Kuumaa parinvaihtoa

luekok

Mieheni ja minä olimme päättäneet kokeilla parinvaihtoa. Lähinnä tästä oli kiinnostunut mieheni, muttei minullakaan pitkällisten pohdintojen jälkeen ollut lopulta mitään asiaa vastaan. Lupaava pariskunta löytyi netti-ilmoittelulla melko nopeasti. Tovin jatkuneen sähköpostien vaihtelun ja muutaman puhelun jälkeen olimme valmiit tapaamaan heidät. Pariskuntamme oli esittänyt toivomuksen, että mentäisiin tavattuamme mahdollisimman nopeasti asiaan, jottei vierauden viehätys kerkeäsi haihtumaan. Itse olisin ehkä ollut asiasta hiukan toista mieltä, mutta päätin rohjeta muun seurueen haluamaan aikatauluun.

Tapaamme heidät pariskunnan asunnolla. Mies, noin kolmekymppinen mukavan näköinen perussuomalainen esittäytyy Kariksi. Hänen avovaimonsa Milla hymyilee hieman taempana posket lievästä jännityksestä punottaen. Milla, josta tulee jollain tavoin mieleen Inka Tuominen eli BB-Inka, on pukeutunut tiukkoihin farkkuihin ja hänen trimmattu äärimmäisen muodokas kroppansa saa ajatukseni hetkeksi pikaisen mustasukkaisuuden valtaan. Kuvitelmat miehestäni hänen kanssaan tuntuvat oudoilta, mutta pian korjailen kuitenkin ajatuksiani. Tällä asenteella en voisi nauttia tulevasta, joten yritän keskittyä positiivisiin seikkoihin.

Pariskunta esittelee pikaisesti asuntoaan, joka osoittautuu erittäin trendikkäästi sisustetuksi. Siirrymme keittiöön, jossa meille tarjotaan lasilliset punaviiniä. Vaikutus rentouttaa teennäistä ilmapiiriä nopeasti. Aistin ilmassa leijuvan jännityksen muuttuvan pikkuhiljaa odotetuksi kiihkoksi. Siirrymme olohuoneeseen, mieheni Pasi ehdottaa sovitusti eroottisen filmin katselemista. Olemme todellakin menossa suoraan asiaan. Tuntuu hassulta, tiedän heistä kuitenkin niin vähän.

Karin valitsemassa filmissä ryhmä näyttelijöitä pistää parastaan ja alamme kaikki pikkuhiljaa olla valmiina koitokseen. Uhkea Milla siirtyy mieheni viereen ja tekee tuttavuutta Pasin rinnuksille siloisilla sormillaan. Kari istuutuu viereeni ja painautuu lähikiinni kylkeeni. Toisella kädellä hän pitää hellästi kiinni niskastani. Vieras mies suutelee minua ja se tuntuu oudolta. Hetken tunnen häilyvää katumusta, että olen leikkiin suostunut. Yritän taas.

Hänen käsi valuu pienille rinnoilleni ja kiusoittelee niitä kierrellen. Pitkään olen melko passiivinen, mutta vähitellen pakotan itseni osallistumaan. Ajatukseni pyörivät jatkuvasti mieheni touhuissa.

Sivusilmällä näen, kuinka Milla vetää jo Pasin housuja nilkkoihin ja mieheni hymyilee tyytyväisenä iskien minulle silmää. Milla antaa tuon tutun kalun ponnahtaa vapauteen ja hotkaisee sen sitten yhdellä huikalla pehmoisten huuliensa väliin. Kuulen, kuinka mieheni nauttii äänekkäästi vieraan naisen toimenpiteistä. Yritän olla iloinen hänen puolestaan, siinä kuitenkaan täysin onnistumatta.

Kari on jo riisunut minut alasti ja sivelee ujoa vartaloani kaksin käsin. Pian hänen suunsa löytää jalkovälistäni pelokkaan pilluni ja imaisee sen kiihkeään käsittelyyn. Notkea kieli huljuttaa klitoristani uskomattoman ihanasti. En voi välttyä vertailemasta käsittelyä mieheni vastaavaan ja joudun toteamaan taitolajin erävoiton Karin eduksi. Hetken ajaksi unohdan jännitykseni ja nautin rentoutuneena. Käännän pääni kohti vieressäni huohottavaa Pasia. Pystyn jopa hymyilemään hänelle.

Milla imee punaiset posket lommolla mieheni kookasta kalua ja tipauttaa aina välillä sen suustaan. Säihkyvillä silmillään hän hymyilee taukoamatta Pasille. On helppoa tunnistaa Pasin olevan laukeamaisillaan ja odotankin hänen hetkelle millä hyvänsä syöksevän pari viikkoa urheasti säästellyt paukut Millan himokkaaseen nieluun. Himokita kuitenkin huomaa mieheni tilan ja lopettaa nopeasti imutuksen. Hän vapautuu paidastaan ripein ottein paljastaen suuret rintansa mieheni ihailtaviksi. Sitten hän keikistelee pyllyään vetkuttaen housut jalastaan. Nuo muhkeat rinnat roikkuvat mieheni silmien edessä kuin kutsuen hänen käsiään. Pasi tarttuukin niihin aikailematta ja hänen naamalleen leviä pikkupojan leveä hymy. Omat rintani tuntuvat kutistuvan henkisesti entistäkin pienemmiksi ja jälleen mieleni valtaa pieni mustasukkaisuuden utu. Joudun kokoamaan itseäni uudelleen.

Milla nousee sohvalle ja työntää paljaaksi ajellun pillunsa suoraan mieheni suuhun. Pasi aloittaa nuolemisen pitkin ja himokkain vedoin. Milla uikahtelee säännöllisesti ja jättää äänillään taustalla pyörivän ihofilmin toiseksi.

Harmikseni Kari lopettaa nuolemiseni. Hän riisuutuu alasti ja paljastaa vaappuvan kalunsa tutkittavakseni. Pasin kookkaan kalun vierellä Karin ohukainen pikkuveli jää vertailussa selvästi pienemmäksi. Välittömästi yritän pyyhkiä mielestäni tuon jatkuvan ja häiritsevän vertailun ja keskityn ottamaan tuon vieraan jortikan suuhuni. Pistän peliin kaiken osaamiseni ja saan Karin nopeasti huokailemaan syvästi. ...

Lue koko kiihottava kertomus täältä:
http://seksifantasiat.runkkareille.com/ryhmaseksi/kuumaa-parinvaihtoa/

2

652

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Tuplattuplat

      Eipä avaudu koko tarina, onko jollain tallessa koko juttua?

    • 1.11

      Eikö kellään ole tallessa tätä koko juttua. Linkki ei toimi.

    Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      52
      5046
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      23
      3317
    3. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      28
      1452
    4. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      181
      1295
    5. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      75
      990
    6. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      24
      898
    7. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      49
      857
    8. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      259
      806
    9. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      35
      738
    10. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      482
      707
    Aihe