Kun ihminen kuolee ja pari hänen exäänsä toteuttaa sen mitä perunkirjoitukseen laaditaan, voi olla kaukana todellisuudesta. Exät siksi että lapsi on heidän molempien kanssa.
Varaton pesä mutta konstit ovat monet. Hävitetään koko omakotitalon kalusto, mukaanluettuna vainajan henkilökohtaiset tavarat mm. työkalut, kalastuspakki (täysi ), 65-70 tuuman televisio pienempi vastaava, stereovehkeet, aseet ja kaksi asekaappia ja tietty normisohvakalustot, keittiön kalustus jne.
Minä vanhemman ominaisuudessa joudun maksamaan hautajaiskulut koska pesästä ei jäänyt moiseen tilaisuuteen rahaa, tosin hän itse kyllä oli siellä mukana ja kahvitilaisuudessa myös.
Nyt kysyessäni missä rahat myydystä tavarasta vastaus on: toimintakyvyttömiä aseita (tiedän varmasti että ei) , kalapakki tyhjä, ei ollut viime vuoden lopulla kun mieheni ronttasi sen hänen autoonsa.
Ylipäätään mmitään ei ollut tai olivat roskistavaraa. Se ei ole totta.
Nythän perukirjakin on hyvin ympäripyöreä kuten "jos irtaimiston ja vainajan muun omaisuuden arvo on 4000 tai alle, niitä ei tarvitse eritellä perukirjassa.
Älä luota vastaavassa tapauksessa muiden sanomisiin vaan mene itse paikan päälle toteamaan. Silti en meinaa sivinnolla kaikkea maksaa, pyydän vaikka poliisin tutkimaan onko perukirja tehty oikein.
Mitäs tässä muta voitaisi tehdä. Vinkkejä jos niitä on.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.