Olimme syömässä mieheni työantajan luona edustusillallisella. Yritys on kohtalaisen nimekäs ja myös oli ulkomaisia vieraita. Illallinen oli upea, kokki oli nimekäs suomalainen. Erityisesti ihastuin siihen punaviinin, joka oli aivan mielettömän ihana. Kysyinkin sen nimeä emännältä kolme kertaa ja kerroimme ostavamme sitä myös omaan kotiimme.
Innostuimme myös kutsumaan myös toimitusjohtajan meille illalliselle, onhan mieheni myös johtoryhmän jäsen.
Nyt meitä uhkaa todellinen kasvojen menetys sillä en millään muista viinin nimeä, tokihan he varmaan kysyvät sitä, meillä on myös viinikaappi näkyvästi ruokasalissa.
Muistan viinin nimestä vain sanan Tinto. Osaako joku tämän vihjeen perusteella sanoa mikä viini voisi olla kyseessä? Kiitos etukäteen!
Ihana viini kadoksissa
9
461
Vastaukset 9
- minäjamartta
Bodegas Protos'27 Tinto 2015, maistuu vaikka kyseessä olikin provo.
Toki. Tosiosaaja, joka olisi hukannut punaviinin nimen, tarjoaisi illallisella kalaa tai äyriäisiä, jonka kanssa tarjoillaan valkoviiniä.
Aika itsestään selvää.- punkkuujapatonkii
Kollimaattori kirjoitti:
Toki. Tosiosaaja, joka olisi hukannut punaviinin nimen, tarjoaisi illallisella kalaa tai äyriäisiä, jonka kanssa tarjoillaan valkoviiniä.
Aika itsestään selvää.Nykyäänhän lajittelu puna- tai valkoviineihin ruoan mukaan ei enää pidä paikkaansa vaan viini valitaan ominaisuuksiensa mukaan eli punaista fisullekin riippuen fisusta ja ruoan maustamisesta ja joskus jopa valkkaria possulle - jotkut jopa uskaltavat nauttia roseeta lihan kanssa vaikka takavuosina se olikin ehdoton nounou.
Kuten kaikessa ei ole ehdottomia totuuksia vaan kaikille mieltymyksensä mukaan.
- Viiniäkiitos
Tinto tarkoittaa punaviiniä ja on varsin yleinen sana espanjalaisten viinien nimessä.
Sen perusteella on lähes mahdotonta löytää etsimääsi viiniä. Yrittää voi kyllä vaikkapa Viinikartan sivustolta http://www.viinikartta.fi/ hakusanalla Tinto. Viinejä löytyy yli 60, mutta selaamalla nimilistaa, voi ehkä palautua mieleen tuon etsityn viinin nimi. - Hirveenkaataja
Olisi heti auttanut jos olisit kertonut oliko ravut perinteuisä rupisia kotimaisia vai hienompia ruotsalaisia.
Sitä se viina teettää. Seuraavana päivänä ei muista mitään mitä on juonut tai syönyt. Kannattaa katsoa sieltä makkarin viinakaapista minkä värisiä tyhjiä pulloja löytyy. Niistä voi sitten arpoa sopivimman ja ei muuta kuin Alkoon asioimaan heti maanantaiaamuna.
Vin Blanc Algerique on minun ehdoton suosikkini hirvenlihan kanssa. Sitä saa hyvinvarustetuista alan liikkeistä 3 litran pöntöissä alle 4 euroa per pönttö. - Viinihaussa
Sainkin idean, kyseistä viiniä on varmaan siellä edelleen...menen toimitusjohtajan kotiin etsimään pikkumustiani, ne katosivat jonnekin juhlassa. Katsonkin että hänen rouva ei ole kotona samaan aikaan, se on helppoa koska mieheni pettää minua toimitusjohtajan vaimon kanssa. Hetken salapoliisityön jälkeen varmasti huomaan missä tämä ihanuus pullottaa, ehkäpä toimitusjohtaja itse auttaa minua.
- Viinihaussa
Kuka nyt koko kolttunsa hävittäisi, et näköjään ole viiniasiantuntija ollenkaan. Paremminkin sieltä sohvan mutkasta saattaisi löytyä muutamat pikkarit. Olipa ne minkä värisiä hyvänsä.
- piikkarit
Viinihaussa kirjoitti:
Kuka nyt koko kolttunsa hävittäisi, et näköjään ole viiniasiantuntija ollenkaan. Paremminkin sieltä sohvan mutkasta saattaisi löytyä muutamat pikkarit. Olipa ne minkä värisiä hyvänsä.
"pikkumustiani"
Oles tarkkana. Pikkumustat on eri vaate kuin pikkumusta.
Vai meinaatko, että kadotti monta mekkoa? - Viinihaussa
piikkarit kirjoitti:
"pikkumustiani"
Oles tarkkana. Pikkumustat on eri vaate kuin pikkumusta.
Vai meinaatko, että kadotti monta mekkoa?Ihanaa että kysyit! Tämä tarkoittaa pikkumustiani eli mirriäni. Tarkoitus on flirttailla toimitusjohtajalle.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"
Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va1092290Mitä tapahtuu?
Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???25920- 103896
- 71892
- 48845
Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...
...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha564823- 82728
Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti
Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk76660Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen
Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik24612- 60581