Viikonloppuna oli nesteytyksessä ja maanantaina tehtiin laparotomia. Sen jälkeen olen ruiskulla ruokkinut Royal Canin High Energy Liquid nestemäisellä ruualla ja se inhoaa sitä. Olen tarjonnut vaikka mitä herkkuja, niin kääntää vaan pään pois. Aamulla otti varovaisesti pienen juuston palan suuhun ja mä jo riemuitsin että joko olisi ruokahalu palaamassa, mutta ei, vaan tiputti sen heti suustaan. Mahtaako enää ruokahalu palata vai pitäisikö olla armollinen ja päästää koira (9v) jo sateenkaari sillalle? Laparotomiassa ei löytynyt mitään hälyyttävää ja kaikki verikokeetkin oli ok. Onko muilla kokemusta vastaavanlaisesta
Noutajani on syönyt viimeksi viime perjantaina
Kultainen
5232
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Kysy asiaa eläinlääkäriltä.
Meidän 12 vuotias lopetti ainoinaan syömisen,kävely oli jo hankalaa,eikä herkutkaan kelvanneet.Koiran silmistä katosi elämänilo,ei enää jaksanut innostua tai välittää kun sille puhuttiin.Me teimme lopetuspäätöksen.Se on jokaisen lmistajan tehtävä,päättää koska on hetki luovuttaa.En halunnut vanhaa koiraa enää kiusata tutkimuksilla,kun oli jo muitakin vanhuuden vaivoja.Sinuna kysyisin eläinlääkärin näkemystä,jos itse et ole varma et tuleeko koira enää paremmaksi.Vai hiipuuko se kuitenkin vaan.
Meillä syömättömyyttä kateltiin kakspäivää siis,kaikkea kokeiltiin.Mut päätettiin luovuttaa;(
Niin se on raskas päätös. Päätös asiasta melkein raskaampi kuin itse toimenpide.
Itse koirasi tunnet ja toimi sen mukaan. Itse katselin ja hoidin klinkkavaa sakua vain hetken (1,5 kk) ja kun hoitomenetelmä oli kuvineen sun muineen tilattu, koiran toinen tassu halvaantu koko alalta joten siinä kohtaa meidän päätöksemme oli selvä. Toteutettiin samana päivänä ja itkettiin kaksi viikkoa. Minkäs voit, minkäs teet. Koira oli 3 vuotta ja 7 kk vanha.
Voi kurjuus.Nuoren koiran kohdalla se on varmasti viellä kurjempaa.Kun ikää tulee, tietää että luopu vääjäämättä lähestyy.Ja siihen osaa ajan kanssa asennoitua.
Niin totta. Kauheata se on ollut vanhempienkin kanssa vaikka usein toinen jäi. Nyt ei enää oman ikäni takia ollut kuin yksi.