Taas kuten aina pöljävassu ruikutteli housuunsa

Valittaa ja valittaa kuin on surkeaa elämänsä. Maanviljelijöistäkin jatkuva rutina päällä.
Kaikki on palstan pöljällä väärin. Etkö voisi vähän ryhdistätyä, ja ottaa hyviäkin asioita esille, kyllä niitäkin on.

EI TÄÄLLÄ NYT HUONOSTI KUITENKAAN OLE.
Itselläkin on maita ja mantuja, ja saan ne itse omistaa, ei ole uhkaa että yhteuiskunta ne sosialisoisi joihoikin sosialistien hupikäyttöön, kun ihan mukava järvikin siinä josta omistus osuutta. Autoa tässä juuri lähden kastuttamaan, toinen auto onkin senverran uusi, ettei katsastus hetikohta paina päälle. Kun ajan varaa netistä saa katsastushinnan lähes puoleen parhaimillaan, sekin elää tarjonnan mukaan. Nettikautena tullut tällainen ilmiö, hinnat elää joita aiemmin pidetty tasaisena, mm junalipt -bussiliput elää jatkuvasti.
7129
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

On maita ja mantuja, ja omistaa järvestäkin osuuden. Kaksi autoakin on, vaan eipä ole sanallakaan maininnut uuden ostosta. Ihmeellinen on pankkiksen elämä.

Äänestä

"Hallitus varautuu pakolaiskiintiön nostamiseen."

Vakuutuskuorilla veronmaksua välttelevä Lestakyrpä syytää veronmaksajien rahaa kankkulan kaivoon apinan raivolla, viellä kun siihen mahdollisuus on.

Äänestä

Onnistuiko auton kastutus?

Äänestä

" ei ole uhkaa että yhteuiskunta ne sosialisoisi joihoikin sosialistien hupikäyttöön"

Mietihän, jos sinne rakennettaisiin kuntopolku/hiihtolatu

Äänestä


  • Tutun.näköistä kirjoitti:

    Näyttäisi kuva olevan uudeltamaalta.

    Niin, tuohan on se "majurin" uusi metsäläntti jonka kertoi ostaneensa. Mahtaakohan olla lähellä sitä mehiläistarhaa, jonka viime kesänä perusti? Joo, ja omistaa se kotipuolessaan järven.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Ei.olla.ihan.pöljiä kirjoitti:

Valittaa ja valittaa kuin on surkeaa elämänsä. Maanviljelijöistäkin jatkuva rutina päällä.
Kaikki on palstan pöljällä väärin. Etkö voisi vähän ryhdistätyä, ja ottaa hyviäkin asioita esille, kyllä niitäkin on.

EI TÄÄLLÄ NYT HUONOSTI KUITENKAAN OLE.
Itselläkin on maita ja mantuja, ja saan ne itse omistaa, ei ole uhkaa että yhteuiskunta ne sosialisoisi joihoikin sosialistien hupikäyttöön, kun ihan mukava järvikin siinä josta omistus osuutta. Autoa tässä juuri lähden kastuttamaan, toinen auto onkin senverran uusi, ettei katsastus hetikohta paina päälle. Kun ajan varaa netistä saa katsastushinnan lähes puoleen parhaimillaan, sekin elää tarjonnan mukaan. Nettikautena tullut tällainen ilmiö, hinnat elää joita aiemmin pidetty tasaisena, mm junalipt -bussiliput elää jatkuvasti.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu