Vanhoja rakenteita puretaan nykyään kustannussyistä räjäyttämällä, varsinkin kun on kyse mittavista rakennelmista, joita ei yksinkertaisesti pystytä purkamaan kaivinkoneilla.
Genovassa mittava rakennelma hajosi kerralla, mutta sitä ei missään nimessä tehnyt salama. Asia ruodittiinkin palstalla, mutta sensuuri ehti poistamaan, ennen kuin ehdin kommentoimaan:
Genovan siltaahan oli pari vuotta sitten kuulemma korjattu. Tällaisissa operaatioissa viimeistään rakenteiden heikoimmat kohdat pitäisi tutkia.
Se on täysin varmaa, että salama ei tällaisia rakenteita murenna, ei edes italiassa, onhan värkki pysynyt kasassa liki 60 vuotta.
Räjädettä (terrorismia) pitäisin yhtenä mahdollisuutena, sillä viittaukset salamaan ja räjähteen tapahtumat ovat samankaltaisia. Hajottamisen kannalta räjähde on tehokkaampi kuin mikään salama, koska se voidaan sijoittaa kriittisimpään kohtaan JATKUVAN SORTUMAN kannalta. Siltahan tuli kerralla alas eikä jäänyt edes osittain roikkumaan saatikka että tapahtumia kukaan kuvaamaan ! Jatkuvan sortuman käynnistäminen vaatii talojakin räjäytettäessä kymmeniä räjähteitä.
Massiivisena rakenteena salaman virrat hakevat helpointa tietä maahan ja siis hajoavat eivätkä vahingoita rakennetta. Koskaan ei ole osoitettu tällaista tapahtuneen, enkä millään jaka uskoa, että Italiassa se kerta olisi tullut maailman kymmenentenä ihmeenä vastaan.
Genovassa mittava rakennelma hajosi kerralla, mutta sitä ei missään nimessä tehnyt salama. Asia ruodittiinkin palstalla, mutta sensuuri ehti poistamaan, ennen kuin ehdin kommentoimaan:
Genovan siltaahan oli pari vuotta sitten kuulemma korjattu. Tällaisissa operaatioissa viimeistään rakenteiden heikoimmat kohdat pitäisi tutkia.
Se on täysin varmaa, että salama ei tällaisia rakenteita murenna, ei edes italiassa, onhan värkki pysynyt kasassa liki 60 vuotta.
Räjädettä (terrorismia) pitäisin yhtenä mahdollisuutena, sillä viittaukset salamaan ja räjähteen tapahtumat ovat samankaltaisia. Hajottamisen kannalta räjähde on tehokkaampi kuin mikään salama, koska se voidaan sijoittaa kriittisimpään kohtaan JATKUVAN SORTUMAN kannalta. Siltahan tuli kerralla alas eikä jäänyt edes osittain roikkumaan saatikka että tapahtumia kukaan kuvaamaan ! Jatkuvan sortuman käynnistäminen vaatii talojakin räjäytettäessä kymmeniä räjähteitä.
Massiivisena rakenteena salaman virrat hakevat helpointa tietä maahan ja siis hajoavat eivätkä vahingoita rakennetta. Koskaan ei ole osoitettu tällaista tapahtuneen, enkä millään jaka uskoa, että Italiassa se kerta olisi tullut maailman kymmenentenä ihmeenä vastaan.
Vastaukset 36
Vanhimmat
Miksei rankkasade ja joenvarressa olleen pylvään perustuksen pettäminen kelpaa syyksi?
Siksi, että (valehteleva ) suolsi SALAMAN syyksi. Räjähdys kuin voi syntyä "salamasta" tai räjähteistä.
Maadoittamaton tai epäonnistuneen huonosti maadoitettu silta sortuu salamaniskusta kun salama kuumentaa metallirakenteet hetkellisesti täysin pehmeiksi tai katkoo räjähdysmäisesti kantavia metallirakenteita. Salama on kuin ydinase osuessaan kohteeseen jonka maadoitus ei toimi.
Täyttä paskaa! Ethän vain ole valehtelevan valtamedian nk "erikoistutkija", sillä ihan siltä tuo nyt kuulostaa. Jos "tutkijoiden" moraalia vielä sittenkin suojelisin ja kutsuisin sinua kokoomus-trolliksi, niin se olis palvelus valtamedian "tutkijoita" kohtaan, eikö totta.
Paitsi jos rakenteissa on vettä. Räjähtäähän koivujakin pillun päreiksi kun salama höyrystää niissä olevan veden kerralla..
Tietenkään sillan pilarien sisällä ei pitäisi olla vettä..
Kaikissa rakenteissa on vettä aina, joko kondensoituneena, imeytyneenä tai kidemuodossa, mutta jopa metallin sisällä on vettä. Sementti imee vettä kuin sieni ja teräskin imee sitä siinä määrin, että salamaniskun äkkikuumentama teräspalkki napsahtaa poikki lämpölajenemisen seurauksena ja jännitettynä. Salama on riittävä tuhoamaan minkä tahansa teräsrakenteisen sillan tai muun rakenteen joka on väärin maadoitettu.
