta se haittaa kun aletaan uhota. Joten et kuitenkaan vastannut kysymykseen ja kulutin turhaa aikaa jonninjoutavaan.... kaupunginosalla ei ole merkitystä jos ongelmaa on pitkinpoikin.
Vaikuttaisi että kyse on Tapiolasta. Sikäläiset piilottelevat Tapiolan väkivaltaisuutta, eläkeikäisten nopeaa alkoholisoitumista ja nuorten laajaa huumekäyttöä viimeiseen saakka.
Jotakin ihme "Puutarhakaupunki" kulissia halutaan pitää yllä, vaikka oikeasti se on Puukkoa-Keuhkoon kaupunginosa.
Niin, aika kännissä täytyy mummoikäisenkin olla että yleensä uskaltaa uhota.
Olisinkinmummo tietää varmasti itsekin sen, että nykyaikana mummouden alkamisen aikaikkuna on siinä kun lapset ovat 22...42 vuotiaita. Lestadiolaisalueilla aikarajan alapää on muutamia vuosia alempana, mutta sama 42 on myös siellä aika tiukka yläraja. Silloin naisen 200 munasolua ovat loppu.
"Marinkyliä" kyllä espoossa riittä (vastaus edeliseen kommenttiin) mutta vassarivihreät osaa asiansa:Poliisi aloitti tänään esitutkinnan Vihreiden Aino Pennasen lentokonehäiriköinnistä
Tässä vaiheessa asiaa tutkitaan rikosnimikkeillä ilmailurikkomus ja haitanteko virkamiehelle.
23.08.2018 15:01, 478 lukukertaa
Vihreiden lainsäädäntösihteeri Aino Pennanen häiritsi 31. heinäkuuta 2018 Finnairin lentokoneessa yrittäen estää Berliiniin lähtevän lennon, koska lentokoneessa oli palautettava henkilö. Pennasen aiheuttamasta välikohtauksesta on aloitettu tänään esitutkinta. Tässä vaiheessa asiaa tutkitaan rikosnimikkeillä ilmailurikkomus ja haitanteko virkamiehelle. Rikosnimikkeet saattavat tarkentua esitutkinnan aikana.
Itä-Uudenmaan poliisin partio antoi Pennaselle jo paikan päällä suullisen huomautuksen ilmailurikkomuksesta ja hänet poistettiin lentokoneesta. Huomautusta annettaessa poliisin partiolla ei kuitenkaan ollut tiedossa kaikkia tosiseikkoja, kuten asianomistajan vaatimuksia.
Itä-Uudenmaan poliisi on nyt yhteydessä osallisiin ja seuraavan asiasta tiedotetaan esitutkinnan valmistuttua.
Lähde: Poliisi
"Mummo" taitaa vaan haaveilla mustasta molosta, mutta tyydy nyt vaan suomimieheen, jos heiltä edes saat....
Eläimiin sekaantuminen on rikos..Eli ei mustaa eläimen moloa minnekkään-.,
" mummouden alkamisen aikaikkuna on siinä kun lapset ovat 22...42 vuotiaita "
Tuollainen aikaikkuna koskee vain naispuolisia. Jos jälkeläisenä on poikalapsi, niin hän voi tehdä äidistään mummon vielä 69-vuotiaanakin.
Sauli Niinistö näytti jo mallia, kuinka tämä tehdään.
https://www.paivanlehti.fi/content/uploads/Sauli-Aaro-Niinisto-24082018-Twitter-825x433.jpg
Onkohan+tuolla+alkuperäiselläkään+mummolla+ihan+kaikki+kottaraiset+pöntössä+ja+kotosalla?
"Ensin+tulee+yksi+pyytämään+röökiä.+Kysyn+ikää+ja+papereita.+Jannu+sanoo+16.+
Se+on+sitten+voivoi.+No+sitten+tulee+kaveri+huppu+päässä+ja+sanoo+olevansa+18.+
Kysyn+papereita,+ei+oo.+Rohkenin+sitten+sanoa+että+katsoisivat+youtubesta+
videoita+keuhkosyövästä."
Olen+100%+varma+että+tuolla+mummolla+ei+ollut+röökin+röökiä+mukanansa.+Täytyy+olla+joku+puoliksi+uskovainen+ihminen+tuollainen+henkilöpapereiden+kyselijä.+
Tai+opettajaperheen+pilattuja+pentuja,+joka+ei+kuitenkaan+itse+ole+opettaja.+Ei+viihdy+nykyisissä+omissa+hommissansa,+ja+alkaa+pakkomielteisesti+valistaa+mustia+murrosikäisiä+pentuja+koiranpissatusreissulla.
" Niin, aika kännissä täytyy mummoikäisenkin olla että yleensä uskaltaa uhota. "
Olen kyllä nähnyt 39-vuotiaankin mummon, jolla oli jo kaksi lastenlasta. Nuorena kun aloittaa niin pääsee nuorena myös mummoksi. Mutta nykyään myös aika monet naiset alkaa 45...50 vuoden iässä juoda tyhjyyteensä viinaa miesten lailla. Siihen asti on pidätellyt kotona olevat lapset ja perhekulissien ylläpito. Kun viimeinenkin lähtee, alkaa kulkea Vodka ja Sisu-viinapulloja kotiin monta kertaa viikossa.