Niin kuoli voideltu Kuningas. . .

joh10-27

Niin kuoli voideltu Kuningas….

Raamatun VT:n kertomukset ovat aivan fantastisia, viisaudessaan. Ne ohittavat täydellisesti nykyajan bestsellerit; jopa dekkarit, trillerit!

Raamatun rehelliset kuvaukset ihmisistä antavat paremman viitekyksen persoona-profiloinnille kuin psykologia, sosiologia, sosiaalipsykologia. Siksi. Että persoonallisuustieteissä osa ihmisolemusta on ”leikattu” pois, nimittäin hengellinen olemus! Ihminen ei ole vain keho ja sielu, vaan ruumis, sielu ja henki; henkinen minä. Näin ydintotuus ihmisestä on hämärässä?

Kun jo lapsuudessa on pyhäkoulussa kuullut Raamatun Kertomuksia, jännittäviä, Raamatun ihmisistä, tuo kiinnostus on vuosikymmenien uskon tiellä vain lisääntynyt! Vastapainoksi nykyajan kevytkenkäisille virtauksille ja villityksille, joiden ”menut” ovat kuin pikaruokalan annoksia, vailla ravintoa...

Paavali muistutti VT:n Herran kansan näkymistä:
” Tämä, mikä tapahtui heille, on esikuvallista ja kirjoitettu varoitukseksi meille, joille maailmanaikojen loppukausi on tullut.” 1 Kor 10: 11, 6

Me voimme paljon oppia VT:n ihmisten tapahtumista. Mutta ”muotia”ei tunnu olevan lukea edes UT:n terveitä opetuksia! Kaikenkarvaiset ”gurut ja voidellut” kun hehkuttavat ihmeitään, temppujaan ja pitävät show-esityksiään, maksaville katsojille….

Niin kuoli Kuningas? Hän oli legaali hallitsija. Mutta hänestä tuli pahimman lajin jumalattomuuden monumentti! Mitä kaikkea? Ei ole pahitteeksi lukea inhorealistista Raamatun opetusta? Esimerkkikin voi olla varoituksena? Ettei yhden jos toisen tarvitse kantapään kautta oppia, että Jumala lopuksi asettaa synnille rajat ja tuomionkin….
Niin kuoli Kuningas? Ahab. Ja mitä se meille opettaa?
--------------------------------------------------------------------------------
(jatkuu)

7

194

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • joh10-27

      (jatkoa aloitukseen)

      VT:n Kirjoitukset kertovat tarkasti, millaisia olivat laadultaan sen ajan kuninkaat? Kertomukset ovat erittäin kiinnostavia. Niissä on lahjomatonta analyysiä, persoona-profilointia, jollaiset seikat opettavat elämästä viisaammin kuin nykyajan psykologia ja/ tai sosiologia tai sosiaalipsykologia (jotka ovat noihin persoonallisuustieteisiin perehtyneet, niitä vertaillen.)

      On siis REHELLISESTI kuvattu mm. kuninkaiden laatua: Plussat & Miinukset! Se, kuningas, jota sanotaan Pahimmaksi lajissaan oli surullisen-kuuluisa Ahab! Raamattu todistaa:

      ”Totisesti ei ole ollut ketään, joka olisi niin myynyt itsensä tekemään sitä, mikä on pahaa Herran silmissä, kuin Ahab...” 1 Kun 21:25

      Ahabin synti-ja rikoslista onkin kaameaa luettavaa. Hän rikkoi lähestulkoon Kaikkia Herran säätämyksiä vastaan! ( Lukekaa. Kuvaukset löytyvät 1 Kuningasten kirjasta, luvut 16 eteenpäin, aina lukuun 22 saakka.) Näin Raamattu: 1 Kun 16:30-33

      ”Mutta Ahab, Omrin poika, teki sitä, mikä on pahaa Herran silmissä, enemmän kuin kaikki hänen edeltäjänsä. Ei ollut siinä kylliksi, että hän vaelsi Jerobeamin, Nebatin pojan, synneissä, vaan hän otti myös vaimokseen Iisebelin, siidonilaisten kuninkaan Etbaalin tyttären, ja rupesi palvelemaan Baalia ja kumartamaan sitä. Ja hän pystytti alttarin Baalille Baalin temppeliin, jonka hän oli rakentanut Samariaan. Ahab teki myös aseran. Ja Ahab teki vielä paljon muuta ja vihoitti Herraa, Israelin Jumalaa, enemmän kuin kukaan niistä Israelin kuninkaista, jotka olivat olleet ennen häntä. ”

      Ahab oli ylimielinen ja piittaamaton Herran Sanasta ja Käskyistä. Hän antoi himojensa hallita. Otti vaimoksi pakananaisen (joka oli kiellettyä Mooseksen laissa) sitten antoi vallan epäjumalanpalvelukseen; pystytti alttarin Baalille. ”Minä olen Herra sinun Jumalasi, älä pidä muita jumalia” - sen 1. käskyn Ahab surutta romutti.

