Johan on sankari
dfbcvb
8172
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Tuhopolttoja, varasti työnantajaltaan 2000 euroa ja nyt yritti "varastaa" valtiolta 200 000 euroa. Rikollinen ei muutu.
Sopii hyvin vihervasemmiston keulakuvaksi.
Onkohan lelu Ramikin demarien ehdokkaana vaaleissa...?
Kyllä kelpaa kepullekin ja kokoomukselle joka on Suomen johtava konnapuolue tuomioilla mitattuna.
Vieläkö ennättää listoille ensi kevään vaaleihin?
Kaikki "matusankarit" paljastuneet huijareiksi.
Ja niin tulee tapahtumaan jatkossakin.
Ei kehituksessään keskiajalle jääneet tyypit voi
tulla sankareiksi nyky aikana.
'Mies ei ole ylpeä menneistä teoistaan, mutta toivoo edelleen tukea suomalaisilta.
Hän myös toivoo, etteivät suomalaiset kääntäisi hänelle selkäänsä.
- Olen ihminen, joka oli paikalla terroristihyökkäyksessä. Koko elämäni on mennyt pilalle. Olen tehnyt virheitä. Toivon, että ihmiset ajattelevat, mitä tein sinä päivänä, eivätkä aiempia virheitäni, Zubier sanoo Ylelle.'
Nöyrä ja katuvainen, ms-tautikin...
Joo, tukea vaan, 200 000 euroa ei riitä millään. Se tuplana ja julkinen anteeksipyyntö ja lupaus olla ajattelematta mitään muuta kuin mitä Zubier haluaa.
Jari selittää, että kameraa on voinut käyttää juhlien osallistujat.. Siis lapsiakin on ollut juhlissa mukana. Hekö ovat käyttäneet kameraa ja ottaneet kuvia vai/ja olleet mukana orgioissa?