Miksi negatiivisuus

jhyihh

Onko ateismissa mielialaa kohottavia ainesosia. Miksi henki on huono. Vaikuttaa että uskovat ovat valoisana.

14

244

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Ainakin naurunaiheita vielä riittää, uskonharhaisten avuttomat yritykset todistaa olematon olevaiseksi aiheuttaa aina hersyvää naurua.

    • t6iut

      Koston ja vahingonilo liittyy narsismiin

    • Ateismi ei liity mitenkään mielialan kohottamiseen tai laskemiseen.

    • hjfdy

      Kaikki skeptikot ovat halveksivaa ja ylimielisiä
      Narsismi syy. Jokainen ateisti on skeptikko ja naureskeleva

    • ateisti

      En tietenkään voi puhua yleisesti kaikkien ateistien puolesta, mutta kerron miten itse koin irtautumisen uskonyhteisöstä.

      Kun tunnustin itselleni, että en usko enää ja olen ateisti, on kuin olisin pudottanut tarpeettoman taakan harteiltani. Enää ei tarvinnut valehdella muille ja ennen kaikkea itselleni uskontojen henkiolennoista. Erilaisissa tilaisuuksissa suoritetut uskontunnustukset, joiden olin jo aiemmin tuntenut epätosiksi. Tein ne kuitenkin velvollisuudentunnosta muita kohtaan. Tunsin niistä häpeää.

      Erosin kirkosta. Ainoa mitä kadun, on se, että en tehnyt sitä aiemmin.

    • Iloa saa aikaan nuo syvälliset kysymykset, onko ateismissa sitä, tätä tuota j.n. e.
      Sinä joka lienet mallia trolli niin ole varovainen uskossasi kun hypähdät ilosta ilmaan ettei kukaan vedä maata pois jalkojesia alta.
      Väittävät vieläkin jotkut teistit, että Tellus on kuin perhepizza , lienee fritti di mare, elikkä maa on lisuska.

      • ihmettelenvaan

        Minäkin olen hyvin valoisa ja positiivinen ihminen. Jos minut tekee negatiiviseksi uskovan mielestä se, että minulle ei ole olemassa jumalia, olkoon sitten niin. Ihmisten kanssa tulen hyvin toimeen, eikä minulle tule mieleen syrjiä ketään esim. suuntautumisen tai uskonnon vuoksi. Mutta tyhmyydelle olen vihainen kuin rakkikoira.


    • ''Onko ateismissa mielialaa kohottavia ainesosia''

      Ei ole.

    • DarwinPettiAteistit

      Eihän ateismissa ole mitään ilonaiheita. On vain elämän tyhjyys, vailla elämän tarkoitusta.

      • Mikä sinun elämäsi tarkoitus on? Kuolla ja päästä taivaaseen?


    • uskonpasko

      "Vaikuttaa että uskovat ovat valoisana."

      Et taida tuntea paljonkaan uskovia? Minä olen kasvanut saarnaajien perheessä, laajan uskovan suvun keskellä, eikä valoisuus todellakaan ole sana joilla heitä kuvaisin. Sen sijaan kiivas, synkkä, vihainen, jyrkkä, ankara, ahdasmielinen, suvaitsematon, tuomitseva kuvaavat täsmällisen hyvin. Miten tulenpalavasti he vihaavatkaan vääriä uskontoja ja väärin uskovia, evoluutiota ja tiedettä, ateisteja ja etenkin homoja ja lesboja.

      Sillä ylitsevuotavalla vihalla ei ole mitään rajaa eikä loppua, se näkyy ja kuuluu aina ja kaikessa. Tyylipuhdasta vihanlietsontaa, eikä tietoakaan mistään rakkaudesta tai suvaitsevaisuudesta. Olen kuullut noiden ihmisten nauravan ainoastaan silloin, kun he ovat kuulleet jonkun tunnetun ateistin tai homon kuolleen. Kammottava uskonto kammottavilla ihmisillä.

      • AivanVarmastiJoo

        Kylläpä on kurjaa ollut voi voi voi. Lelutkin oli varmaan kielletty tai piti puuautolla leikkiä vaikka olisi halunnut barbien, voi voi voi. Miksi koit sen niin ahdistavana? Olitko se poika joka tykkäsi pukeutua mekkoon? Ehkä kevyt päivämeikki ennen peltotöitä?
        Saunaan ei voinut mennä, kun alkoi äijäporukassa jöpöttämään?
        Naureskeltu jonkun kuolemalle. Uskoo ken tahtoo..