      Alkoi kamala luopumuksen aika - ja Jumala suuttui. Tuli ankara kuivuus maahan, monta vuotta! Siksi. Että Kuningas johti pahuuteen. Mutta maksun aika ja paikka jo odotti? Kyllä.
      Persoonaprofiilissa kuningas Ahabissa näkyy kapinallisuus ja tietty luuserimaisuus.

      Hän oli nykyajan termeillä sanottuna ”tohvelisankari” - joka eli jumalattoman vaimonsa, Iisebelin vallan alla! Toki oli oma moka, että oli ottanut – vastoin Jumalan Käskyjä – pakanavaimon. Jumala vaati kuitenkin Ahabia vastuuseen, hänellä kun oli legaali kuninkaan asema. Aadam aikoinaan syytti Eevaa, paratiisissa, mutta Jumala asetti päävastuuseen Adamin, miehen. Jumala kirosi maan Adamin synnin tähden.
      (jatkuu…)

    • joh10-27

      Ahab – Isaelin kuningas – pahimmasta päästä!
      (jatkoa)

      Ahabin syntien seurauksena tullut kuivuus oli rangaistus ja kuritus. Sitten Jumala kutsui asialle profeetta Elian. Tuttu kertomus siitä, miten Herra elätti Eliaa erämaassa, sitten Sarpatin lesken huoneessa. Ja tuli h-hetki- ratkaisun aika ja paikka. Karmel-vuorella. Jumalan tuli lankesi Elian rakentamalle alttarille. Baalin profeetat – 450 – ukkoa turhaan huusivat…

      Sitten kansa valitsi: ”Herra on Jumala”! Tämän perästä kaikki Baalin profeetat tapettiin Kiisonin purolla. Kun ”puhdistus” oli tehty, Elia rukoili rukoilemalla – ja Herra antoi sateen. Kolmen vuoden ankara kuivuus ja katokausi päättyi. (Lue 1. Kun 18. luku)

      Mutta kuningas Ahab vielä kasvatti synti-ja rikoslistaansa. Jumalattoman vaimonsa agiteeraamana. Iisebel koetti käyttää käskyvaltaa Kuninkaan nimissä, ja lähetti tappouhkauksen Elialle. (1 Kun 19:2) Ilmeisesti Ahab oli jo luovuttanut asemansa kuninkaana ja miehenä? Säälittävää menoa, seurauksin?

      Viimeisin törkeä synti Aahabilta oli, että hän koetti ryöstää ”Naabotin viinitarhan”. Ahneus ja törkeys oli jo sairasta. Rikas kuningas antoi himolleen vallan. Köyhä ja nuhteeton Naabot joutui juonittelun, väärien syytösten ja valhetodistajien ansaan. ( Kertomus 2. Kun luvussa 21 on jännittävämpi kuin monikaan dekkari, trilleri..)

      Mikä petos, juonittelu, murhanhimo! Eikä vain himo, vaan harkittu murha! Naabot kivitettiin kuoliaaksi. Syytön, viaton, köyhä mies! Ja Ahab – Jumalattomuuden Hedelmän Maksimaalisessa Finaalissa – meni ja varasti Naabotin viinitarhan.

      Sitten tuli paikalle profeetta Elia. Tuomio julistettiin, synti oli kypsynyt.

      - Oletko sinä sekä tappanut että anastanut perinnön?' Näin sanoo Herra: Siinä paikassa, missä koirat nuoleskelivat Naabotin veren, tulevat koirat nuoleskelemaan sinunkin veresi'."
      Koska sinä olet myynyt itsesi tekemään sitä, mikä on pahaa Herran silmissä,
      niin katso, minä annan onnettomuuden kohdata sinua ja lakaisen sinut pois ja hävitän Israelista Ahabin miespuoliset jälkeläiset, kaikki tyynni. ( 1. Kun 21- 25)

      Jumalattomuuden loppu?

      Ylimielinen röyhkeä Ahab, täysin paatunut lajissaan - ei tehnyt parannusta. Kaiken lopuksi hän lähti kokeilemaan vielä sotaonnea, vastoin profeetta Miikan varoitusta. Jumala oli päättänyt antaa Ahabille sen lopun, joka jumalattomuudesta on säädetty. Vaikka Ahab koetti piilotella itseään, tekeytyi ”tuntemattomaksi” rintamalla - tarkka nuoli ostui häntä suojattomaan paikkaan. Hän kuoli.

