Uudessa apulehdesä oli hyvä haastattelu NYKYISEN Korkeasaaren toimitusjohtaja NAISEN lausumana.
Kertoi miksi Helsingissä,korkeasaaressa ei otettu Pandaa vastaan.
Liian riskialtis,taloudellisesti kannattamaton.
Kysyy liikaa kallista henkilökuntaa.
Ihmetteli myös,että matkailu bisnekseen Ähtärissä on sotkettu ylintä poliittista väkeä.
Näin sen tajuaa,kun apu lehteä lukee.
Ei tiennyt,että kyseessä on kepun oma hanke,kannatus tällä hankkeella tulee kyllä laskemaan.
Kertoi miksi Helsingissä,korkeasaaressa ei otettu Pandaa vastaan.
Liian riskialtis,taloudellisesti kannattamaton.
Kysyy liikaa kallista henkilökuntaa.
Ihmetteli myös,että matkailu bisnekseen Ähtärissä on sotkettu ylintä poliittista väkeä.
Näin sen tajuaa,kun apu lehteä lukee.
Ei tiennyt,että kyseessä on kepun oma hanke,kannatus tällä hankkeella tulee kyllä laskemaan.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Sinä nyt aina olet vastustanut kaikkea ja muistaakseni ehdotuksesi ei ole koskaan saavuttanut mitään suurta kannatusta!
Korkeasaaressa pandat eivät toisi juuri mitään lisäarvoa, koska siellä on paljon mielenkiintoisia eläimiä jo ennestään,mm. se siperiantiikeri, jota kuulemma Ähtäriinkin kaavaillaan. Lisäksi helsinkilaiset tapaavat käydä Korkeasaaressa joka tapuksessa, oli siellä mitä tahansa. Ähtäriin taas on päätetty houkutella kävijät kalliilla "tähtiesiintyjäparilla", pandoilla. Resepti tuntuu toimivan, joten lisää samanlaista? Onko niin, että mitä kalliimmat elukat, sitä suuremmat voitot?
Luulen, että mitä kallimmat elukat, sitä suuremmat tappiot seuraavan kymmenen vuoden aikana.
Luin tänään lauantaina Iltalehden. 4 sivua Ähtärissä on kansankahtia jako.
Ihmiset vaatii palveluja virkakoneisto menee Kiinaan ja hehkuttaa karvakasojaan.
Tästä tulee pakkoliitos ähtärille,näin sen tänään tajuaa
Onko Kestustan malli PAKOTTAMINEN .
Sote pitää pakotaa NUIJALLA.
Oliko Ähtärin pakko otaa pandat kun pääministeri lupasi kiinalaisille.
Onko kepu mukana kaikessa missä pakotetaan ja uhataan toista.
Totta
Vanhanen jo aikoinaan meni Kiinaan.
Alkaako nyt Ähtärissä kiinalaisille lautataapeli....koulutus.
Onhan se tuomarniemi jo fuusoitu,näivettyy maakuntamalliin.
Tää on saldo Mikon menestykselle.
Joo ne tekee pakkoliitoksen.Nyt mälläävät oikeen tosissaan,jos me vaan sallimme.
Koska on viellä mahdollisuus matkustella ja puhua soopaa.
Alavuteen pakkoliitos hankitaan,tulee enemmän maksajia.
Mutta väliäkö sillä,pikku piiri on mällännyt.
Joo pakkoliitos tulee. Me Perliinin akateemiset äidit olemme panneet pystyyn pakkoliitos veikauksen. itse veikkaan 1.1.2020.
Mitä pahaa on kuntaliitoksissa? Periaatteessa kai ei mitään. Onko 150 vuoden takainen kuntajako edelleen paras?Nyt on koko Suomi Ähtärissä käsin päivämatkan sisällä, silloin käynti Ähtärin syrjäkylillä vei koko päivän.
Eläinparat tässä kärsivät. Maalaiset kyllä osaavat nostaa kaikki tukiaiset.
Kaikki eläintarhat on räjäytettävä. Ovat eläinten keskitysleirejä.