Tämä on tärkeä huomio äänestäjille !!

Arvoisa kansalainen, sinua on kusetettu ja kusetetaan edelleen äänestämiesi päättäjien ja puolueiden toimesta.
He kertovat, että on kansan vika, että kusessa ollaan ja rahat ei riitä.

Kansalaisethan ovat päättäjät hyvässä, joskin typerässä skossa valinneet, kuvitellen (mistä lie kuvitelma syntynyt) että, edustajahdokkaat ovat päteviä tekemään kansalaisia ja suomen hyvinvointia edistäviä toimia.

Kansalaiset eivät useita päättäjien tekemistä virheistä, ole heitä rankaissut äänettä jättämisellä, joten jossain määrin on kansalaisten myös peiliin katsottava.

Ottakaa siis opiksi, jos haluatte jatkossa itsenäisessä Suomi nimisessä valtiossa elää ja toimia. Ajatelkaa mitä ja ketä äänestätte, ja ehdottomasti valvokaa heitä.
5127
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Peiliin katsominen lienee sekin joutunut eipäs-juupas-myrskyn kouriin.
Hyvät päätökset syntyvät harkiten.

Äänestä

Oikeassa olet mutta kun niitä valvonnan keinoja ei ole. Poliisit eivät tutki , syyttäjä ei syytä, tuomari ei tuomitse vaalivaleista ja korkeimmat kusettajat ovat oikein syytesuojassa näiden hyvävelikerhoissa säätämiensä lakien voimalla, Tieto-Enator kusettaa äänestystuloksen eikä vuoden 1918 henkeä ole. Itse olen täällä vastaillut saman mielisille, että pitäisi saada mahdollisuus antaa myös ei-ääni vaaleissa vähentämään näiden kusisontiaisten ääniä ja puolueen ääniä? Eli lähtisikö arvon aloittaja toiseksi vastuuhlöksi kansalaisaloitteelle, niin meilaa [email protected]?

Äänestä

Esim. poliisia on kielletty tutkimasta Antti Rinteen Kittilän rikoksia.

Äänestä
  • Miksi valehtelet kaikesta, jatkuvasti ja toistuvasti?

    Äänestä

  • Valehteleva.keputrolli kirjoitti:

    Miksi valehtelet kaikesta, jatkuvasti ja toistuvasti?

    Antti on pääepäilty, silti ei tutkittu ainakaan vielä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Toy-Box kirjoitti:

Arvoisa kansalainen, sinua on kusetettu ja kusetetaan edelleen äänestämiesi päättäjien ja puolueiden toimesta.
He kertovat, että on kansan vika, että kusessa ollaan ja rahat ei riitä.

Kansalaisethan ovat päättäjät hyvässä, joskin typerässä skossa valinneet, kuvitellen (mistä lie kuvitelma syntynyt) että, edustajahdokkaat ovat päteviä tekemään kansalaisia ja suomen hyvinvointia edistäviä toimia.

Kansalaiset eivät useita päättäjien tekemistä virheistä, ole heitä rankaissut äänettä jättämisellä, joten jossain määrin on kansalaisten myös peiliin katsottava.

Ottakaa siis opiksi, jos haluatte jatkossa itsenäisessä Suomi nimisessä valtiossa elää ja toimia. Ajatelkaa mitä ja ketä äänestätte, ja ehdottomasti valvokaa heitä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu