suinkaan ollut 1918 vaan jo paljon aiemmin ja kesti vuosisatoja. Ruotsalaisten tultua he jakoivat miekalla ja hilparoillaan Suomen heimot itäisiin ja läntisiin ja jatkuvalla hyökkäämisellään itään pakottivat nämä sotimaan keskenään. Läntisten suomalaisten ja itäisten karjalaisten ja savolaisten sota jatkui todellakin aina 1700-luvulle asti jolloin Ruotsin oli pakko unohtaa jatkuva sotaretkensä itään voimien loputtua.
Ruotsin sotilaallinen ylivoima johti uskomattomin tuhoretkiin Karjalassa Stolbovan rauhan jälkeen. Vasta äärisotahullun Ruotsin häviö Pikku Vihaan johtaneessa sodassa rauhoitti tilanteen.
Ruotsin sotilaallinen ylivoima johti uskomattomin tuhoretkiin Karjalassa Stolbovan rauhan jälkeen. Vasta äärisotahullun Ruotsin häviö Pikku Vihaan johtaneessa sodassa rauhoitti tilanteen.
Vastaukset 39
Vanhimmat
Jos Ruotsin valtaa ei olisi ollut olisi meitä suomalaisia usea miljoona enemmän.
Ryssä jakoi suomalaiset punaisiin ja valkoisiin !
Lahtari täällä piti valtaa 1918 Saksan valtaan asti, joka kesti tuon vuoden joulukuuhun. Venäjällä ei ollut mitään tekoa täkäläiseen vallanjakoon, pahvi.
Ketaleella kiireinen aamu. Joka keskusteluun käytävä ennen klo 8 heittämässä ryssien puolustuspuheet :)
Stallari: "Venäjällä ei ollut mitään tekoa täkäläiseen vallanjakoon, pahvi."
Niinkö? Suomi kuului virallisesti Venäjään 6.12. 1917 asti. Silloin oli jo selvä kahtiajako mm. eduskunnassa, jossa punaiset vastustivat itsenäisyyttä ja valkoiset kannattivat.
Bolsevikki-Venäjä tuki punaisia. Venäläinen sotaväki aseisti punakaarteja ja osallistui murhatekoihin suurella innolla.
Venäjä tuki punikkikapinaa asein ja sotilain sekä tunnustaen punaisen kansanvaltuuskunnan hallitukseksi. Ei sitä kukaan muu tunnustanutkaan.
ei jakanut. en voi karjalaisena sietää länsisuomalaisi homopettereitä, nämä ovat vielä tajuttoman juntteja ja ylimielisiä
Taas lahtarin sontaa lapiokaupalla.
----Suomi kuului virallisesti Venäjään 6.12. 1917 asti----
Suomi ei kuulunut Venäjään vaan oli Venäjän tsaarin alainen suuriruhtinaskunta, jolla oli oma eduskunta,hallitus, virastot, valuutta, pääkaupunki, lainsäädäntö, kansalaisuus, ulkomaankauppa, yms. Näin ei ollut Venäjän osilla kuten ei ole Suomenkaan osilla..
------Silloin oli jo selvä kahtiajako mm. eduskunnassa, jossa punaiset vastustivat itsenäisyyttä ja valkoiset kannattivat.----
Valkoiset torppasivat Valtalain heinäkuussa -17 Kerenskin ja kasakkain avulla koska se olisi merkinnyt käytännössä itsenäisyyttä. Joulukuussa -17 oli kyse vain menettelytapojen erosta ja lopultahan tehtiin juuri niin kuin vasemmisto oli ehdottanut. Eikös olekin noloa sinulle taas.
Punikki: "Suomi ei kuulunut Venäjään vaan oli Venäjän tsaarin alainen suuriruhtinaskunta, jolla oli oma eduskunta,hallitus, virastot, valuutta, pääkaupunki, lainsäädäntö, kansalaisuus, ulkomaankauppa, yms. Näin ei ollut Venäjän osilla kuten ei ole Suomenkaan osilla.."
Suomi oli osa Venäjää. Keisarilla oli ylin määräysvalta kaikessa. Häntä edusti kenraalikuvernööri. Venäjän lait menivät Suomen lakien yli.Maa oli Venäjän sotaväen miehittämä.
Sortokausilla yritettiin Suomen autonomiaa supistaa.
"Valkoiset torppasivat Valtalain heinäkuussa -17 Kerenskin ja kasakkain avulla koska se olisi merkinnyt käytännössä itsenäisyyttä."
