4v kilon verran ylipainoinen

4vnäiti

Meidän 4 v tytöllä oli neuvolassa bmi 17,8 eli ylipaino. 16,8 olisi ainakin ollut vielä normaalipainon rajoissa eli vain n. kilon verran kevyempi. Terkkari ei tästä edes maininnut koska tyttö on kaikin tavoin terve, fiksu, sosiaalinen ja liikkuvainen. Huomasin vaan itse tarkistaa kotona painoindeksin kun olin jo joskus parivuotiaana huomannut hänen olevan vähän ikäisiään pulskempi (tietysti jotkut lapset ovat alipainoisia, että kaikkein hoikimpiin ei kannattane ainakaan verrata). Siksi terkkarimmekaan ei varmaan mitään sanonut kun tytöllämme on aina tainnut olla bmi hieman yli normaalin. Minä ja hänen isänsä olemme kuitenkin olleet molemmat lapsina aika rimpuloita (aikusenakin molemmat hoikkia). Meillä ei olla oltu niin tarkkoja ruokailusta kuin lapsuuden perheessämme eli jos lapsella on nälkä vielä ennen hampaiden pesua niin saa vielä jotain pientä, omassa kodissani lapsena iltapala oli tasan klo 28 jne... Meillä ei ole myöskään karkkipäiviä vaan jälkkäreitä on satunnaisemmin.

Olen nyt kuitenkin miettinyt pitäisikö tässä painoasiassa jotenkin herätä tarkistelemaan koko perheen ruokailutottumuksia ennen kuin lapsi kasvaa ja alkaa itse pitämään itseään vähän muita pulleampana. Painoindeksi menee kyllä samoilla käyrillä kuin jo on pitkään mennytkin, että sillälailla ei ole lihomassa hallitsemattomasti. Jotenkin tuntuu, että se normaalipaino olisi kuitenkin ideaali lapsen liikunnallisuuden ja terveyden kannalta. Mietittiin vähän miehen kanssa, ettei enää lapsia kauppaan mukaan kun sieltä helposti tarttuu pillimehu tms. mukaan. Varmaan tyttö siitä solakoituu kun näitä herkkuja vähennetään kun ei on muuten aika nirso. Tuntuu vaan, että tuon ikäisen syömiset on vielä niin vanhemman vastuulla, että on vähän huono omatunto tästä vaikka meidän tyttö on kyllä kaunis ja liikunnallinen. Mitä mieltä olette, tarvitseeko asialle tehdä mitään, ainahan on varmaan parempi kuitenkin mitä vähemmän sokeria lapsille syöttää? Ehkä ihan hyvä alkaa kuitenkin vanhempana panostaa nyt tähän, ettei sokeri maistu liikaa vielä kouluun mennessä. Karmiva ajatus, että meidän tyttö olisi kavereita isompi ja kömpelömpi kun hän on luonnostaan niin tyttömäinen prinsessa, ettei olisi parhaimmillaan ylipainoisena.

No tulipa avauduttua vaikkei tässä mitään kriisiä ole. :D Onneksi tyttö tykkää liikunnasta, eiköhän hän ihan terveeksi kasva kun jälkkäreitä vähän vähentää.

Ainiin olisi kiva kuulla vinkkejä miten syöttää terveellistä ruokaa nirsolle lapselle? Jotain dippivihanneksia välipalaksi? Meidän tyttö maistaa melkein kaikkea, muttei syö ikinä lautasta tyhjäksi. Maitoa sitten joisi vieläkin senkin edestä. Meillä on nyt ollut vähän tiukkaakin kun miehen yrityksen perustaminen on niellyt rahaa niin ärsyttää tämä ruokahävikki :D no mutta onneksi tämä on väliaikaista... :)

0

147

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Orpo pelästyi, kun asiat tulivat ilmi ? Hallitus ei enää tuekaan Garden hanketta

        Pääministerinä Orpo on vastuussa hallituksensa päätöksenteosta. Hallitus päätti avokätisestä tuesta hankkeelle, joka ei
        Kansallinen Kokoomus
        450
        1975
      2. Ei käy sääliksi sitä miestä

        Sitä saa mitä tilaa.
        Ikävä
        153
        1280
      3. Olet kuin minä

        Jännä huomata tämä kerta toisensa jälkeen eikö ❤️
        Ikävä
        94
        1183
      4. Mitähän ajattelet

        Nykyään minusta tai meistä tai tapahtuneista?
        Ikävä
        71
        1163
      5. Mitä kaivattusi

        pelkää? 👻
        Ikävä
        114
        1147
      6. Miksi naiset tuoksuvat vaihdevuosien tietyssä vaiheessa todella etäännyttäviltä

        Mietin tätä, onko luojalla ollut jokin tarkoitus näin voimakkaan lemun aikaan tekemiselle. Monet ajattelevat miten joku
        Sinkut
        180
        1048
      7. Hankkikaa elämä

        Tiedetään että hän on mielenkiintoinen mutta rajansa kaikella.
        Ikävä
        100
        783
      8. Voisitko mies auttaa..

        Ottaisit yhteyttä vielä kerran, jos haluat? 🤔 Jätäthän ilkeät kommentit pois.
        Ikävä
        54
        729
      9. Sinun silmiisi kun

        Katson niin ymmärrän sen. 👁️👁️👀
        Ikävä
        45
        711
      10. En ehkä onnistu siinä

        Kovasti minä yritän näyttää kauniilta, vain sinua varten, mutta en taida onnistua siinä.
        Ikävä
        57
        674
      Aihe