Eikö olisi jo korkea aika antaa järjen viedä ja lopettaa erilaiset jumaliin, olentoihin tai muihin myytteihin uskominen. Nykyaikainen yhteiskunta ei voi mitenkään pitää osanaan erilaisia luuloja jonkin "korkeamman" tai "ylemmän" olemassaoloa. Tällä hetkellä uskonnoilla on aivan liian voimakas sija ja ote yhteiskunnassa. Onhan lestadiolaisten sisäpiirin suhmuroinnista nyt jo tutkittua tietoakin. Miksipä ei ryhdyttäisi vaatimaan uskonnonharjoittajille samaa kohtelua kuin tupakoitsijoille? Sysätään pois ja eristetään. Uskonnonvastaiset taloyhtiöt, sairaalat ja virastot. Miettikääpä millainen osa uskonnoilla on vaikka Islannissa? Miettikääpä myös miten kaksinaismoraalisia nämä estoitta lisääntyvät lestadiolaisperheet ovat; muka niin luonnonystävää mutta jatkavat silti sinisilmäisinä maapallon ylikuormitusta järjettömällä lisääntymisellä. Kun vielä lestadiolaisten lapsista usein näkee korostuneet perinnölliset sairaudet, sisäsiittoisuuden ja suuren perheen traumat psyyken ongelmina, on aivan selvää että moinen uskonnon palvonta on vaarallista ja haitallista. Puhumattakaan uskonyhteisöjen salaisista teoista insestin, lapsien hyväksikäytön, naisten alistamisen ja suoranaisten laittomuuksien sallimisesta. Miksi luulette että on olemassa Uskontojen Uhrien Tuki ry?
Herätkää uskovaiset! Olette sairastuneet joukkopsykoosiin!
Olen uskomaton
3
79
Vastaukset
- Pröötter
Laitokseen nämä uskovaiset kuuluisivat
- Tasavaltalainen
Uskontoja voi harrastaa, tutukia ja harjoittaa kuten vaikkapa postimerkkeilyä tai jääkiekkoa. Se on kuitenkin terveellä ihmisellä harrastus eikä ohjaa koko elämää. Nykyaikaiseen yhteiskuntaan ei kuulu uskomusten mukaan ohjautuva päätöstenteko eikä olettamus siitä että jokin korkeampi voima tekisi asioita puolestamme. Harrastuksena siis ok, mutta uskonto pois kouluista ja valtiollisesta päätökseteosta.
Ei Raamatun mukainen terve usko saa aikaan mitään saastaista vaan mm lähimmäisenrakkautta
Lue Uusi Testamentti niin ymmärrät mitä Jumalan Sanan mukainen terve usko on
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Pride-liputus närästää monissa Suomen kunnissa
Suomen lipun nostamisesta on laki. Pride‑liputuksesta ei. Kieltäytyviin kuntiin kohdistuu poliittista painostusta kuin k1544015On tiedossa, että venäjämieliset diggaavat diktatuurista venäjää
jossa ei esim. ole sanan- ja lehdistönvapautta. Mutta keitä nämä venäjän palvojat sitten ovat, ei heitä toki paljon ole402436Vihreiden, SDP:n ja Vasemmistoliiton kannattajista selvästi alle puolet on miehiä
ja silti joku punafeministi valitti kokoomuksen naiskannattajien puutteesta, vaikka siellä on enemmän naisia kuin punavi742417Belfastissa käynnissä kunnon persuilu
Joku random mamu tekee rikoksen, niin sikäläiset naamiopersut kostavat tuhoamalla kantaävestön omaisuutta. Liekö siellä732322Ensin Henry Novak ja nyt sitten se Irlannin tapaus
jossa mustaihoinen afrikkalainen mieshenkilö puukottaa valkoihoista maassa makaavaa miestä useita kertoa pään alueelle.522083Islamovasemmistolaisuus - tälläista termiä käytetään
Termi tarkoittaa alunperin äärivasemmiston ja muslimifundamentalistien liittoa, jonka ytimessä oli antisemitismi. Isl211805Persujen kannatusromahdus tekee kesästä 2026 nautinnollisen
Satoi tai paistoi, niin Suomen kansalaisella on kuluvana kesänä syytä hymyyn. Niin upealta tuntuu persujen kannatusroma801643- 791576
Kaunein nimi
Mikä on mielestäsi kaunein miehen ja naisen nimi? Haluaisitko itse olla joku toisen niminen?721122Onko kaivattusi rohkeampi kuin sinä?
Vai oletko sinä rohkeampia? Mikä on rohkea teko, minkä sinä tai kaivattusi on tehnyt? Mitä siitä seurasi?581101