Huomattava osa porvareista äänesti valtalain puolesta. Itsenäisyyttä se ei merkinnyt, vaan autonomian täyttä palautusta. Venäjän hallitus katsoi eduskunnan ylittäneen toimivaltansa.
"Joulukuussa -17 oli kyse vain menettelytapojen erosta ja lopultahan tehtiin juuri niin kuin vasemmisto oli ehdottanut. Eikös olekin noloa sinulle taas."
Vasemmisto äänesti 6.12. 17 itsenäisyysjulistusta vastaan haluten neuvotella Venäjän kanssa.
Svinhufvud vei kuitenkin itsenäisyysjulistuksen Venäjän bolsevikkijohdon tunnnustettavaksi ja pakkotilanteessa Leninin oli se tehtävä.
Stallareita tapahtumat kyrsivät ikuisesti.
Pääosa Suomeksi katsottua aluetta kuului Ruotsiin vuoteen 1809 ja itäisin osa Venäjään koko ajan kasvaen vuodesta 1721.
"Ruotsin sotilaallinen ylivoima johti uskomattomin tuhoretkiin Karjalassa Stolbovan rauhan jälkeen. "
Retket olivat molemminpuolisia 1300-luvulta alkaen.Stolbovan rauha 1617 vahvisti Ruotsin valloitukset ja retket loppuivat.
"Vasta äärisotahullun Ruotsin häviö Pikku Vihaan johtaneessa sodassa rauhoitti tilanteen."
Ruotsin mielenkiinto itälaajenemisiin loppui Kustaa II Aadolfin aikana. Myöhemmin yritettiin ottaa menetyksiä takaisin jatkuvasti epäonnistuen.
-----Retket olivat molemminpuolisia 1300-luvulta alkaen.Stolbovan rauha 1617 vahvisti Ruotsin valloitukset ja retket loppuivat.-----
Molemmanpuolista oli mutta vähitellen Ruotsi sai yliotteen ja sen tuhoretket oliva moninverroin pahempia kuin karjalaisten tekemät. Mutta sotaa kävivät myös sotajoukot eivätkä vain rosvoretket ja näissä sotajoukoissa olivat suomalaiset ja karjalaiset eri puolilla vastakkain. Näin mentiin vuosisatoja. Siitä se tuhoisuus.
olivat Ruotsi ja Venäjä. Ne muodostivat sotajoukkonsa kansalaisistaan mahdolliseen heimosukulaisuuteen katsomatta. Uskontokin erotti.
Koko tämän asetelman esiinnosto on stallarille tyypillistä taivastelua, jossa ei ole mitään uutta. Heikko historiantuntemuskin on ennestään tiedossa.
-----Sodan-osapuolet olivat Ruotsi ja Venäjä. Ne muodostivat sotajoukkonsa kansalaisistaan mahdolliseen heimosukulaisuuteen katsomatta. ----
Niinhän ne olivat mutta mitä tuon itsestäänselvyyden toteaminen vaikuttaa mihinkään. Noissa sodissa suomalaiset tappoivat toisiaan mitä suurimmassa määrin. Kaikki alkoi Ruotsin rajusta laajentumispolitiikasta jonka mukaisesti se hyökkäsi itään koko ajan saaden näin sodat aikaan.
"Noissa sodissa suomalaiset tappoivat toisiaan mitä suurimmassa määrin. "
Ne olivat vihollisia keskenään. Siitä seuraa tappmista. Onko uutta?
"Kaikki alkoi Ruotsin rajusta laajentumispolitiikasta jonka mukaisesti se hyökkäsi itään koko ajan saaden näin sodat aikaan."
Ruotsin laajeneminenjohtui Vneäjän heikkoudest ja loppui Stolbovan rauhaan 1617. Siitä alkaen hyökkäsi Venäjä, eikä se ollut syytön aiemminkaan.
Taistelevat joukot olivat siis venäläisiä ja ruotsalaisia, ei suomalaisia ja karjalaisia.
Pahin nahnikka suomalaisten tupeksinnanhistoriassa johtunee siitä että esi-isämme, nuo tuohivirsukulttuurin metsänpeikot joutuivat kosketuksiin niin läntisen Ruotsin kuin itäisen
Venäjän suurvallan sivistyksestä. -Suomalainen oli aina jäljessä kehityksessä suuriin naapu-
reihimme verraten ja tämä katkera päänsisällissota vaivaa yhä vain sivistymättömiä paasaa-
jia ja natsitorin helppoheikkejä. Eiks jeh?
Suomalaisten enemmistö oli aina osa länttä ja sai saman sivistyksen kuin esimerkiksi ruotsalaiset aina yliopistoa myöten.Tosin sivistys oli hankittava ruotsin kielellä.