Betonirauta ruostuu vuosikymmenten kuluessa. Betonin sideaineet syövyttävät metallia ja kosteus viimeistelee.
Betoni suojaa raudoitteita.
Mutta vain kunnes suojaava betoni on läpeensä karbonisoitunut.
Italiassa lienee romahtanut 12 siltaa 14 vuodessa.
Ei se ole sattumaa.
En usko tuohon. Teoria ei toimi käytännössä. Yleisesti heitetäänkin lisää rautaa ja kuraa, kun järki loppuu.
Räjähteestä jää aina jäämiä. Lisäksi papatti aiheuttaa kovan äänen jytkähtäessään.
Eräs asia johon kukaan ei ole vielä paneutunut, on sillalla liikkuneiden autojen jarrutus-ja kiihdytys energia. Sillalla oli turman aikaan useita rekoja ja niiden päälle henkilöautot. Jos ajatellaan, että kaikki rekat ja henkilöautot olisivat jarruttaneet tai kiihdyttäneet suht samanaikaisesti niin siitä muodostuu valtava määrä liike-energiaa vaakasuunnassa. Kun katselin sillan pystytukia (kuva linkissä) niin huomasin, että sillan ajorataelementit lepäsivät vain hyvin kapean kielekkeen päällä ja ajorata on todennäköisesti päässyt luiskahtamaan tuon pienen kielekkeen päältä pois varsinkin jos oletusarvona on, että tukiraudat olivat ruostuneet heikoiksi tai jopa kokonaan poikki.
https://d3ncwv2e9zpfbf.cloudfront.net/200666445.jpg
Rakenteen riskialttiuden ovat tunnustaneet jo monet asiantuntijat.
Onko ketjun aloittajalla jonkinlaista näyttöä terroristien räjäytyksestä sillalla !
Nyky betonin iäksi lasketaan sellaiset 50 vuotta, sortunut silta oli vanhempi kuin 50 vuotta, ja minkähän plaatuista betoni oli silloin? Silta taisi sortua väsähtyneeseen betoniin !
Late Lapista. SSSS Ry!
Betonin käyttöikä
Betonirakenteita suunniteltu jopa 1000 vuoden käyttöiälle
SISaPIHA_PARVEKERakennuksilta edellytetään pitkää käyttöikää. Esimerkiksi kaupunkikeskustojen yli 100-vuotiaatkin rakennukset ovat useimmiten täydessä käytössä. Myös kestävän kehityksen kannalta rakennusten pitkäikäisyys on äärimmäisen tärkeä ominaisuus. Sitä korostavat ekologisten ja taloudellisten näkökohtien lisäksi myös kulttuurilliset näkökohdat. Arvokasta rakennettua kulttuuriympäristöä ei synny, jos rakennukset joudutaan uusimaan tietyin aikavälein.
Betonin ja betonirakenteiden säilyvyysominaisuuksia ja niiden laskennallista perustaa on kehitetty vuosikymmeniä. Betonialan normeissa rakenteiden käyttöiän luotettava varmistaminen on keskeinen tavoite.
Arvorakennukset suunnitellaan usein 100 vuoden käyttöiälle, mutta esimerkiksi sakraalirakennukset voidaan suunnitella jopa 200 vuoden käyttöiälle. Onpa Euroopassa käytetty jopa 1000 vuoden suunnittelukäyttöikää betonirakennuksille.
Sisätiloissa betonirakenteet ovat periaatteessa ikuisia, sillä ei ole mitään vauriomekanismia, joka turmelisi betonia normaaleissa sisätiloissa. Betonirakenteiden käyttöiäksi sisätiloissa voidaankin olettaa lähtökohtaisesti 200 vuotta.
Rakenteet elävät sisätilassakin. Betoniin syntyy halkeamia rakenteiden eläessä. Kosteusvaurioita korjataan jatkuvasti asunnoissa, missä on betonilaattalattia. Ekologisuus on hirtehishuumoria betonista puhuttaessa.
Betoniaseman laborantti sanoi betonin iäksi sellaiset 50 vuotta !
Korjaamalla sitä säännöllisesti ikää voidaan tietenkin jatkaakin, tuo 1000 vuotta on vain suunnitelmissa !
Betonin ikään vaikuttavat
• lujuusluokka
• vesi-sideainesuhde
• sementin määrä ja tyyppi
• betonin lisäaineistus
• raudoituksen betonipeitteen paksuus
• raudoitteen tyyppi
• ulkoinen rasitus
Late Lapista. SSSS Ry!
Turussa Myllysilta miltei romahti. Onneksi huomattiin ajoissa sillan olevan käyrä.
Joensuussa romahti Pekkalan silta. Se oli tosin silloin vielä rakennusvaiheessa. Kertovat että rakennustöissä oli sattunut joku virhe, ja olisivat sen vuoksi romauttaneet sillanpätkän tahallaan.
Pikaguugalus osoittikin ettei sitä tahallaan pudotettu, kun kaksi työntekijääkin oli tapahtuma-aikaan paikalla, mutta rakennusvirhe ilmeisesti kuitenkin syynä.
https://www.geocaching.com/geocache/GC4RC6X_silta-joka-romahti
Siltalan Pehtoorikin romahti kun kuuli Siltalan tilan perijän menneen huutolaisten tyttären kanssa naimisiin.
