Hopeaniemen adventtiseurakunta on säilyttänyt nimensä, vaikka Hopeaniemi ei enää ole adventistien hallussa. Kokoontumispaikka on Nummelassa, palvelutalo Kaarikeskuksen takkatuvassa.
Katuosoite on Pisteenkaari 13. Kadunnimestä tulee sananmuunnoksena Kasteenpiiri. Eikö olekin osuvaa? Numero 13 kuvastaa rohkeaa piittaamattomuutta typreästä taikauskosta.
Kun osoite on noin hyvä, on huono idea haikailla kokoontumisia Kopun kartanossa. Siitä ei saa mitään hauskaa irti edes sananmuunnoksilla.
Tilanne on hyvin samantapainen kuin Espoon adventtiseurakunnalla: kourallisen kokoinen ryhmä kokoontuu jossakin paikallisen vanhusten ja vammaisten palveluksekuksen kokoushuoneessa. Osa jäsenistä kenties asuu samassa talossa.
Muistan sen ajan, kun adventtikirkkoja vielä rakennettiin ja siirryttiin esimerkiksi Osuuspankin kokoushuoneesta omaan talkoohengessä rakennettuun kirkkorakennukseen.
Nyt kehitys on päinvastainen. Kirkkoja myydään ja siirrytään pienempiin tiloihin. Seuraavassa vaiheessa aletaan kokoontua jäsenten olohuoneissa.
Kohta tavoitetaan se ihanne, joka ilmaistaan evankeliumitekstissä Matt 18:20.
Kasteen piiri
5
231
Vastaukset 5
- kysynpävaa
Onko jotain Vaari jota haluaisit kysyä kuulun tuohon Hopeaniemen seurakuntaan.
Hyvää päivän jatkoa sinulle. - kysynpävaa
En tunne enkä tiedä onko hän koskaan käynyt meidän kokouksessa.
Voisi vielä mainita että siskon mies on ateisti ja meillä on oikein hyvät välit.
Käyn usein kylässä erään naapurin luona joka on ateisti. Olemme hyviä ystäviä vaikka meillä on erillaisija näkemyksiä asioista.On kuitenkin paljon asioita jossa olemme samaa mieltä.
Esimerkiksi luonnon suojelu. - Jumalat-ovat-keksittyjä
On täysin selvää, että tiedon lisääntyessä taikauskoisuus menettää kannatustaan. Raamatun horinat perustuvat taikauskoisiin ja 'asioista perillä olemattomiin' lähteisiin.
Se, että joku 1800-luvun puolivälin jälkeen USA:ssa syntynyt epämääräinen lahko ei enää nykyaikana saa jäsenikseen muita kuin kenties pölvästejä ja kouluttamattomia taikauskoisuudesta kiinnostuneita, ei yllätä lainkaan. Toisaalta muutamia koulutettuja kiinnostaa helppo työ ja kohtuullinen palkka, joten he tahtovat olla lahkon bisneksessä mukana pölvästilaumaa kusettamassa ja hyväksi käyttämässä. - Jumalat-ovat-keksittyjä
On täysin selvää, että tiedon lisääntyessä taikauskoisuus menettää kannatustaan. Raamatun horinat perustuvat taikauskoisiin ja 'asioista perillä olemattomiin' lähteisiin.
Se, että joku 1800-luvun puolivälin jälkeen USA:ssa syntynyt epämääräinen lahko ei enää nykyaikana saa jäsenikseen muita kuin kenties pölvästejä ja kouluttamattomia taikauskoisuudesta kiinnostuneita, ei yllätä lainkaan. Toisaalta muutamia koulutettuja kiinnostaa helppo työ ja kohtuullinen palkka, joten he tahtovat olla lahkon bisneksessä mukana pölvästilaumaa kusettamassa ja hyväksi käyttämässä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 46953
- 95933
Tiesitkö? Jorma Uotisen EX-rakas on Helena Lindgren - Nämä ovat välit nyt: "Me ollaan..."
Jorma Uotinen ja Helena Lindgren olivat avoliitossa v. 1982-1999. Pariskunta oli aikansa näyttävä julkkispari, missä i19785- 116731
Anteeksi J-mies
Anteeksi että myötävaikutin siihen että rakastuit minuun, jota et voi koskaan saada. Viimeksi kun näimme ja katselimme t80688Olet nainen ollut vaikein rasti
Eniten olet tunteitani myllännyt ja niitä kuluttanut, ja tuottanut. 🤔34624- 43621
Minä muistan
Minä muistan sinut nauravana. Sellaisena, joka sai tavallisenkin hetken tuntumaan vähän kevyemmältä, kuin huoneeseen ol45610- 19596
- 46568
Kenen viisautta on ollut laittaa tie väärällä murskeella pilalle
Kenen viisautta on ollut kun Siimeksen/Kylmänpurontie pantu pilalle kun on ajettu liian karkeaa mursketta. Rengasliikke21554- 33543
- 36522
Siinä kävi mies nyt niin että tämä ämmä muuttaa ulkomaille
Vuonojen maa kutsuu, joten ei hätää. Et kuule minusta enää. 😂 Lycka till! Ämmä riittää.67519- 25502
Mitä muuta on olemassa kuin lisääntyminen
Jos mies ei pääse lisääntymään niin mikä hänen osansa elämässä on? mitä jää jäljelle? Hän on vain muiden palvelija kok107493Ähtäri on taas TV: n ja radion ykkösuutinen
Uusi podcast on julkaistu ja on nyt kuunneltavissa. Mot on tehnyt hyvää työtä! Mikko Savola ja kepu ei ota mitään vast44486Koska Martina viettää aikaansa lapsiensa kanssa
Äiti vaan juoksee miehen perässä Tallinnassa, Lontoossa, Turussa. Kyllä oli kätilö oikeassa, kun sanoi, että ei olisi ka133474- 44464
Pahkalassa tapahtuu
Mitäs on tapahtunut yöllä pahkalan kerrostaloilla.oli poliisia ja ambulanssia taas vaihteeksi7437