Venäjällä taas karjalaiset olivat vähäinen syrjäseutujen kansansirpale, joka venäläistettiin usein melko rajuin ottein. Se jäi monessa suhteessa takapajuiseksi.
Silti Ruotsin valtaa ja luterilaista uskontoa vierastettiin ja paettiin. Vasta itsenäistyminen toi muutoksen.
Ruotsalaiset ja Suomalaiset kuuluu länteen.
Palstan häirikkö taas käynyt valehtelemassa:
----Sisällissotaa voidaan käydä vain valtion sisällä.-----
joko vääristelee tai ei ymmärrä lukemaansa. Avaus johon kuvittelee vastaavansa ei puhu valtion sisällissodasta vaan suomalaisten välisestä sodasta. Tai sitten hän maailmassaan karjalaiset eivät olekaan suomalaisia vaan jotain muuta, ryssiä kaiketi.
--------" Ruotsalaisten tultua he jakoivat miekalla ja hilparoillaan Suomen heimot itäisiin ja läntisiin ja jatkuvalla hyökkäämisellään itään pakottivat nämä sotimaan keskenään."
Kyse ei ollut Suomen heimoista, vaan Ruotsin ja Venäjän valtataistelusta.------
Buaah, valtataistelua käytiin tämän alueen hallinnsta ja siinä alueen asukkaat pakotettiin valitsemaan puolensa eli sotimaan toinen toistaan, suomalainen suomalaista, vastaan. Taas häirikön vale kumottiin.
-------" Läntisten suomalaisten ja itäisten karjalaisten ja savolaisten sota jatkui todellakin aina 1700-luvulle asti jolloin Ruotsin oli pakko unohtaa jatkuva sotaretkensä itään voimien loputtua."
Hölynpölyä. Ruotsi käänsi valloitustensa suunnan etelään Kustaa II Aadolfin aikana 1620-luvulla.----
Suomen rajoilla tapeltiin kuten ennenkin. Miten muuten raja olisi kulkenut koko ajan itään. Eivät raja sotimatta liiku.
"Ruotsin sotilaallinen ylivoima johti uskomattomin tuhoretkiin Karjalassa Stolbovan rauhan jälkeen. "
Valehtelet. Stolbovan rauha lopetti rajasodat. Siktä ennen retket olivat molemminpuolisia.----
Lue Heikki Kirkisen kirja Karjala taistelukenttänä niin lakkaat valehtelmasta.
Stallari: "Avaus johon kuvittelee vastaavansa ei puhu valtion sisällissodasta vaan suomalaisten välisestä sodasta. Tai sitten hän maailmassaan karjalaiset eivät olekaan suomalaisia vaan jotain muuta, ryssiä kaiketi."
Sisällissota voidaan käydä vain valtion rajojen sisällä. Kahteen eri valtioon kuuluneet suomenheimoiset taistelivat keskenään hallitustensa puolesta, ei hankkiakseen hallitusvaltaa itselleen.
"Buaah, valtataistelua käytiin tämän alueen hallinnsta ja siinä alueen asukkaat pakotettiin valitsemaan puolensa eli sotimaan toinen toistaan, suomalainen suomalaista, vastaan. Taas häirikön vale kumottiin."
Valtataistelua kävivät Ruotsi ja Venäjä, eivät suomenheimoiset asukkaat. Ei heillä ollut valtaa mihinkään muuhun kuin esivallan tottelemiseen..
"Suomen rajoilla tapeltiin kuten ennenkin. Miten muuten raja olisi kulkenut koko ajan itään. Eivät raja sotimatta liiku."
Hyökkääjäksi muuttui voimistuva Venäjä. Ruotsi soti Baltiassa ja Keski-Euroopassa. Suomi jäi usein suojatta.Stolbovan rauhan jälkeen raja alkoi siirtyä länteen.
Kirkinen-Nevalainen-Sihvo: "Karjalan kansan historia" on on yksi lähteistäni. Toivottavasti se kuluu myös stallarien käsissä. Sisältöhän pitäisi myös ymmärtää eikä vääristellä tuntemattomaksi.
-----Sisällissota voidaan käydä vain valtion rajojen sisällä. .----
Puhu pukille, tuo on sinun määritelmäsi ja siksi jo ennakkoon virheellinen, sen tietävät kaikki.
------Kahteen eri valtioon kuuluneet suomenheimoiset taistelivat keskenään hallitustensa puolesta, ei hankkiakseen hallitusvaltaa itselleen.-----
Taas lisää pökinää. On aivan ykslysti minkä takia tappelevat ja tappavat. Hölmöyttäsi vedät tuohon tuon hallitusvallan, se on vain yksi syy.
Toinen jatkaa samaa hölynpölyä:
-----Tsaarin-armeija koottiin Pietari Suureen asti vapaaehtoisista, jotka paikalliset viranomaiset ja aateliset järjestivät. Niissä saattoi olla karjalaisiakin, mutta tuskin omina yksiköinään. Poikkeuksina kosto- tai ryöstöretket rajan taa.-----
Mitä merkitsee olivatko ominaan vain sekoitettuina, yhtälailla Suomen heimoa sotimassa länsi-suomalaisia vastaan. Lisäksi tulevat nämä rosvo- ja murharetket rajan yli joissa suomalaiset tappoivat, tuhosivat ja raiskasivat toisiaan. Luuletko tosiasiat kumonneesi ?
------Mistään "sisällissodasta" ei ollut kyse. ----
Höpötystä, jos katsotaan että läntiset suomalaiset ja karjalaiset olivat molemmat suomalaisia niin Suomen kansan sisällissotaahan se oli. Mitä muutakaan ? Näyttää siltä, että jos ei ole punaiset toisena osapuolena niin suomalaiset saavat sotia ja tuhota toisiaan vaikka kuinka niin se ei ole porvarille sisällissotaa.
Stallari: "Mitä merkitsee olivatko ominaan vain sekoitettuina, yhtälailla Suomen heimoa sotimassa länsi-suomalaisia vastaan."
Kyse oli siis Ruotsin ja Venäjän joukoista sotimassa toisiaan vastaan, ei suomalaisten sisällissodasta.
" Lisäksi tulevat nämä rosvo- ja murharetket rajan yli joissa suomalaiset tappoivat, tuhosivat ja raiskasivat toisiaan. Luuletko tosiasiat kumonneesi ?"
Eivät nekään ole sisällissotaa, vaan tehtiin isäntämaan laskuun valtionrajan yli. Hyökkäys toisen valtion alueelle ei ole sisällissotaa.
"Höpötystä, jos katsotaan että läntiset suomalaiset ja karjalaiset olivat molemmat suomalaisia niin Suomen kansan sisällissotaahan se oli. Mitä muutakaan ?"
Valtioiden välinen sota ei ole sisällissotaa. Esimerkiksi Natsi-Saksalla oli venäläisiä joukkoja riveissään,mutta ei niiden taistelu omiaan vastaan ollut sisällissotaa.
" Näyttää siltä, että jos ei ole punaiset toisena osapuolena niin suomalaiset saavat sotia ja tuhota toisiaan vaikka kuinka niin se ei ole porvarille sisällissotaa."
Näyttää siltä, että valehtelun into hävittää stallareilta vähänkin käsityskyvyn siitä, mitä mikin termi tarkoittaa.
Länkyttäjä taas jauhanut soopaansa:
----Kyse oli siis Ruotsin ja Venäjän joukoista sotimassa toisiaan vastaan, ei suomalaisten sisällissodasta. ----
Kun saman kansan ihmiset sotivat toisiaan vastaan on se sen kansan sisäistä eli kansan sisällissotaa. Suotta länkytät.
----" Lisäksi tulevat nämä rosvo- ja murharetket rajan yli joissa suomalaiset tappoivat, tuhosivat ja raiskasivat toisiaan."
Eivät nekään ole sisällissotaa, vaan tehtiin isäntämaan laskuun valtionrajan yli. Hyökkäys toisen valtion alueelle ei ole sisällissotaa.-----
Kun saman kansan ihmiset sotivat toisiaan vastaan ihan missä vaan tai kenen käskystä vaan on se sen kansan sisäistä eli kansan sisällissotaa. Suotta länkytät.
--------"Höpötystä, jos katsotaan että läntiset suomalaiset ja karjalaiset olivat molemmat suomalaisia niin Suomen kansan sisällissotaahan se oli. Mitä muutakaan ?"
Valtioiden välinen sota ei ole sisällissotaa. Esimerkiksi Natsi-Saksalla oli venäläisiä joukkoja riveissään,mutta ei niiden taistelu omiaan vastaan ollut sisällissotaa.------
Kummaa kun venäläisetkin jo kelpaavat sinulle puolusteluksi mutta kun saman kansan ihmiset sotivat toisiaan vastaa on se sen kansan sisäistä sotaa eli kansan sisällissotaa. Suotta länkytät.
--------" Näyttää siltä, että jos ei ole punaiset toisena osapuolena niin suomalaiset saavat sotia ja tuhota toisiaan vaikka kuinka niin se ei ole porvarille sisällissotaa."
