Me kokoomuksessa tuemme maataloutta. Annamme

lisätukea hiukan eli 190 000 000 euro. Se on vain nelisen tonnia vuodessa tilaa kohti ja siis kuukaudessa vain kolme ja puolisataa euroa. Akuuttiin hätään pieni apu, mutta se kannattaa kyllä.
20242
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 20

Vanhimmat

Oikein. Ruokaa

Äänestä
  • Joo. kotimaan ruokaa pitääkin tukea, että

    Äänestä

Sadan euron lahjakortin kuukaudessa kun kokoomus antaisi soppajonolaisille kotimaisen ruuan ostoon niin vaikutus maatalouden elpymiseen olisi paljon suurempi kuin nyt jaettavat miljoonat lopettaville tiloille.

Äänestä

Mutta tiloila voi

Äänestä
  • Lopettakaa Suomen maatilat. Valtio velkaantuu niiden takia. Ne syövät enemmän rahaa kuin palkansaajat ehtivät niille tienata. Sekö on tarkoitus. Eikö se olekaan liiketoimintaa? Ei ole. Se on kokoomuslaista sosialismia. Sosialismissa valtio antaa köyhille. Kokoomuslaisessa sosialismissa köyhät antavat rikkaille ja omistajille.

    Jos omistaa maata ja reaalipäomaa, niin oikeassa kapitalismissa reaalipääoma on realisoitava, kun rahat loppuvat. Miksei maatalous toimi näin?

    Äänestä

Niistä tehtävä kolhoosi.

Äänestä

Miksi asumistuet ovat Suomessa suuremmat kuin maataloustuet. Maataloustukien vuoksi pitää tehdä jotain. Asumistuet kasvavat mitä aktiivisempaa loisimista harrastaa.

Äänestä
  • Jos noin kade?? Ala kepupelle loisii??

    Äänestä

Hyvä KOK

Äänestä
  • Kyllä on , vaikka ei

    Äänestä

"– Maatalouden yrittäjätulo oli viime vuonna yhteensä noin 300 miljoonaa euroa ja ennustamme, että siitä häviää kuivuuden vuoksi yli 100 miljoonaa eli runsas kolmannes, Niemi sanoo.

MTK tosin puhuu jopa 400 miljoonan menetyksistä pelkästään kuivuudesta johtuen. Lisäksi suomalaisen maatalouden ahdinkoa on jo vuosia syventänyt kuluttajahintojen lasku "

Tuota paskaa kokkarekin tukee. Koko tulo 300 milj., josta kuivuus nyt vie 400 milj.. Kuluttaja so. veronmaksaja, tuo tukien maksaja syyllinen maatalouden ahdinkoon, joten hintoja pitää korottaa. Ei ole röyhkeydellä kepulilla rajaa, tollasilla olis vain yks paikka oikea ja se EI OLE nykyinen. Lisää ylituotantoa ja kuluttaja kiittää.

https://yle.fi/uutiset/3-10378690

Ennen ei nuo asiat tule kuntoon kuin Suomessa ruvetaan tekemään maataloutta AMMATTIMAISESTI YRITYSTOIMINTANA. Elatusapu tuolle nykyporukalle on kallioon hakattu niinkauan kuin KEPU on olemassa.

Äänestä
  • Nyt, kun olemme valtion viljelijöitä, olisi valtion syytä

    Äänestä

Mitäs on kaikki muut tuet?

Äänestä

Lisäbudjetilla autamme

Äänestä

Hienoa KOK

Äänestä

Äänestäkää ihmiset perussuomalaiset hallitukseen ja pääministeri puolueeksi tulee loppu tuolle maatilojen loisimiselle ja verovarojen polttamiselle,maaseudulta myös ihmiset samaan ruotuun hakemaan töitä ei voi sukupolvesta toiseen syödä toisten pöydissä,keinot kyllä löytyy maajussillekkin.

Äänestä

Me kokomuksessa

Äänestä

Me kokoomuksessa

Äänestä

Hienoa, että

Äänestä

Tukemme

Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


maatalaokannattaaKOK kirjoitti:

lisätukea hiukan eli 190 000 000 euro. Se on vain nelisen tonnia vuodessa tilaa kohti ja siis kuukaudessa vain kolme ja puolisataa euroa. Akuuttiin hätään pieni apu, mutta se kannattaa kyllä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu