Kysyisin mielipidettänne. Muistan takavuosilta joitakin tapauksia.
Kun mormoni tulee tiensä päähän...jos nyt näin voidaan sanoa...tarkoitan, ettei hän enää usko kirkon opetuksiin, kamppailee itsensä kanssa (koska häntä pelottaa, sillä kirkossa sanotaan, että ankarin virhe mitä voi tehdä elämässään, on erota kirkosta, sellaisella ihmisellä ei ole helppoa, kaikkea pahaa voi tapahtua jne) ja kun tästä kaikesta seuraa mielenterveysongelmia ja apua pitäisi saada joltakin ammattiauttajalta, niin kirkon opetus on, että ammattiauttajan tulee olla kirkon jäsen, muuten hän ei ymmärrä, mistä on kysymys.
Itse ajattelen, että avun pitäisi tulla ulkopuolelta, puolueettomasta lähteestä. Mitä mieltä olette?
Kun mormoni tulee tiensä päähän...jos nyt näin voidaan sanoa...tarkoitan, ettei hän enää usko kirkon opetuksiin, kamppailee itsensä kanssa (koska häntä pelottaa, sillä kirkossa sanotaan, että ankarin virhe mitä voi tehdä elämässään, on erota kirkosta, sellaisella ihmisellä ei ole helppoa, kaikkea pahaa voi tapahtua jne) ja kun tästä kaikesta seuraa mielenterveysongelmia ja apua pitäisi saada joltakin ammattiauttajalta, niin kirkon opetus on, että ammattiauttajan tulee olla kirkon jäsen, muuten hän ei ymmärrä, mistä on kysymys.
Itse ajattelen, että avun pitäisi tulla ulkopuolelta, puolueettomasta lähteestä. Mitä mieltä olette?
Vastaukset 20
Vanhimmat
Juu... ulkopuolinen lähde kuulostaa hyvältä idealta.
Jos auttaja on kirkon jäsen, hänen näkövinkkelinsä on usko kirkkoon. Kuinka lopullisesti tien päähän on tultu, siitä riippunee, mitä apua haluaa.
Mitä ongelmat ovat?
No, ajattelisin näin, että jos henkilö on ensin aktiivisesti toiminut kirkossa, ystävät ovat kirkon jäseniä ym. ja sitten hänelle alkaa valjeta "totuus", hän epäröi, yrittää olla mukana, mutta ei voi enää uskoa, ei tohdi erota, koska pelkää seurauksia...ja kun eroaa, jää yksin. Ellei ole kokenut tätä kierrettä, sitä on varmaan vaikea ymmärtää. Muistan, kuinka kirkon jäsenet päivittelivät "uskonnon uhreja": "Miten tästä kirkosta voi tulla uhreja??? Kun kaikki on näin ihanaa ja näin hyvin järjestetty ja näin täydellistä!"
Tässä on paljon omiakin kokemuksia, mutta monen, monen muunkin kokemuksia. Muistan erään apuyhdistyksen kirjan, jossa joku "apostoli" valotti tästä: tällaisessa hädässä olisi otettava yhteyttä nimenomaan mormonipsykiatriin eikä keneenkään ulkopuoliseen.
Itse ajattelen, että olisi helpottavaa puhua jollekin täysin ulkopuoliselle, kun taas mormoniauttaja yrittäisi luultavasti "auttaa" pelkurin takaisin m-kirkkoon.
Niinpä! Mikä olisikaan ihmiselle parempaa! Vieraantuminen kirkosta on usein seurausta jonkin hyvään johtavan periaatteen rikkomisesta tai jonkun periaatteen ymmärtämisestä tai soveltamisesta väärin. Seurauksena on "ei-hyvää". Parasta terapiaa on parannus ja totuuden löytäminen.
Silti psyykkisten ongelmien havaitsemiseen tarvitaan ammattitaitoa, ettei niitä sekoiteta uskonnollisiin ongelmiin. Usein ne kietoutuvat toisiinsa. Tarvitaan selventämisen taitoja.
Haluatko takaisin MAP kirkkoon? Vastaus känny MAP kirkon puoleen.
Mikäli haluat eroon MAP kirkosta, kierrä MAP kirkko ja aktiiviset käännyttäjät jonkinaikaa kaukaa.
Vasta ratkaistuasi tuon yhden asian, perusteellisen OMAN harkintasi jälkeen ja antamalla itsellesi aikaa voit saavuttaa täydellisen tasapainon, ratkaisustasi riippumatta.
Kaikenlaisia manipulatioita on syytä välttää, kunnes voimat ovat palanneet.
Turust
on? Olisikos sinulla ihan käytännön todisteita siitä, että jotain pahaa seuraa jokaiselle, joka jättää kirkkosi?
Vai uhkailetko ihmisiä vain, että pysyisivät kirkossa?
niin Tapani, en muista että olisin itse rikkonut jotakin tärkeää periaatetta tai kukaan tunetmistani esimerkeistä, vaan kysymys oli nimenomaan uskollisista jäsenistä jotka uupuivat.
Vastoin parempaa tietoaan toimiminen saa aikaan omantunnontuskia. Ne voivat saada aikaan sekä psyykkisiä että fyysisiä vaivoja. Psykosomaattiset ongelmat ovat tosiasia.
koskee kirkon opetuksia ja käytäntöjä, niin niistä eivät ulkopuoliset osaa sanoa mitään. Ulkopuoliset ovat yleensä ennkkoluulojen varassa, mutta jos on taitava auttaja, niin hän osaa pitää ne kurissa. Jos kysymys on mielenterveysongelmista, jotka eivät liity kirkkoon, niin ulkopuolinen auttaja osaa toimia aivan oikein.
on siis kirkosta (ja sen opetuksista) johtuvista mielenterveysongelmista.
Harmillista on, että aktiivimormoni ei koskaan myönnä, että tästä uskonnosta voi tulla tällaisia ongelmia.
Siinä on hiukan selvitystä ongelmien luonteesta. Kirkon opetukset eivät aiheuta mielenterveysongemia, kun ne ymmärretään oikein ja kun niitä sovelletaan oikein. Voisitko esittää jonkin esimerkin, joka osoittaisi, että ongelma on seurausta kirkon opetuksista?
Tässä ei kelpaa sellainen, että ihminen tekee vastoin sitä, minkä tuntee oikeaksi ja saa siitä syyllisyyden tunteita. Niinhän tulee tunteakin.
Sanoisin kuitenkin monilla, mihin tahansa hengellisiin yhteisöihin hakeutuvilla olevan jo aikaisempia ongelmia jotka entisestään pahentuvat vieraassa hengellisessä yhteisössä.
Kokonaan riippumatta siitä mistä ongelmat alun perin johtuvat, tällaisissa tapauksissa katson, että riippumaton ammattiauttaja on paras mahdollinen. Sattuneesta syystä, jonka tiedätkin menneisyydestäni, olen läheltä saanut tai paremmin joutunut seuraamaan useita murheellisia kohtaloita jotka minusta olisi ehkä voitu välttää.
Nämä ovat niitä asioita jotka kouraisevat minua syvältä. Netissä on vaikeaa sisäistää asiaa niin, että osaisi antaa aivan oikean neuvon – vaikka sen elämänkokemuksensa perusteella tietäisikin.
Terveiset sinulle ja erityisesti tytöllemme!
esimerkkejä. Jos otan ensin vaikkapa esimekkejä omasta elämästäni.
Sinä sanot, että kirkon opetukset eivät aiheuta ongelmia. No joo, se riippuu varmaan ihmisestä. Näin jälkeen päin ajateltuna itse koin jotenkin pelottavana kaiken kirkon historiaan liittyvän...en koskaan IHAN OIKEASTI ymmärtänyt Jeesuksen ja Aadamin Amerikassa käyntiä (vaikka pidin puheita ym. näistä aiheista). Oli ahdistavaa yrittää selittää itselleen ja sitten ennen kaikkea muille, miten kaikki sai alkunsa, missä m-kirjan tapahtumat oikein tapahtuivat (älä nyt vain selitä, että jotakin todisteita on...huh, itse harrastin tuota arkeologiaa silloin ja jäin yksin ajatuksineni, siis olin paholaisen vallassa kun sellaisia tutkin). Entäpä tämä Joseph Smithin tarina! En tiedä mitään niin kammottavaa, kuin yrittää selittää ihmisille, mitä siellä tapahtui, eikä kuitenkaan tiedä yhtään mitään.
No, sitten vaikkapa temppelissä käynti. Miten sen nyt kukin kokee. Minäkin ajattelin ensin, että onpa ihanaa, koska suggestoin itseni ajattelemaan, että tämä on nyt jotain aivan ihmeellistä, pyhää. Mutta sitten kun tajuaa, ettei se olekaan mitään. Ja että miksi sekaantuu kaikkeen sellaiseen!?