Näyttää siltä, että valehtelun into hävittää stallareilta vähänkin käsityskyvyn siitä, mitä mikin termi tarkoittaa----
Kun saman kansan ihmiset sotivat toisiaan vastaa on se sen kansan sisäistä eli kansan sisällissotaa. Suotta länkytät. Järkesi rippeetkin katoavat kun koetat hysteerisesti puolustaa Ruotsia ja sen mittaamattomia rikoksia meitä suomalaisia kohtaan.
Stallari: "Kun saman kansan ihmiset sotivat toisiaan vastaan on se sen kansan sisäistä eli kansan sisällissotaa. Suotta länkytät."
Venäjän karjalaiset ja Ruotsin karjalaiset kuuluivat eri valtioihin. Niiden keskeinen sotiminen ei ole sisällissotaa, koska kumpikin soti oman valtionsa hyväksi.
"Kummaa kun venäläisetkin jo kelpaavat sinulle puolusteluksi mutta kun saman kansan ihmiset sotivat toisiaan vastaa on se sen kansan sisäistä sotaa eli kansan sisällissotaa. Suotta länkytät."
Saksan riveissä taistelevien ja Puna-armeian miesten välinen sota ei olltu sisällissotaa, koska ne toimivat eri valtioiden armeijoissa.
" Järkesi rippeetkin katoavat kun koetat hysteerisesti puolustaa Ruotsia ja sen mittaamattomia rikoksia meitä suomalaisia kohtaan."
Oikaisen vain stallarien typeriä valeita, joilla yritetään mustamaalata suomalaisia ja ruotsalaisia sekä ennen kaikkea karjalaisia. Samalla yritetään muuttaa historian tapahtumia oman propagandan mukaisiksi. Se onnistuu vain stallarien omassa piirissä, missä historiaa ei tunneta.
------Venäjän karjalaiset ja Ruotsin karjalaiset kuuluivat eri valtioihin. Niiden keskeinen sotiminen ei ole sisällissotaa, koska kumpikin soti oman valtionsa hyväksi.-----
Suotta länkytät. Kuuluivat eri valtioiihn mutta eivät eri kansoihin joten sama kansa tappoi toisiaan, poltti toistensa taloja, ryösteli karjaa, raiskasi naisia ym. joten oli kansan sisällissota.
--------"Kummaa kun venäläisetkin jo kelpaavat sinulle puolusteluksi mutta kun saman kansan ihmiset sotivat toisiaan vastaa on se sen kansan sisäistä sotaa eli kansan sisällissotaa. Suotta länkytät."
Saksan riveissä taistelevien ja Puna-armeian miesten välinen sota ei olltu sisällissotaa, koska ne toimivat eri valtioiden armeijoissa.-----
Eri tai sama valtio, yks lysti kun on sama kansa. Jos nyt esim. vaikkapa eri valtioiden kurdit alkaisivat toisiaan tappamaan niin se olisi kurdien sisällissota vaikka kuinka koettaisit kaikin voimin valehdella.
-------Oikaisen vain stallarien typeriä valeita, joilla yritetään mustamaalata suomalaisia ja ruotsalaisia sekä ennen kaikkea karjalaisia.------
Lisää tulee tuutistasi tuubaa. Sinä olet ainoa joka tässä koettaa kärsinyttä Suomen kansaa häpäistä Ruotsia ylistellen. Missä sinä näet "ennen kaikkea karjalaisia häväistyn", osoita se valeittesi lomassa.
--------Samalla yritetään muuttaa historian tapahtumia oman propagandan mukaisiksi. Se onnistuu vain stallarien omassa piirissä, missä historiaa ei tunneta. -----
Kun jo valeetkin näyttävät sinulta loppuvan koska uusia et millään keksi (valevarastosi kai tyhjeni) niin heititkin sitten tutun herjailuvaihteen päälle, että josko se auttaisi. Mutta ei se auta, olet edelleenkin yhtä surkea Ruotsin ylistäjä kuin aina. Luuseri, joka koettaa selittää Suomen kansan kärsimykset pois Ruotsin hyväksi. Miten tuollainen kehtaa edes asua tässä maassa, mikset painu sinne hurrilaasi.
Katsotaanpa määritelmää 115 kielellä. Suomeksi:
https://fi.wikipedia.org/wiki/Sisällissota
"Sisällissota on poliittisesti järjestäytyneen yhteisön, kuten valtion sisällä käytävä sota."
Eli avaaja on jälleen kategorisesti väärässä, eli selkosuomeksi sanottuna täysin pihalla.
"Suotta länkytät. Kuuluivat eri valtioiihn mutta eivät eri kansoihin joten sama kansa tappoi toisiaan, poltti toistensa taloja, ryösteli karjaa, raiskasi naisia ym. joten oli kansan sisällissota."
Sisällissotaa voidan käydä vain saman valtion sisällä. Jos saman kansan jäsenet ovat kahden puolen rajaa, niin se on ao valtioiden välistä sotaa.
"Eri tai sama valtio, yks lysti kun on sama kansa. Jos nyt esim. vaikkapa eri valtioiden kurdit alkaisivat toisiaan tappamaan niin se olisi kurdien sisällissota vaikka kuinka koettaisit kaikin voimin valehdella."
Ei ole, jos eri valtiot sotkeutuvat siihen. Sisällissotaa voidaan käydä vain yhden valtion sisällä sen ylivallasta..
"Lisää tulee tuutistasi tuubaa. Sinä olet ainoa joka tässä koettaa kärsinyttä Suomen kansaa häpäistä Ruotsia ylistellen. "
Vai häpäisen Suomen kansaa? Miten? Kertomallatouuden? Missä olen Ruotsia ylistellyt? Kertomalla totuuden?
#Missä sinä näet "ennen kaikkea karjalaisia häväistyn", osoita se valeittesi lomassa.#
Häpäisette karjalaisia valehdellen heidän käyneen vain keskinäistä sisällissotaa, kun he osallistuivat omien valtioidensa sotatoimiin.
Tuolloin ei ollut Suomen valtiota eikä kansaa, vielä vähemmän Karjalan vastaavia,joissa olisi voitu käydä sisällissotaa.Suomensukuiset olivt osa Ruotsia ja Vneäjää osallistuen näiden välisiin sotiin keskenäänkin kahinoiden, mutta aina oman valtionsa nimiin.
"olet edelleenkin yhtä surkea Ruotsin ylistäjä kuin aina."
Valehtelet. Kerron Ruotsista vain tosiasioita stallarien valeiden oikomiseksi.
"Luuseri, joka koettaa selittää Suomen kansan kärsimykset pois Ruotsin hyväksi. "
Valehtelet. Missä olen tuollaista väittänyt?
"Miten tuollainen kehtaa edes asua tässä maassa, mikset painu sinne hurrilaasi."
Eiköhän tähän maahan edelleen mahdu yksi totuuden ystävä stallarien vastpainoksi?
Taas se on suoltanut valeitaan:
-----Sisällissotaa voidan käydä vain saman valtion sisällä. Jos saman kansan jäsenet ovat kahden puolen rajaa, niin se on ao valtioiden välistä sotaa.-----
Suurissa puitteissa on tietenkin valtioiden välistä sotaan mutta sen kansan, joka sotii molemmilla puolilla, suhteen se on sisällissotaa kun tappavat toisiaan. Näin oli suomalaisten suhteen kun Ruotsi pakotti.
--------"Eri tai sama valtio, yks lysti kun on sama kansa. Jos nyt esim. vaikkapa eri valtioiden kurdit alkaisivat toisiaan tappamaan niin se olisi kurdien sisällissota vaikka kuinka koettaisit kaikin voimin valehdella."
Ei ole, jos eri valtiot sotkeutuvat siihen. Sisällissotaa voidaan käydä vain yhden valtion sisällä sen ylivallasta..-----
Siisi mitä häh. Sotkeutuivathan 1918 meidän sotaamme ainakin Ruotsi ja Saksa. Eikö se sitten mielestäsi ollutkaan sisällissotaa ? Sisällissota ei riipu sodan luonteesta eikä syystä, aivan sama mistä soditaan. Se on sisällissotaa kun saman kansan jäsenet nirhaavat toisiaan, syyllä ei väliä.
-------Vai häpäisen Suomen kansaa? Miten? -----
Sillä samalla perusteella kuin väität kustoksesi häpäisevän karjalaisia. Mikä tässä taas on sinulle ylivoimaisen vaikeeta tajuta ?
-------Häpäisette karjalaisia valehdellen heidän käyneen vain keskinäistä sisällissotaa, kun he osallistuivat omien valtioidensa sotatoimiin.-----
Kuka ja missä on väittänyt karjalaisten käyneen keskinäistä sisällissotaa. Tarkennapas kun sellaista kohtaa ei löydy etkä löydä sinäkään. Valehtelet taaskin vai etkö ole vieläkään lukenut avausta osaksikaan.
