On hyvä kun tulee päivähoitoon työntekijöille kovemmat pätevyysvaatimukset. Olen huomannut ettei pelkkä lastenhoitaja ymmärrä lasten tarpeista mitään. Pitäis olla lasten psykologiasta enempi perillä. Olen joskus ollut työssä päiväkodis ja olen sen huomannut. Sairastuin reumaan enkä ole sitten työelämässä ollut. Lapsia pystyy hoitamaan kuka vaan mutta kun on kysymys vieraasta lapsesta pitää olla vaatimukset sen mukaiset. Miten näistä selviää perhepäivähoitajat. Raskas ammatti pätevyyttä vähän kurssimuotoisena. Joskus joku romaaninainen purnasi ettei heitä huolita päiväkotiin töihin. Oli vissiin joku heistä Romaanin kanssa naimisissa oleva henkilö töissä päiväkodissa.
Lasten päivähoito
2
232
Vastaukset
- Tutkinto
Ammattitutkinto ei ole mikään "kurssi".
Se 80- luku meni jo.
Kyllä perhepäivähoitaja on ammatti-ihminen siihen omaan hommaansa! - Entinenph
Nykyisin tilanne riippuu niin paljon päiväkodin luonteestakin. Mm eri maista olevien lasten kanssa suomalaisella pätevälläkin opettajalla voi olla ongelmia. Joku ulkomaalainen voi pärjätä jopa paremmin. Hyvä sinänsä jos on koulutettuja ja jopa psykologiaakin omaavia ihmisiä.
Ainakin Espoon Sunrisefinlandissa on ollut monesta eri maasta lapsia ja kaikki kansallisuudet ovat tervetulleita. Johtajakin on työskennellyt ympäri maailmaa vois kais sanoa. Kontulassa taitaa opettajat olla kovimmilla, en tiedä miten selviävät.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Orpo räyhää: kansan on muututtava
Orpon mukaan kansa ei elä kokoomuksen kanssa samassa todellisuudessa, ja sen vuoksi kansan on muututtava. Kas kun ei san2382699- 1011144
Nainen, nyt esitän muutaman skenaarion
Asumme yhdessä ja seurustelemme. 1. On ilta ja olet sohvalla makoilemassa ja räpläät kännykkääsi. Makuuhuoneesta kuulu1221098Oikea kaste on syntisten kaste
Oikea kaste on syntisten kaste. Vain syntisiä tulee kastaa. Itsensä uskoviksi ja vanhurskaiksi julistaneita ei tule ka581005Kristillinen kaste toimitetaan upottamalla veteen - pään valelukaste ei kelpaa
Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen puhdistautumiseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali verta1531002Upotuskaste on raamatullisin kaste
Jokainen raamattua lukenut tietää sen. Päivänselvä asia. Vauvalle annettu kaste ei löydy raamatusta.717917- 63841
- 41807
Perussuomalaisten kansanedustajalta erittäin raju puheenvuoro eduskunnassa massamaahanmuuttoa vastaa
https://www.is.fi/politiikka/art-2000012019924.html Hyvä, että perussuomalaiset tuo Suomen kansalle tätä vihervasemmisto238805- 126788