Maatalous saamassa 60 miljoonaa, Lex Lindströmille jatko-osa. Budjettiriihessä on sovittu Lex Lindströmin jatkamisesta. Eläketuki astui voimaan 1.6.2017 ja on tarkoitettu lähes yhtäjaksoisesti viisi vuotta työttömänä olleille.
Veron maksajille hyviä uutisia, Turpeen verotusta ollaan kiristämässä,
joten saamme lisää veronmaksua m/vihreät.
Maatalous on saamassa ison tukipaketin. Asialla oli laajaa kannatusta, mutta erityisen tärkeää maanviljelijöiden muistaminen on pääministeripuolue keskustalle. Ja siihen nyt
tulleet mm oopositio kannattamaan viljelijöiden tukipakettia, ja voi olla että oppositio vaatii siihen lisää.
Iltalehden tietojen mukaan kriisipaketin suuruus olisi jopa yli 80 miljoonaa euroa, josta uusien päätösten osuus olisi noin 60 miljoonaa euroa.
Verojen keventämisestä ei tarvinnut juurikaan taistella budjettiriihessä, koska Työttömyysvakuutusrahaston hallitus esitti tiistaina työttömyysvakuutusmaksun alentamista 0,8 prosenttiyksiköllä.
Palkansaajien työttömyysvakuutusmaksun alennus käytännössä kompensoi työeläkemaksun korotuksen, josta päätettiin osana kilpailukykysopimusta. Veronkevennykset ollaan ohjaamassa odotetusti pieni- ja keskituloisille.
Tupakka ja alkoholi veroa saisi minun puolesta nostaa enemmänkin.
Pääministeri Juha Sipilän (kesk) hallituksen budjettiriihi on saatu päätökseen. Hallitustrio pitää tiedotustilaisuuden kello 14.00 valtioneuvoston linnassa.
Tietenkään tämäkään ei kaikille käy, heillä ei malliaan rinnalle.
heillä -lopetetaan verotus, kuin maanviljelykin, oma sähkötuotanto pois.
jne.. mutta nyt alettu kuitenkin vihreissäkin vaatimaan ydinvoimaa lisää, joka saasteetonta sähkön tekoa. Hankalaa tässä ajassa olisi olla ilman sähköä.

Vastaukset 12
Vanhimmat
Pienempituloiset nyt saaneet korotuksia.
Nyt ei sosialistit ole niitä päässeet laskemaan.
Juuu vasta leikkasivatr aktiivimallin kautta ja korotuspaineita olisi noin 500e edestä, josta Euroopan sosiaalisten oikeuksien komitea on huomauttanut.Korjaus on oikean suuntainen mutta pintaraapaisu.
http://www.eapn.fi/euroopan-sosiaalisten-oikeuksien-komitea-totesi-toistamiseen-suomen-tyomarkkinatuen-tason-riittamattomaksi/
Veroilla tasataan yhteiskunnallista hyvinvointia tulonsiirroin ja veronkeruusta tulisi alkuunsa huolehtia .Siitä että kaikki maksavat tasapäisesti veronsa ja veron kevennyksillä taasen toisaalta helpoitetaan pienituloisten toimeentulomahdollisuutta.
Ohjauskeinoja tuohon on monen moisia,kuten esim verosuunnittelun ja hallitarekisterin sukeminen jonka käytön tämä hallitus siunasi. Toisaalta ikäviä leikkauksia on koettu leipäjonoja kohtaan ,mutta maatalous on ollut hyvin suojattu.
https://www.is.fi/kotimaa/art-2000005497556.html
https://yle.fi/uutiset/3-9250394
https://www.maaseuduntulevaisuus.fi/politiikka/artikkeli-1.241621
Verotus on se jota kautta vauraus maassa loppujen lopuksi valtiollisesti jaetaan ja päärtetään mihin suuntaan maata viedään. Investointeja voidaan suosia esim lieventämällä sijoitetun pääoman veroitusta jolloin pääomat hakevat sijoituskohdetta ja myös kansalaisten perusturvasta huolehtiminen on pitkälti kiinni siitä kuinka verovaroja suunnataan ja millainen ideologia on kulloinkin vallalla.
Pienempituloiset nyt saaneet korotuksia.
Nyt ei sosialistit ole niitä päässeet laskemaan.
Onneksi tämä hetki ei ole enää kaukana:
https://i.ylilauta.org/6d/74878816.jpg
Tuo hetki lähestyy aina vaan nopeammin ja nopeammin:
https://www.kauppalehti.fi/uutiset/yrittajat-tyottomyysturvamuutos-korjaa-vaaryyden/iV8XHmFM
Ja hyvä niin, se on kokpäiväliputuksen paikka kun siintä eroon päästään.
Kyllä .Kattavampaan yhtenäiseen perusturvaan olisi päästävä ja maataloustukien kaltaisista tuista erooon. Ne ei oel riitävän kohdennettuja viimesijaisiksi tuiksi, valtion varoista katettuna verovelvollisten maksettaviksi. Tukien pitää olla toimeentuloltaan tarpeeseen perusteltuja ja kansalaisille viimesijaisena tukena yhteneväisiä. Näin ei nyt ole. Maanviljelys on ammattikuntana etuarvoisesessa asemassa muihin ammattikuntiin nähden ja tuen myöntöperuste ei oel enää viimesijainen toimeentulo joten ne ovat tulleet tiensä päähän. Ei yksittäisiä työntekijöitä tai tavallisia yrittäjiäkään tueta yksilöinä tai perhekuntina tuollaisin summin:
https://www.iltalehti.fi/talous/201803212200826185_ta.shtml
Mitä tuossa enää tarvitsee yrittää kun pelkillä tuillakin elelee monia vuosia? Perustelut on ontuvia,kun jatkuvaa velkaa on otettava ja säästettävä . Vapaassa markkinataloudessa vallitsee vapaan markkinatalouden ja kilpailun säännöt.

Nyt kyllä löytyy taas veronmaksajien rahaa haaskattavaksi vaikka mihinkä idioottimaisuuteen:
"Hallitus varautuu pakolaiskiintiön nostamiseen."
Eläkeläisiltä leikattua rahaa jaetaan sumeilematta.
Niinpä, se on lestakyrpäläisyyden perimmäinen agenda se.
Tukijusseille tulee vielä tuon lisäksi energiaveronpalautuksia vähintään 20 miljoonaa euroa.
Nyt nämä Sipilän kojootit naulasi itsensä oppositioon?