      ” Näin kuoli kuningas, ja hänet vietiin Samariaan; ja kuningas haudattiin Samariaan.
      Ja kun vaunut huuhdottiin Samarian lammikolla, nuoleskelivat koirat hänen vertansa, ja portot peseytyivät siinä, sen sanan mukaan, jonka Herra oli puhunut. ”
      1 Kun 22:27-28

      Herran ennustus ja tuomio kävi täytäntöön myös jumalattoman Iisebelin kohdalla. Kun hänet syöstiin alas, ei jäänyt jäljelle pääkallo, jalat ja kädet… Koirat söivät Jisreelin vainioilla jäänteet. 2 Kun 9:30-37.

      Mitä Meille?
      Paavali kirjoittaa, että se mitä tapahtui aiemmille Herran kansan ihmisille, on kirjoitettu
      ”varoittavaksi esimerkiksi ja varoitukseksi meille joille maailmanaikojen loppukausi on tullut.” (1 Kor 10: 6, 11)

    • PaljonOnTarinoita

      myös tuhannen ja yhden yön tarinoissa on monia vekkuleita juttuja !!
      Niitä voi toistella ja muistella, ja aina riittää tarinaa....

      • en.viitsirasittaa

        En ole niitä viitsinyt toistella enkä sen kummemmin muistellakkaan, vaikka olen lukenut ne kaikki paksut siniset kirjat pari kertaa läpi. Mitäs niistä?


    • kerro-edes

      Niin on. Mitäs Sinulla, jos sattuu olemaan? Ei mitään?

    • VoiHerraJessusPerkele

      Aahab ja Iisebel on kuvaa Jumalasta ja seurakunnasta. Syyttömänä murhattu oli vertauskuvaa Jeesuksesta. Nainen, vaimo vertauskuvaa seurakunnasta. Juutalaisseurakunta järjesti Jeesuksen murhan, jotta kuningas saisi viinitarhansa.

      Joh 15:1 "Minä olen totinen viinipuu, ja minun Isäni on viinitarhuri. 2 Jokaisen oksan minussa, joka ei kanna hedelmää, hän karsii pois; ja jokaisen, joka kantaa hedelmää, hän puhdistaa, että se kantaisi runsaamman hedelmän. 3 Te olette jo puhtaat sen sanan tähden, jonka minä olen teille puhunut. 4 Pysykää minussa, niin minä pysyn teissä. Niinkuin oksa ei voi kantaa hedelmää itsestään, ellei se pysy viinipuussa, niin ette tekään, ellette pysy minussa. 5 Minä olen viinipuu, te olette oksat. Joka pysyy minussa ja jossa minä pysyn, se kantaa paljon hedelmää; sillä ilman minua te ette voi mitään tehdä.

      Ilm 14:14 Ja minä näin, ja katso: valkoinen pilvi, ja pilvellä istui Ihmisen Pojan muotoinen, päässänsä kultainen kruunu ja kädessänsä terävä sirppi. 15 Ja temppelistä tuli eräs toinen enkeli huutaen suurella äänellä pilvellä istuvalle: "Lähetä sirppisi ja leikkaa, sillä leikkuuaika on tullut, ja maan elo on kypsynyt". 16 Ja pilvellä istuva heitti sirppinsä maan päälle, ja maa tuli leikatuksi. 17 Ja taivaan temppelistä lähti eräs toinen enkeli, ja hänelläkin oli terävä sirppi. 18 Ja alttarista lähti vielä toinen enkeli, jolla oli tuli vallassaan, ja hän huusi suurella äänellä sille, jolla oli se terävä sirppi, sanoen: "Lähetä terävä sirppisi ja korjaa tertut maan viinipuusta, sillä sen rypäleet ovat kypsyneet". 19 Ja enkeli heitti sirppinsä alas maahan ja korjasi maan viinipuun hedelmät ja heitti ne Jumalan vihan suureen kuurnaan. 20 Ja kuurna poljettiin kaupungin ulkopuolella, ja kuurnasta kuohui veri hevosten kuolaimiin asti, tuhannen kuudensadan vakomitan päähän.

