Mistä voimme vakuuttua siitä että kristinusko edustaa kaikessa sanomassaan hyvää pahan sijaan? minä en ainakaan voi luottaa raamattuun. tai puolihulluihin hihhuleihin.
Luottamuspula
epäuskoinen
371000
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 37
Vanhimmat
Mistä voisimme tietää sitäkään, jos Jumala vain näyttelee hyvää, sitä ongelmaa ei ratkaisisi vaikka me kaikki puolihullut hihhulit muuttuisimme hetkessä todella vakuuttaviksi ja asiamme tunteviksi totuuden kertojiksi.
Vastaus molempiin kysymyksiin on, että ilman Jumalan tulemista maan päälle ihmisen muodossa ja itsensä uhraamista ihmisten vapauttamiseksi, me emme tietäisi mistään, että Jumala todella rakastaa meitä. Jeesus antoi itsensä uhriksi ja lunnaaksi ihmisten edestä, että ihmisillä olisi pelastus hänen kauttaan. Jos se ei osoita ääretöntä rakkautta, niin silloin ei mikään.
mistä me voimme tietää että Jumala ja jeesus ovat olemassa, jos raamattuun ei voi luottaa?
sinä puhut ja puhut että jumala on hyvä ja että jeesus teki sitä ja tätä, mutta kun ei vain voi luottaa siihen että heitä olisi edes ollut olemassa!
voiko kristinuskon silloin olettaa automaattisesti edustavan hyvää, mikäli sen sanomaa ei voida edes oikeaksi todistaa.
ei edusta ensinkään mitään hyvää. On vain utopioita, illuusioita ja täydellistä sokeutta.
Todelliset hyvyyden edustajat täytyy etsiä muualta kuin nykyisten uskisten joukosta.
taidan olla samaa mieltä kanssasi. joskus tuntuu että uskovaiset ihmiset vain lukevat ja lukevat raamattua, viljelevät raamatunsäkeitä joka keskusteluissa, eivätkä vaivaudu ollenkaan miettimään sanojensa tai tekojensa todellisia seurauksia käytännön elämässä.
minusta hyvän tuottaminen tähän maailmaan on tärkeämpää kuin hyvän tuottaminen jumalan kunniaksi jeesuksen nimessä jonnekin taivaaseen, joita ei ole voitu edes todistaa olemassa olevan!
Mielestäni jutussani ei ole epäkohtia, siinähän kerron asian juuri niin hirvittävällä tavalla kuin se on. Jos Raamatun kertomus Jeesuksesta ei ole oikein, niin silloin ei ole mitään syytä olettaa minkäänlaista hyvää Jumalaa olevan olemassa. Raamatun lisäksi ei ole mitään toista uskonnollista ilmoitusta Jumalasta, jonka perusteella voisimme edes olettaa hyvän Jumalan olemassaoloa.
Tosin en tiedä mitä tarkoitat sillä, ettet voi uskoa Raamattuun, tarkoitatko jotain tiettyä tekstilöytöä, vai jokaista erikseen? Etkö usko niiden kirjoitusten olevan oikein ajoitettuja vai etkö usko niihin silminnäkijäkuvauksiin joita ne sisältävät? Kaikki kirjathan ovat erillisiä tekstilöytöjä ajanlaskun alusta ja siinä mielessä toisiaan tukevia, että ne muodostavat melko selvän kokonaiskuvan siitä mitä ajanlaskun alun palestiinassa tapahtui eivätkä ole ristiriitaisia.
Yhden kirjeen materiaalit maksoi omaisuuden, joten niitä ei kirjoitettu huvin vuoksi ja kuitenkin niiden yhtä vanhoja kopioita on runsaasti myös Syyriassa ja Etiopiassa. Olisiko siis jotain syytä olettaa, ettei mitään tapahtunut, ettei Jeesus ollut todellinen henkilö. Tai olisiko syytä olettaa ettei Jeesuksen elämään maan päällä liittynyt mitään erikoista, vaikka siitä raportoitiin läpi koko tunnetun maailman kustannuksista piittaamatta? Vai onko mielessäsi jokin muu asia, mitä et usko?
se Jumalakin haluaa.
Ei palvontaa itselleen, vaan rakkautta maailmaan ihmisten keskelle.
Ja todellista elämää ja tekoja siinä elämässä.
Ei palvontaa itselleen.
Jumala on luonut meidät omaksi kuvakseen ja antanut meille maan varjeltavaksi ja antanut meille mahdollisuuden valita se tie mikä on hyvä ja oikea ja mikä on Jumalan toivomus.