Salama jossain muualla on katkaissut vinoköysisillan vaijerin.
Genovassa vaijereita oli tavallista vähemmän.
Tekniikka ja Talous (ent.Insinööriuutiset) viime viikolla julkaisi puolen sivun artikelin Genovan sillan ongelmista.
Tuollahan oli hitsin ova sivutuuli. Ja sillalla olleet kuorma-autoletkat ja autojonot seisoivat minuuttikaupalla paikoillaan.
Onhan se nyt ihan selvää että tuulenpuuskat viimeisteli sen mitä maan painuminen ja rakenteiden korroosio olivat pohjustaneet 40 vuoden ajan. Salamalla ei ollut mitään tekoa asian kanssa.
Meilläkin on erilaisia metallirakenteisia maneeseja sortunut ja kauppahallien kattoja tullut alas, vaikka säännöllisesti juuri oli rakenteet tutkittu. Taskulampun kanssa voi käydä tikkailla "tutkimassa" monen moista väkeä. Sitten vaan papereihin Hyväksytty-leima päälle.
Joo, samoin kuin se Jyväskylän vesitorni, joka oli tarkastettu edellisenä vuonna...hajosi kappaleiksi.
https://www.ksml.fi/keski-suomi/Syy-varmistui-Tämän-takia-Kangasvuoren-vesitorni-sortui/215479
Salama oli se liipasin.
Voisi kokeilla polttoleikata poikki yksi kannatinvaijerinippu
Ette ymmärrä - ei sen tarvitse mitään suurempaa katkoa - MUTTA se oli se viimeinen olki kamelin selässä.
Silta oli tehty savesta vanha porvarin säästökikka.
Taisi salama sytyttää sotilaalliset turvaräjäheet, välttäkää siltoja ukkosella, voi olla muuten lähtö lähellä.
Silloissa ei ole mitään sotilaallisia turvaräjähteitä. Jos olisi niin siitä kerrottaisiin siltoja korjaaville hitsaajille, enkä ole silloissa kiipeillessäni nähnyt koskaan minkäänlaisia räjähdepanoksia edes kriittisissä kantavissa rakenteissa. Missään metallirakenteissa ei ole valmiiksi asennettuja räjähteitä, ne asennetaan vasta kun rakenne päätetään purkaa loppuun käytettynä.
Norjassa muistaakseni on, koska sillä tavalla saadaan estettyä nopeasti ryssän eteneminen. Ei tarvitse kuin käydä tuikkaamassa sytytyslanka tuleen.
" Salama oli se liipasin. "
Kyseinen Ponte Morandiin silta oli rakennettu 51 vuotta sitten, ja se on elinaikanaan ehtinyt kokea ehkä 20.000 salamaniskua.
https://en.wikipedia.org/wiki/Ponte_Morandi
Kaikkien maailman satojen tuhansien siltojen päällä salamoi kaiken aikaa. Missään ei ole metallirakenteinen silta sortunut salaman vuoksi, eikä sorru. Puurakenteinen silta voi syttyä, mutta teräsbetonisilloilla ei ole salaman kanssa mitään vaaraa.
Kotioloissa yksinkertainen 2 mm vahvuinen kuparilanka kykenee purkamaan ukkosenjohdattimesta tulevan miljoonien volttien salamaniskun turvallisesti talon takapihan maahan. Ei tällaiset salamoinnit mitään terässiltojen siltarakenteita ole sortanut ikinä, eikä sorra jatkossakaan.
Silminnäkijäraporttien mukaan siltaan nyt kuitenkin iski voimakas salama joka näkyi ja kuului ja sitten silta romahti samantien. Eli salama voi sortaa teräsbetonirakenteisen sillan. Silta romahti jyrinällä välittömästi salamaniskun tapahduttua, se itsessään on riittävä todiste siitä, että salama tuhosi sillan.
"Silminnäkijäraporttien mukaan siltaan nyt kuitenkin iski voimakas salama
joka näkyi ja kuului ja sitten silta romahti samantien."
Me nähdään tuolla sillan filmillä ihan se samainen asia. Jollakin suunnalla tapahtuva salamanvälähdys. Kuvasta ei edes suoraan näy että se iskisi siltaan. Sillan ukkosenjohdatin lienee saanut samankin päivän aikana jo useampia salaman tössäyksiä, eikä se silta niihin kaadu.
Maaperän vajoaminen, ruosteisena ja rispaisena roikkuneet kannatusvaiherit olivat syynä.
Ukkosilmaan liittyvät voimakkaat myrskypuuskat ovat vaikuttaneet merkittävästi romahdukseen, mutta salama ei vaikuta mitään, vaikka se kameralle olisikin välähdyksenä tallentunut.
Näyttää siltä, että palstan "erikoistutkija" sieltä raskaasta sarjasta on ratkaissut Genovan probleeman. Nyt riittää vain, että italian mafiosohallitus tilaa raportin suomesta ja asia on taputeltu.