"Israel ja Yhdysvallat ovat arvostelleet kovin sanoin EU:n pehmeää Iran-politiikkaa.
EU on ilmoittanut sitoutuneensa aiemmin sovittuun, noin 50 miljoonan euron avustuspakettiin, joka on määrä maksaa Iranilla tulevien kuukausien aikana. Päätös on aiheuttanut närää sekä Israelissa että linjaansa tiukentaneessa Yhdysvalloissa2.
https://www.verkkouutiset.fi/euroopan-rahat-menevat-iranin-mullaheille/
Israelin pääministeri Benjamin Netanyahun mukaan EU:n ja Iranin yhteistyö tarkoittaa ”myrkkypilleriä” tavallisille iranilaisille. Tutkija Benjamin Weinthal on samoilla linjoilla ja toteaa, että osa EU-rahoista voi päätyä terrorismin tukemiseen.
– Oman näkemykseni mukaan tämänkaltainen rahansiirto vain kannustaa Iranin mullaheita jatkamaan aggressiivista ulkopolitiikkaansa Lähi-idässä. Päätös on aivan absurdi, Weinthal sanoo.
Monet eurooppalaisyhtiöt ovat parhaillaan vetäytymässä Iranin markkinoilta. Air France-KLM-konserni ja British Airways ilmoittivat lopettavansa lennot maahan heikon kannattavuuden vuoksi.
Pankki- ja öljysektorille suunnatut Yhdysvaltain uudet talouspakotteet astuvat voimaan marraskuussa.
– Paineen asettaminen on ainoa asia, johon Iranin hallinto on aiemmin reagoinut. On vaikea sanoa sen tulevasta vaikutuksesta, mutta emme oikein voi tehdä muutakaan, Israelin turvallisuuspoliittisen instituutin tutkija Emily Landau toteaa.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.