Meillä oli kerran eräs lähetyssaarnaaja jolla oli psykosomaattisia oireita. Hänellä oli jatkuvasti vatsa kipeänä. Hänen parinsa (amer.) kertoi sillä aikaa kun tämä poika oli vessassa, että "tuo on aivan hullu" tai että "hän on päästään vialla".
Tämä poika rukka itse yritti selittää, että hänellä on vaikeaa. Kun hän ei oikein ole varma, että onko tämä totta (siis evankeliumi) ja kun pitäisi kuitenkin tietää. Kotoa oli kustannettu poika lähetystyöhön mutta hän eli tällaisessa prässissä.
Muistan erään tytön. Hän oli ollut aktiivinen kirkossa mutta alkoi sitten jotenkin masentua. Hän sanoi, että hän itki usein ja oli kiukkuinen läheisilleen eikä tiennyt itsekään, mikä häntä vaivasi.
Sitten hän kertoi, että hän pelkäsi kaikkea. Hän pelkäsi, ettei ehdi tehdä kaikkea, mitä kirkko odottaa: lähetystyötä ja temppelityötä ja selestinen avioliitto ja olla hyvä vaimo ja äiti ja kotivarastointi ja päiväkirja ja kaikki kirkon tehtävät ja ...
Hän pelkäsi, että Jeesus tulee takaisin, eikä hän ole ehtinyt tehdä mitään. Kirkon aktiiviset jäsenet olivat alkaneet puhua, että Jeesus tulee pian takaisin, ehkä vuonna 1997 mutta viimeistään vuonna 2000.
Niinpä tämä nuori nainen öitä valvoneena ja peloissaan päätti kirjoittaa Amerikkaan oikein "apotolille". Hän kirjoitti vanhin Oaksille koko tarinansa. Vanhin Oaks vastasi muutamalla sanalla, en muista miten, mutta jotenkin ihan rauhoittavasti kai.
Kuvaavaa oli se, että kun tämä Oaksin kirje oli tullut ja tämä nuori nainen yritti kertoa ongelmistaan m-seurakunnassa, siellä IHMETELTIIN sitä, että Oaks oli vastannut. Siis siellä päiviteltiin ja pidettiin suurena asiana ja todisteena ja merkkinä kirkon ihanuudesta sitä, että näin korkea-arvoinen johtaja oli vastannut VÄHÄPÄTÖISEN ihmisen kirjeeseen.
Naisen ongelmiin ei kiinnitetty huomiota.
Tämä nainen erosi myöhemmin kirkosta.
Tarkoitin sanoa, että nimenomaan kirkon opetuksista voi tulla ahdistumista yms. Muistan ainakin itse ajatelleeni, kun erosin kirkosta lopen uupuneena, että voi kunpa saisi armoa jostakin.
no voihan se olla niin, että on ollut aikaisempia ongelmia, nimittäin näitä ongelmaisia mielellään etsitään ja käännytetään.
Mutta en nyt muista esim. itsestäni, että olisin ollut ennen kirkkoon liittymistä mitenkään ongelmainen mutta olin kovin nuori ja tietämätön.
En myöskään hakenut mitään apua erotessani, mutta tarpeen se olisi kai ollut. Tosin siinä tilanteessa auttaa myös hyvä ystävä, vaikkapa aviopuoliso.
Muuten turust, kerran jossain tuolla varoitit minua liittymästä mihinkään karismaattisiin piireihin, niin oikeassa olet: jos menee mormoneista karismaattisiin, niin menee ojasta allikkoon.
Elämäni varrella tuli eteen kaikenlaista ja kun erosin mormoneista, ensimmäinen ajatus oli: Jumalaa ei ole olemassa. Kaikki nämä uskonnot ja kaikki tämä sotku!
Mutta kun aikaa kuluu, ehtii ajatella asioita enkä ole mitenkään katkera tai vihainen mormoneille enkä kenellekään. Elämä on matka johon kuuluu mutkiakin.
ja nyt kyllä haluisin faktoja faktoja ... mistä voin tietää onko toi totta??
aijai .. mitä satuja sitä täällä taas kirjotellaan !
olikohan vitsiksi vaan tarkotettu?
et kai luule tosissas että joku uskoo noita satuja?
hyvä yritys kymmenen mutta tulos huono nolla.
Ota sinäkin iltadiapamisi niin rauhoitut. Kaikki on faktaa ja voin todistaa. Mitä kummallista näissä jutuissa on? Jos olet itse mormoni, niin et voi millään kävellä niin laput silmillä, ettet olisi kuullut ja nähnyt kaikenlaista.
ihmiset ovat erilaisia. Ei voi yleistää, että ongelmat olisivat seurausta kirkon opeista. Meidän vallassamme on suhtautuminen. Siinä teemme joskus pahoja virheitä, mutta niistä voimme myös oppia.