      • Lähimmäisenhakkaus
        AivanVarmastiJoo kirjoitti:

        Kylläpä on kurjaa ollut voi voi voi. Lelutkin oli varmaan kielletty tai piti puuautolla leikkiä vaikka olisi halunnut barbien, voi voi voi. Miksi koit sen niin ahdistavana? Olitko se poika joka tykkäsi pukeutua mekkoon? Ehkä kevyt päivämeikki ennen peltotöitä?
        Saunaan ei voinut mennä, kun alkoi äijäporukassa jöpöttämään?
        Naureskeltu jonkun kuolemalle. Uskoo ken tahtoo..

        Uskovia näkyy aina riepovan se, kun heistä kerrotaan ikäviä totuuksia. Kristinusko on pääpiirteissään ahdasmielistä ja suvaitsematonta. Syntien eli kiellettyjen asioiden lista on loputon ja niihin kuuluu esimerkiksi tasa-arvo. Lähimmäisenrakkaus on pelkkää kaunista teoriaa. Silmitön homoviha, tasa-arvon vastustaminen, evoluution kieltäminen ja tieteen halveksunta, sekä toisten uskontojen ja uskonnottomien avoin vihaaminen ja/tai ylenkatseellinen halveksunta ovat asioita joihin törmää joka päivä.

        Täällä Suoli24:n palstoilla ei syyttä ole palstaa nimeltään Uskontojen uhrit.


      • Uskonpohjatontyhmyys
        AivanVarmastiJoo kirjoitti:

        Kylläpä on kurjaa ollut voi voi voi. Lelutkin oli varmaan kielletty tai piti puuautolla leikkiä vaikka olisi halunnut barbien, voi voi voi. Miksi koit sen niin ahdistavana? Olitko se poika joka tykkäsi pukeutua mekkoon? Ehkä kevyt päivämeikki ennen peltotöitä?
        Saunaan ei voinut mennä, kun alkoi äijäporukassa jöpöttämään?
        Naureskeltu jonkun kuolemalle. Uskoo ken tahtoo..

        Musiikkia ei saanut kuunnella, koska se oli syntiä. Muita kuin uskonnollisia kirjoja ei saanut lukea, koska se oli syntiä. Tietynlaisia vaatteita, kuten vaikkapa farkkuja ei saanut käyttää, koska se oli syntiä. Elokuvissa ei saanut käydä, koska elokuvat olivat syntisiä. Oli aika vaikeaa keksiä mitään tekemistä, mikä ei olisi ollut kiellettyä ja syntiä. Mistään asiasta ei voinut neuvotella, koska Pyhässä Sanassa ja Pyhissä Totuuksissa ei koskaan ole mitään neuvottelemista.

        Mekkoon minua ei ole koskaan kiinnostanut pukeutua ja saunassa alkoi jöpöttämään vain niillä uskovilla, joista ainakin yksi on sittemmin oikeudessa tuomittu sukulaislasten hyväksikäytöstä. Muutenkin tuo erittäin halveksivasti ja ilkeämielisesti irvaileva kirjoituksesi kuvastaa täsmällisen hyvin sitä vihaa ja ilkeytttä, mita uskovat aina kaikkialla suoltavat seksuaalivähemmistöjen niskaan, joten omalla viestilläsi sinäkin vain todistit juuri sen mitä edellä sanoin. Pelkkää äärimmäisen ahdasmielistä suvaitsemattomuutta ja tyylipuhdasta vihanlietsontaa, mutta sitähän se teidän uskonne on.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      61
      1179
    2. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      42
      891
    3. Rakastan häntä

      Jumala, rakastan häntä. Haluan olla hänen omansa. Hänen vierellä. Halata häntä.
      Ikävä
      51
      651
    4. Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!

      https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että
      Maailman menoa
      325
      647
    5. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      116
      626
    6. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      51
      618
    7. Naiselle Kuuleppa Tämä

      Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä
      Ikävä
      38
      605
    8. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      93
      600
    9. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      75
      566
    10. Onko mun toinen

      Puoliskoni täällä, huhuuu 😍❤️ Ihanista ihanin 😚😚
      Ikävä
      56
      564
    Aihe