---------Tuolloin ei ollut Suomen valtiota eikä kansaa, vielä vähemmän Karjalan vastaavia,joissa olisi voitu käydä sisällissotaa.Suomensukuiset olivt osa Ruotsia ja Vneäjää osallistuen näiden välisiin sotiin keskenäänkin kahinoiden, mutta aina oman valtionsa nimiin.------
Mutta Suomen kansa eli heimot olivat ja olivat ihmisiä kuten me myöhemmätkin. Olivat osa Ruotsia ja Venäjää ja joutuivat keskinäiseen sisällissotaan suurvaltojen pakottamina.
------"Luuseri, joka koettaa selittää Suomen kansan kärsimykset pois Ruotsin hyväksi. "
Valehtelet. Missä olen tuollaista väittänyt?------
Puolustellen Ruotsin tekemisiä kaiken aikaa ja monessa eri ketjussa. Kun Ruotsi vei Suomen miehiä kymmenin tuhansin Ukrainan peltojen lannotteiksi niin hyväksyt sen ihan täysin, ei niin pienintäkään kritiikkiä, Ruotsi sai niin tehdä.
Stallari: "Suurissa puitteissa on tietenkin valtioiden välistä sotaan mutta sen kansan, joka sotii molemmilla puolilla, suhteen se on sisällissotaa kun tappavat toisiaan. Näin oli suomalaisten suhteen kun Ruotsi pakotti."
Suomensukuiset eivät olleet tuolloin yhtä kansaa. Eri heimot toimivat siinä valtiossa, johon kuuluivat.
Sisällissotaa voidaan käydä vain yhden valtion rajojen sisällä.
Ruotsi ei pakottanut sen kummemmin kuin Venäjäkään. Ne ottivat miehiä riveihinsä, kun tarvitsivat.
"Sotkeutuivathan 1918 meidän sotaamme ainakin Ruotsi ja Saksa. Eikö se sitten mielestäsi ollutkaan sisällissotaa ? Sisällissota ei riipu sodan luonteesta eikä syystä, aivan sama mistä soditaan. Se on sisällissotaa kun saman kansan jäsenet nirhaavat toisiaan, syyllä ei väliä."
Suomessa käytiin tutkijoiden lähes yksimielisen käsityksen mukaan sisällissotaa 1918. Tosin sodalla oli muitakin piirteitä.
Voitko esittää tutkijan, joinka mielestä Ruotsin-Venäjän sodat olivat suomalaisten heimojen välisiä sisällissotia?
"Kuka ja missä on väittänyt karjalaisten käyneen keskinäistä sisällissotaa. Tarkennapas kun sellaista kohtaa ei löydy etkä löydä sinäkään. Valehtelet taaskin vai etkö ole vieläkään lukenut avausta osaksikaan."
No, jo on. Sitähän valehtelet otsikosta alkaen. Karjalaisia asui molemmin puolin rajaa. Ruotsin puolella heissä oli tosin Hämeestä ja Savosta lähteneitä, mutta Karjalassa he asuivat.
"Mutta Suomen kansa eli heimot olivat ja olivat ihmisiä kuten me myöhemmätkin. Olivat osa Ruotsia ja Venäjää ja joutuivat keskinäiseen sisällissotaan suurvaltojen pakottamina."
Eivät käyneet sisällissotaa, vaan taistelivat omien valtioidensa lukuun. Joskus kyllä oma-aloitteisin ryöstöretkin.
"Puolustellen Ruotsin tekemisiä kaiken aikaa ja monessa eri ketjussa. Kun Ruotsi vei Suomen miehiä kymmenin tuhansin Ukrainan peltojen lannotteiksi niin hyväksyt sen ihan täysin, ei niin pienintäkään kritiikkiä, Ruotsi sai niin tehdä."
Keron vain totuuden Ruotsin toimista vastapainoksi stallarien mustamaalaukselle.
Ruotsin suurvaltapolitiikka oli sellaista kuin oli. Sitä ei jälkikäteen voi muuttaa edes stallarien valeilla, mutta totuuden voi kertoa, vaikka se teitä harmittaakin.
Jos Itä- ja Länsi-Saksa olisivat sotineet niin olisiko kyseessä ollut sisällisota vai perinteinen sota? Maathan olivat hetkeä aiemmin samaa maata ja samaa kansaa mutta eivät enää Saksojen jakautumisen jälkeen.
Mites taas Israelin ja Palestiinan tilanne. Sotiiko siinä Palestiinan valtion jonka osa maista on tunnustannut ja Israel vai onko kyseessä Israelin sisäinen asia?
Oliko Iranin ja Irakin sota sisällisotaa vai perinteistä sotaa koska historiallisesti molemmat alueet ovat kuuluneet Persiaan ja Ottomaanien valtakuntaan.
Mites kaikki Afrikan sodat jonne viivoja on vedelty lähinnä siirtomaarajojen mukaan eikä etnisten rajojen mukaan niin ovatko nämä siis sisällisotia vai perinteisiä sotia?
Hölmö: "Jos Itä- ja Länsi-Saksa olisivat sotineet niin olisiko kyseessä ollut sisällisota vai perinteinen sota? Maathan olivat hetkeä aiemmin samaa maata ja samaa kansaa mutta eivät enää Saksojen jakautumisen jälkeen."
Kyseessä oli kaksi eri valtiota.
"Mites taas Israelin ja Palestiinan tilanne. Sotiiko siinä Palestiinan valtion jonka osa maista on tunnustannut ja Israel vai onko kyseessä Israelin sisäinen asia?"
Sen joutuu jokainen valtio päättämään tykönään.
"Oliko Iranin ja Irakin sota sisällisotaa vai perinteistä sotaa koska historiallisesti molemmat alueet ovat kuuluneet Persiaan ja Ottomaanien valtakuntaan. "
Kyseessä on kaksi eri valtiota.
"Mites kaikki Afrikan sodat jonne viivoja on vedelty lähinnä siirtomaarajojen mukaan eikä etnisten rajojen mukaan niin ovatko nämä siis sisällisotia vai perinteisiä sotia?"
Valtion raja on virallinen riippumatta siitä, miten se on syntynyt.
Huomautan kohteliaimmin, että asia on epäselvä lähinnä muutamalle asiantuntemattomalle stallarille.
Ei muille.
-----Hölmö: "Jos Itä- ja Länsi-Saksa olisivat sotineet niin olisiko kyseessä ollut sisällisota vai perinteinen sota? Maathan olivat hetkeä aiemmin samaa maata ja samaa kansaa mutta eivät enää Saksojen jakautumisen jälkeen."
Kyseessä oli kaksi eri valtiota.----
Mutta kansa kai oli sama vai vaihtuiko sekin ? Kun sama kansa tappaa toisiaan niin aina se on tuon kansan sisällisota olkoon kyseessä vaikka 10 eri valtiota sotimassa.
Sotiminen on valtioiden välinen asia juridisesti. Vain valtio julistaa sodan , ei kansa.Tietenkin siellä eri maiden kansalaiset tappavat toisiaan tai omaa kansaansa.
Se ei muuta sotaa valtioiden välisestä sisällissodakai. Se voidaan käydä vain saman valtion sisällä.
Stallarien inttäminen ei tee valtioiden välisistä sodista sisällissotia.
------Se ei muuta sotaa valtioiden välisestä sisällissodakai.----
Valtioiden suhteen on kyseessä valtioiden välinen sota mutta saman kansan sisällä on kyseessä tuon kansan oma sisällissota.
-----Se voidaan käydä vain saman valtion sisällä.----
Kuka niin sanoo, sinäkö ? Sori vaan mutta sinä et historian määritelmiä laadi etkä päätä.
Olet ainoa, joka väittää valtioiden välistä sotaa sisällissodaksi.
Kopeta hankkia edezs muut punikit ja stallarit puolellesi.
Ketale on vanhaan tuttuun tyyliinsä yksin mielipiteineen :)
Olihan se niiden tuoma uskonto kieltämättä ikävä.
Kun suomalaiset tappoivat toisiaan niin joku älykääpiö kehtaa väittää sitä pelkästään valtioiden väliseksi sodaksi.
On olemassa kaksi erilaista sisällissotaa, valtion sisäinen ja kansan sisäinen. Sitä vaan eivät retardit ymmärrä kun on niin kiihkeä halu puolustaa Ruotsia ja sen rikoksia suomalaisia kohtaan.
Historian opetus on ollut että yhdentyminen on kansalle hyväksi, joutavien rajakahinoiden välttämiseksi, kaupan ja hyvinvoinnin lisäämiseksi.
EU onkin kaikkien aikojen merkittävin rauhanprojekti. Venäjä käy valloitussotia yhä, mutta sitähän ei voi vieläkään pitää minään sivistys- ja oikeusvaltiona.
,,,,Venäjä käy valloitussotia yhä....
Etkö tiedä vai etkö vain välitä siitä kun Kiina on ottanut ja julistanut kansainvälisen merialueen eli Etelä-Kiinan meren ja naapurivaltioitten rannikkosaaretkin omaksi maakseen. Onko sillä jokin erivapaus valloituksiin vai mistä sinunkin vaikenemisesi johtuu?