Lähinnä jäseniä varten on Stephen E. Robinson kirjoittanut suomeksikin käännetyn kirjan "Uskommeko Kristusta". Sen keskeinen teema on, että vaikeutemme ovat usein peräisin siitä, että vaikka uskomme Kristukseen, niin emme usko Kristusta. Robinson kertoo mm. vaimostaan, joka tunsi riittämättömyyttä, vaikka kuinka koetti olla täydellinen kirkon jäsen. Siitä seurasi loppuun palaminen. Se ratkesi vasta sitten, kun hän alkoi uskoa Kristusta.
Monet ymmärtävät väärin käskyn olla täydellinen. Olla täydellinen merkitsee sitä, että ihminen tekee parhaansa omissa oloissaan.
Kirjassa kerrotaan esim. naisesta, joka kirkkoon liityttyäänkin kiroili kuin tukkimies jopa kirkossa eikä pystynyt elämään täysin viisauden sanan mukaan. Kerran Apuyhdistyksessä hän löi erästä sisarta. Kaikki hänen lapsensa ovat olleet ainakin jonkin aikaa vankilassa. Hän kuitenkin toimi sen mukaan, kuin hänelle oli mahdollista. Sydän oli paikallaan kiroilusta ym. huolimatta. Hän sanoi: "Tiedän kyllä. Olen pahoilallani. Yritän tehdä paremmin." Usein hän epäonnistui, mutta vuosien mittaan hänen pyrkimyksensä tuotti tulosta. Hän meni temnppeliin.
Nyt voi kysyä, missä vaiheessa hän oli kelvollinen tivaaseen? Sittenkö vasta, kun oli mennyt temppeliin? Jos noin ajattelemme, emme usko Kristusta.
lopeta täällä "roikkuminen" ja yleensäkin vanhan jauhaminen ja siirry eteenpäin ja uuteen.
et pääse siitä ennenkuin olet antanut anteeksi jokaiselle... niillekin joita kohtaan tunnet nyt vihaa.Ei viha auta eikä katkeruus.
Ja mene hakemaan apua mielenterveystoimistosta tai vaikka terveyskeskuslääkäriltä.. kyllä ne osaa ohjata eteenpäin. ja saat puhua ulkopuoliselle joka ei tiedä sinusta ja taustoistasi mitään.
siitä se lähtee.
mutta tää lista ei auta sua , kierrät vaan kehää.
Voitko lukea aloituksen. Siitä oli kysymys, siis mielipiteistä.
Rakas hyvä ystävä, minulla ei todellakaan ole mitään vihaa eikä mitään mielenterveysongelmia tällä hetkellä, eikä ollut ehkä silloinkaan, monta vuotta sitten, kun erosin. Miksi olet aina niin vihainen?
Jauhan vanhoja. No, katsos, kun tuolla kysyttiin esimerkkejä, mormoni kysyi, niin minä yritin antaa esimerkkejä.
Jos en olisi vastannut, niin mormonit sanovat, että taas tehtiin aloitus, eikä keskustella.
Ymmärrätkö, aina tekee väärin, tekeepä niin tai näin. Onkohan tämä nyt sitä pyhän hengen lahjaa sinullakin, kun näin ärhentelet? Rakkautta, missä sitä on?
Rakasta, iloitse elämästä!
Jos menee jonkun ulkopuolisen luo, jolla ei itsellään ole minkäänlaista kokemusta uskonnollisista liikkeistä saati niihin liittyvistä ongelmista, niin joudut selittämään ja selittämään ongelman ydintä, ettekä siltikään pääse puusta pitkään.
En tiedä onko Suomessa ketään ei-uskovaista psykiatria joka olisi erikoistunut uskonnollisesta elämästä johtuviin ongelmiin.
Tietenkään esim. ongelmaisen mormonin ei hyödytä alkuunkaan mennä esim. mormoniterapeutille, joka tietysti tuntee oman uskontonsa (ainakin päällisin puolin, hengellisyyden tasostahan ei koskaan voi tietää) sillä sellaisen vastauksethan ovat kirkon virkailijoiden ja muiden jäsenten vastausten kaltaisia ja saattavat vain painostaa ja ahdistaa potilasta yhä enemmän.
Onkohan kellään tähän ristiriitaan mitään hyvää ratkaisua.