      Ilm 19: 11 Ja minä näin taivaan auenneena. Ja katso: valkoinen hevonen, ja sen selässä istuvan nimi on Uskollinen ja Totinen, ja hän tuomitsee ja sotii vanhurskaudessa. 12 Ja hänen silmänsä olivat niinkuin tulen liekit, ja hänen päässään oli monta kruunua, ja hänellä oli kirjoitettuna nimi, jota ei tiedä kukaan muu kuin hän itse, 13 ja hänellä oli yllään vereen kastettu vaippa, ja nimi, jolla häntä kutsutaan, on Jumalan Sana. 14 Ja häntä seurasivat ratsastaen valkoisilla hevosilla taivaan sotajoukot, puettuina valkeaan ja puhtaaseen pellavavaatteeseen. 15 Ja hänen suustaan lähtee terävä miekka, että hän sillä löisi kansoja. Ja hän on kaitseva heitä rautaisella valtikalla, ja hän polkee kaikkivaltiaan Jumalan vihan kiivauden viinikuurnan.

      • VoiHerraJessusPerkele

        Lisää selitystä. Miten sitten Jeesus olisi vertauskuvien viinipuu tai viinitarha, kuningas, murhattu, ja kuurnan polkija? Koska nämä ovat kaikki näkökulmia samaan Jumalaan. Jumalan näytelmä, Jumalan ilveilyä, Jumalan hullutusta. Jumala on olevinaan viaton uhri, karitsa, ja raatelevainen leijona, sekä-että. Jonkun mielestä erinomaisen hieno näytelmä. Jonkun mielestä saatanan perseestä, kun ihmiset ovat joutuneet kärsimään Jumalan ilveitä. Rakkaus kaiken kärsii, kehuu Raamattu. Olisiko ollut hienompaa vähempi rakkaus sitten, ja jättää ilveilyt tekemättä.

        Tähän asiaan liittyy sekin, mitä Jeesus-perkele selosti valtakunnastaan, kun hänen kuviteltiin tekevän ihmetekoja erillisen perkeleen voimalla. Ei ole mitään sellaista Jumalasta erillistä perkelettä. Tässä kohta, joka selittää edellisen viestin mainitsemaa kuurnan polkemista:

        Mark 3:22 Ja kirjanoppineet, jotka olivat tulleet Jerusalemista, sanoivat: "Hänessä on Beelsebul", ja: "Riivaajien päämiehen voimalla hän ajaa ulos riivaajia."
        3:23 Niin hän kutsui heidät luoksensa ja sanoi heille vertauksilla: "Kuinka saatana voi ajaa ulos saatanan?
        3:24 Ja jos jokin valtakunta riitautuu itsensä kanssa, ei se valtakunta voi pysyä pystyssä.

        - Jeesus-perkele on siis riitautunut itsensä kanssa, ja hänen valtakuntansa tuhoutuu. Tämän maailman osalta ainakin. Siitähän se kuurnan polkemisen kohta nimenomaan kertoo, eikö?


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Rakastan sinua

      Anteeksi että epäilin sinua.. ❤️
      Ikävä
      60
      814
    2. Naisten top-5 red flagit

      1. Feminismi: kertoo keskenkasvuisuudesta, välttää vastuuta tekemällä miehistä kestosyyllisen kaikkeen 2. Ylipaino: kiel
      Ikävä
      111
      783
    3. Mitähän meinaat

      Vai meinaatko mitään kohtaamisen suhteen?
      Ikävä
      46
      660
    4. Medvedev: Suomi tuhoutuu ydinsodassa ensimmäisenä

      Venäjän ydinaseilla on lyhyin matka Suomeen, joten ydinsodassa Suomi tuhoutuu heti sodan alkuminuuteilla, muilla mailla
      Maailman menoa
      215
      604
    5. Oletko hyljännyt minut mies?

      Toivottavasti et. 🥺🥺🥺🥺🥺
      Ikävä
      42
      553
    6. Tiedätkö kaivattusi musiikkimaun?

      Minkälaisesta musiikista hän pitää?
      Ikävä
      52
      536
    7. Nykytiedon valossa

      Tekisitkö nykyisellä tietämyksellä jotain toisin ja mitä se olisi?
      Ikävä
      76
      523
    8. Jippii ! Zoon konkurssia tutkitaan .

      Vihdoinkin jotakin tietoa.
      Ähtäri
      22
      516
    9. Onko se loukkaavaa

      Kun joka kerta tuijotan sun peppua. En mahda sille mitään, että se vangitsee katseeni. Pohdin vain että ei minusta ole k
      Ikävä
      82
      483
    10. Onko kaivattusi seinäruusu?

      Kun hän saapuu paikalle, huomaako kukaan, vai kääntyvätkö päät? Onko se hyvä vai huono juttu? Oletko sinä huomattu vai
      Ikävä
      37
      480
    Aihe