Et todistanut mitään mikä ei pätisi yhtä hyvin esim. hindulaisuuteen.
Uskonnollisen tekstin totuutta et voi todistaa tekstillä itsellään. Jos voisi, niin kaikki uskonnot, joilla on pyhiä kirjoituksia, olisivat yhtä totta. Et vastannut mitenkään alunperäiseen kysymykseen.
Et todistanut mitään mikä ei pätisi yhtä hyvin esim. hindulaisuuteen.
Uskonnollisen tekstin totuutta et voi todistaa tekstillä itsellään. Jos voisi, niin kaikki uskonnot, joilla on pyhiä kirjoituksia, olisivat yhtä totta. Et vastannut mitenkään alunperäiseen kysymykseen.
Siitä on jo vuosia aikaa kun sain tietokoneen ja lähdin pyörätuolikaverina etsimään yhteyksiä uskovaisiin. Eräälle oululaiselle erehdyin kirjoittamaan, että istun pyörätuolissa. No. Seuraavana päivänä tuli sähköpostiini viesti: "Kiitos Jumalalle missä olet". Eli tätä on lahkolaisten lähimmäisen rakkaus ja lähimmäisistä välittäminen. Jeesuspelle, sanon minä.
Viimeiset pari vuotta olen julkaissut ja kustantanut eläketuloillani omaa lehteä. Nyt kun kaikki eivät kestä totuutta itsestään, minua vastaan on tehtailtu lukuisia rikosilmoituksia. Voi olla, että tulen tarvitsemaan luotettavan asianajajan apua, myös eurooppalaiseen oikeuskäytäntöön perehtyneeltä asianajajalta. Joskus viime vuonna joku suositteli Vesa Laukkasta ja niinpä lähetin myös hänelle lehteni numeroita tutustumista varten jotta tietää mistä on kysymys mikäli oikeusjuttu tulee.
No. Toissa päivänä sain Vesa Laukkaselta sähköpostia. Kertoi lukevansa vain lakikirjaa ja raamattua ja pyysi, etten lähettäisi lehteäni enää hänelle.
Siispä judun etsimään asianajajan jostain muualta ja tulen katsomaan, ettei tämä ole minkään suunnan uskovainen. He kun elävät omassa haavemaaimassa eikä heistä tee edes lainopilliset opinnot rikosten uhreiksi joutuneiden lähimmäisten oikeuksia puolustavia laupiaita samarialaisia.
Äh, en ymmärrä, mitä perusteita olen esittänyt?Tai mitä tekemistä keskusteltavalla aiheella on hindulaisuuden kanssa?
Enhän ole todistellut minkään tekstin totuudellisuutta, esittänyt kysymyksiä olen, ja ne ovat sisältäneet muutamia huomioita. Mutta todistelua? selvennä vähän.
>>Mistä voisimme tietää sitäkään, jos Jumala vain näyttelee hyvää, >Vastaus molempiin kysymyksiin on, että ilman Jumalan tulemista maan päälle ihmisen muodossa ja itsensä uhraamista ihmisten vapauttamiseksi, me emme tietäisi mistään, että Jumala todella rakastaa meitä. Jeesus antoi itsensä uhriksi ja lunnaaksi ihmisten edestä, että ihmisillä olisi pelastus hänen kauttaan. Jos se ei osoita ääretöntä rakkautta, niin silloin ei mikään.
Alunperäinen teksti johon olet vastannut, oli:
"Mistä voimme vakuuttua siitä että kristinusko edustaa kaikessa sanomassaan hyvää pahan sijaan? minä en ainakaan voi luottaa raamattuun. tai puolihulluihin hihhuleihin."
Mistä tiedät, että sinulla on aivot? Vai uskotko tässä asiassa jotakuta?
että kykenen ajattelemaan, siihen tarvitaan aivoja.
Sinullakin on, koska käytät niitä mielikuvituksiisi, vaikka ne kuvittelut sairaita olisikin.
Alkuperäinen KESKUSTELUN ALOITUS oli tuo ja toin sen rinnalle oman näkökulmani. Mielestäni kysymys on paljon laajempi silloin kun käsitellään uskoa Jumalaan, se ei ole suoraan riippuvainen hihhuleiden toiminnasta. Sitten esitin nuo kysymykset siitä, mikä asia Raamatussa on se, johon ei voisi uskoa.
Miksi minusta tuntuu, ettet lue viestejä ollenkaan? Pitääkö minun selittää koko keskustelun kulku erikseen sinulle?
>>että kykenen ajattelemaan, siihen tarvitaan aivoja.
Voithan tietysti kysyä todisteita vaikkapa nurologeilta jotka ovat kuvanneet miljoonien ihmisen aivoja, ei varmaan ole löytynyt yhtään aivotonta ihmistä, joka tietysti todistaa että ihmisellä on aivot.
Koska minäkin olen ihminen, niin voidaan luotettavasti pitää tosiasiana että myös minulla on aivot.
Toki se voitaisiin helpostikin varmentaa, mutta en katso sitä tarpeelliseksi jonkun sairaan yksilön niin vaatiessa, sinun uskomukset, mielikuvitus ja ajattelumaailma, vaikka aivojen toiminnan tuloksena on sitä luokkaa että joudut nyt tyytymään vain tähän.
Sinun mielikuvituksesi tietysti voi luoda omia harhojasi aivottomista, tietokoneilla kirjoittavista ihmisistä, mutta sinähän oletkin sairas.
>>Voithan tietysti kysyä todisteita vaikkapa nurologeilta jotka ovat kuvanneet miljoonien ihmisen aivoja
>>>>Voithan tietysti kysyä todisteita vaikkapa nurologeilta jotka ovat kuvanneet miljoonien ihmisen aivojaEt ole nähnyt aivojasi, joten et voi varmuudella tietää niitten olemassaolosta. Uskot muita ja teet päätelmiä. Et siis "tiedä" vaan "uskot". Uskot sen perusteella, miten tiedonlähteesi arvotat. Siis oman uskomusjärjestelmäsi puitteissa.
>>Et siis tollouttasi ymmärtänyt että kirjoitin monikossa?>No nyt ymmärrän sinun olematonta järjenjuoksuasi, oletko sinä nähnyt yhtään elävää aivotonta ihmistä?>Minä olen nähnyt monien kuolleitten aivoja joten voin pitää asiaa varmana, että elävillä on sellaiset myös, siis päätelmäni ei ole uskomusta vaan loogisen ajattelun tulosta>mutta sehän on sinulle tunnetusti mahdoton asia, sinähän elät mielikuvituksissasi kuten nämä juttusi taas todistaa, tollo mikä tollo.>Aikasi kun katselet scifejä niin voit uskoa vaikka itseäsi ja muista mitä vain, vaikka aivottomia ihmisiäkin.
>>Jaahas, siis ensin minun pitäisi löytää lauma jotain ihme "nurologeja", joilta minun pitäisi kysellä sinun aivojesi olemassaoloa. Menee hieman hankalaksi.>helpomminkin, onko sinulla aivot vai ei? Vai oletko sitten itse kahlannut läpi "miljoonien ihmisten aivot kuvanneet NUROLOGIT" tietääksesi että sinulla on aivot. Tuskin.>Kyse on uskosta.>En, mutta minä en ole nähnyt SINUN aivojasi ja tuskin olet sinä itsekään. Luotat siinä jonkun muun sanaan tässä asiassa ja teet sen pohjalta päätelmiä. Siis USKOT ja teet päätelmäsi itse arvottamasi USKOMUSJÄRJESTELMÄN puitteissa.>Niin tekevät kaikki muutkin, eikä siinä ole mitään häpeämistä. Poitsi on siinä, että kyse ei loppujen lopuksi ole TIETÄMISESTÄ, vaan tiedonlähteen ARVOTTAMISESTA. Olet siis uskovainen yhtäkaikki.>Niin: päätelmä. Ei tieto vaan päätelmä. Minä en nyt puhu kuolleitten aivoista vaan SINUN aivoistasi. >Tollo mikä tollo ei kykene perustelemaan pitävästi edes omistavansa aivot! Haloo! Kuka tässä on tollo?!> Nyt ei auta olkiukkoilu yhtään. Minusta scifit ovat itse asiassa sangen tylsää katsottavaa. Katson lähinnä taide-elokuvia, mutta luulenpa että sinun kanssasi niistä minun ei kannata juurikaan turista. Ne kun ovat kulttuuria.
>>Hehe, ei vaan onko kaikilla elävillä ihmisillä aivot, tollo.
Jos et usko yhteen niin kysele niin monelta kun katsot tarpeelliseksi.>minähän olen opiskellut ihmisen anatomiaa ja tiedän mitä ihmisessä on.>Senkin tiedän, etteet ole ihan terve, mutta koskahan sinä sen tiedostaisit?>Ei ole, vaan tietämisestä, esimerkiksi tiedän että sinulla on sydän, omasi, jonkun muun tai keino sellainen ja sillä ei ole mitään tekemistä uskon kanssa tollo, vaikka niin kuvittelisitkin.>Hehe, minä olen taas nähnyt sinun aivojesi tuotoksia eikä ole kehumista, mutta nythän sen näkevät muutkin lukijat.>Luotan tässä tapauksessa lääketieteeseen ja omakohtaisiin kokemuksiin että kaikilla elävillä ihmisillä on aivot, etkö sinä luota?>Sinuna kyllä häpeäisin itseäsi, mutta sinähän oletkin narsistinen luonne joka ihailee omia ajatuksiaan oli ne kuinka typeriä tahansa.
Sinä tollo olet siis sitä mieltä että asiaa ei voi tietää jos sitä ei näe?
Minäkin tiedän sinua näkemättä että olet sairas narsistinen ihminen ja tollo, hehe.
>>Niin: päätelmä. Ei tieto vaan päätelmä. Minä en nyt puhu kuolleitten aivoista vaan SINUN aivoistasi. Entäpä jos sinä kävisit kyselemässä helluntailaisilta, onko Jumala olemassa? Luuletko että vastaajien määrä auttaa ratkaisemaan ongelman?>Et pääse mihinkään siitä, että niin sanotun "tietämisesi" taustalla on itse asiassa arvotettu usko. Arvotat informaation tiedoksi tiedonlähteen mukaan, koska suurimmalta osin olet kykenemätön testaamaan tietosi todenperäisyyttä. Olet siis uskovainen.>Paskat sinä mitään tiedä omien aivojesi olemassaolosta. Etkö todella ymmärrä vai esitätkö muuten vain taulapäätä? USKOT saamaasi informaatioon ja PÄÄTTELET saamasi informaation pohjalta mikä tilanne on sinun kohdallasi. Todellista TIETOA sinulla ei aiheesta ole.>Minä taas tiedän sen, miten projisoit pelkojasi ja kompleksejasi olkiukkoon, jollaiseksi minut olet luonut. Tosin nuo olkiukkosi ja vittuilusi ei tee sinusta yhtään sen fiksumman oloista kuin mitä vastauksesi antavat ymmärtää... :-P >Okei, no todista se sitten! Itsehän vaadit uskovia todistamaan jumaliensa olemassaolot ja sitten naureskelet kun ei onnistu internetissä. Ei kun ei ole mitään konkreettista nähtävää!>Todista omien aivojesi olemassaolo! Höpöttää kyllä jaksat, mutta todisteita ei vain kuulu. Arvotat tietoa lähteen mukaan ja USKOT sen minkä parhaimmaksi näet. Niin se käy.>Minä taas en ole väittänyt asian suhteen juuta enkä jaata, joten ihan turha yrittää potkia olkiukkoja. >Aivan niin "luotat" eli käytännössä "uskot". Uskovakin luottaa Raamattuun ja omakohtaisiin kokemuksiinsa.>Minäkin luotan tiedoissani niihin lähteisiin, jotka arvotan luotettaviksi. Niin tekee myös uskova.>Hehehe ja hohoho. Solvaamsesi ei tee sinusta kenenkään lukijan silmissä mitenkään fiksua oliota. Koita nyt pysyä asiassa - jos osaat.
>>Niin, etkö tollo nyt huomaa typeryyttäsi, jos sinä sanot minun päättelevän niin sen täytyy tapahtua aivoilla, sinä voit tietysti kuvitella että päättelet perseellä, sen verran skopäisiä päättelyitä sinulla on.>Et siis tollouttasi pysty edes erottamaan tietoa ja uskomusta toisistaan, neurologit tietävät, helluntailaiset uskovat.>Höpö höpö, totta kait tietoni voidaan testata helpostikin>sinuna menisin kyllä testaamaankin sen verran sairaat aivosi tuotokset tuntuvat olevan, ettei vain olisi jotain aivoperäistä, ei kait sinua ole pudoteltu päällesi pienenä tai hakattu siihen?>Kovassa on sinulla ymmärrys, todellista tietoa on että ihmisellä on aivot, toisilla vaan tyhmemmät kuten sinulla joten et ymmärrä sitä.>Sinähän et tunnu tietävän yhtään mitää, edes sitä että ihmisellä on aivot ja olkinukkesi olet kyllä ihan itse luonnut typeryyttäsi.>Ei siinä ole mitään todistamista ihminen ei elä ilman sitä se on jo todistettu lääketieteessä.>Mutta jos haluaat todisteen niin mene läkäriin niin varmasti antavat sen, ja samalla tutkivat pääsikin.>Jumalia ei kukaan ole todistanut missään.>Arvottaminenkin tapahtuu aivoissa, samoin kuin usko, sinulle tiedoksi tollo kun et sitäkään ymmärrä.>Niin katsos lääketiede voi aina asian todistaa jos "luottamus" siihen horjuisi johon ei tietystikään ole mitään syytä.>Raamattu taasen voidaan todistaa epäluotettavaksi...>Niin, sinä ja uskovat ovatkin samanlaisia typeryksiä siinä suhteessa, luotettavuus lääketieteeseen tässä asiassa voidaan helposti todistaa, sinun huhaat ei.>Ihmettelen vain miten tyhmänä oliona ne sinua pitävät tämän jälkeen.
sinulta ymmärtämättä, tollo kun olet.
>>Minä en ole pyytänyt sinulta muuta kuin että todistat aivojesi olemassaolon. En ole pyytänyt sinulta tietoja siitä, mitä mielestäsi aivoilla tehdään tai perseelläkö päättelet (tod.näk. koska sinä olet kyseessä.).>Luetunymmärrys takkuilee vai? Kysyin tuossa, muuttaako määrä laadun, eli mitä vitun hyötyä siitä on kysynkö samaa asiaa yhdeltä vai sadalta ihmiseltä?> Kyse onkin siitä, että erittäin todennäköisesti neurologit jotain tietävätkin, mutta et sinä. Kiertelet ja kaartelet kysymyksen ympärillä kuin pahainen hihhuli, argumenttisikin ovat samaa tasoa ja perustuvat samanlaisiin väittämiin. >Todistamatta on vaan edelleen.>Siis tieto sinun aivoistasi ja niitten olemassaolosta, niin että itse pystyt toteamaan omistavasi sellaiset - ilman uskoa? Miten? >Olet joka tapauksessa jonkun arvottamasi (luottamasi=uskomasi) tiedonlähteen armoilla. En sano, että tämä on mitenkään väärin. Tosiasia kuitenkin on, että tietosi perustuu tietolähteen ARVOTTAMISEEN ja siihen omaan uskomusjärjestelmääsi sopivaan tietoon, jonka haluatkin hyväksyä.>Tuota, jos mitä minä sanoisin torjuntareaktioksi. Olen huomannut jo ajat sitten, että sinulle "sairaus" ja "vaara" ovat lähestulkoon synonyymejä.>Ovatko mielipiteeni sinun maailmankuvallesi niin vaarallisia, että sinun täytyy alentua tuollaiseen alatyyliin? Etkö osaa keskustella asiallisesti täysin asiallisesta problematiikasta?
Sinun mielipiteesi on sairaita, miten ihmeessä jonkun sairaus voisi olla vaarallinen minun maailmankuvalleni varsinkin kun olen ollut tuollaisten sairaitten kanssa tekemisissä 35 vuotta?
Jos sinulla on sairas harha aivoistani ja niiden todistamisesta niin ei minun tarvitse siihen harhaan lähteä mukaan.
Mutta muuten pomputan sinun "suurta egoasi" ihan mielelläni.
>>Et siis kykene vastaamaan yksinkertaiseen kysymykseen. Mikä tekee uskomastasi tiedosta "todellisempaa" kuin jostain toisesta? Etkö huomaa miten ITSE arvotat informaation sen lähteen mukaan? >Ei kyse ole tiedosta, vaan tiedon osoittamisesta tiedoksi. Sinä siis et TIEDÄ aivojesi olemassaolosta vaan USKOT siihen.>Aivan. Näin olet jostain lukenut tai näin asian on sinulle joku kertonut. Eli uskot kuulemaasi / lukemaasi. Kyse on siis uskosta.>En usko että lääkärikään pystyy näyttämään minulle sinun aivosi. Joten todistamatta jäi taaskin.> Eikä sinun aivojasi. Asiasta voi PÄÄTELLÄ yhtä sun toista tai aiheesta voi lukea kirjoista, joihin luottaa (=uskoo).>No niinhän SINÄ sanot! Ja nyt odotat että USKOISIN sinun sanomaasi. Halleluja!>Lääketiede ja lääketiede. USKOT lääketieteeseen ja siihen mitä siellä sanotaan. Eli arvotat tiedonlähteen oman uskomusjärjestelmäsi mukaisesti. Onko tuota asiaa nyt noin helvetin vaikea ymmärtää...?! >Hehe! Aivan niin! Eli asetat lääketieteen ja Raamatun rinnakkain, jonka jälkeen oman uskomusjärjestelmäsi mukaisesti sitten arvotat ne tiedonlähteinä eriarvoiseen asemaan. Ymmärrätkö?> Omista aivoistasi sinulla ei ole ensikäden TIETOA, vaan ainoastaan PÄÄTELMIÄ ja oman uskomusjärjestelmäsi mukainen USKO.>Mikä on minun "huuhaa"? Etkös itse tajua, miten koko ajan todistat minun tämänkertaisen "huuhaani" koko ajan oikeaksi? ;>Sillä ei ole merkitystä millaisena kukin minua haluaa pitää. Sinulle sillä taas näyttää olevan suurikin merkitys. Miksiköhän? >
>>
Paljon höpötystä, paljon olkiukkoja, toisen käden tietoja, päätelmiä, uskomuksia - mutta todistamatta jäi.
Huomaa kyllä ettet ole tottunut perustelemaan kantojasi. Avuttomampaa yritystä omien aivojen todistamiseksi saa hakea.
Moi !
Tietysti jo se että mitä luulet näkeväsi on totta on tietyn tasoista uskomista.
Pitää kuitenkin muistaa että uskonnollinen usko on sitten vielä eri asia kuin uskominen että jokin asia on toteen näytetty riittävällä varmuudella.
Religion vs. belief på engelska.
--
Jotkut osaavat tiivistää sanottavansa esimerkillisellä tavalla!
" minä ainakaan en voi luottaa raamattuun. tai puolihulluihin hihhuleihin."
Se, että puhut "puolihulluista hihhuleista", jo osoittaa, miten suhtaudut. Nimittäin halveksien. Ei sitä tarvitse erikseen sanoa. Hihhuli on halventava sana, ja se tarkoittaa poliittista tai uskonnollista kiihkoilijaa.
Eipä olisi yhtään sen parempi sanoa toisinkaanpäin: Minä en ainakaan voi luottaa yhtään puolihulluihin ateistihihhuleihin.
>>Minä en ainakaan voi luottaa yhtään puolihulluihin ateistihihhuleihin.
Mainisemasi oivalluksen jätin kunkin lukijan itse löydettäväksi. Kiihkoilijoista, ovat he sitten poliittisia tai uskonnollisia tai mitä sitten ovatkin, ei oikein ole kunnon keskustelijoiksi. Pois siis kiihkoilu ja halventavat nimitykset.
sisältyy kaikki.
Koska kaikki on saanut alkunsa hänestä, niin myös paha.
Jumala on rakkaus, ja rakkaus on koostunut vain hyvistä ominaisuuksista. Tästä syystä kristinusko on edustamassa hyviä arvoja. Mutta pahuuden ongelma tiedostetaan kristillisyydessä, eikä kirkkohistoriankaan mukaan edes kristinusko itse ole selvinnyt puhtain paperein.
Mutta silti pyrkimys on hyvään.
on luotu kaikki tuholaiset, viirukset, bakteerit, parasiitit, jne jotka ihmistä kiusaavat ja jopa tappavat?
Aika outo tapa osoittaa rakkauttaan jumalallasi?
kristillisen teologian mukaan vain väliaikainen vaihe.
Paha sai aikaan sotkua Jumalan täydellisessä luomakunnassa, ja koko luomakunta "huokaa" pääsyä jälleen täydelliseen tilaan eli harmoniaan.
Nythän hyvä ja paha taistelevat herruudesta, ja silläkin on tarkoituksensa, koska tämä vaihe erottelee jyvät akanoista. Valinta on sinun.
kuin star varssin trilogian "hyvän ja pahan taistelu", paitsi että star varssikin on uskottavampaa höttöä... ;b
>>kristillisen teologian mukaan vain väliaikainen vaihe.
Paha ei ole tosiaankaan luonut mitään.
Tämä onkin jopa kristillisille ongelmallinen probleema. Miten pelkästään hyvästä, eli Jumalasta voi olla lähtöisin paha?
Silti hyvä voi alistaa pahankin omaan palvelukseensa.
Tähän ongelmaan minullakaan ei ole vastausta.