Mitä widdua siellä nyt tapahtuu!!!
Saksan Chemnitzissä!
Väkivaltaiset protestit saivat alkunsa viikonloppuna tapahtuneesta puukotuksesta, jossa 35-vuotias saksalaismies kuoli ja kaksi loukkaantui vakavasti. Poliisi on pidättänyt teosta epäiltynä 23-vuotiaan syyrialaismiehen ja 22-vuotiaan irakilaismiehen.
Äärioikeiston mukana myös maltillisia
Chemnitzin yliopiston politiikan tutkimuksen professori Eric Linhart pitää nyt nähtyjä mielenosoituksia merkittävänä käänteenä Saksan poliittisessa ilmapiirissä.
– Kyseessä on ensimmäinen kerta, kun poliittisesti maltilliset ihmiset kävelevät rinta rinnan kadulla fasistien kanssa, Linhart luonnehtii Ylelle puhelimitse.
Professorin mukaan äärioikeistolaisten ideologioiden entistä laajempi hyväksyminen kertoo osavaltioiden koulutuspolitiikan alasajosta. Ihmiset eivät enää ymmärrä, minkä puolesta he marssivat.
Aggressiivisia, maahanmuuttovastaisia puheita on Linhartin mukaan viljelty pitkään sosiaalisessa mediassa sekä politiikassa. Äärioikeiston kasvua on puolestaan monien itäsaksalaispoliitikkojen puheissa vähätelty.
Se, että tilanne kärjistyi juuri nyt ja juuri Chemnitzissä, on Linhartin mukaan sattumaa.
Saksan Chemnitzissä!
Väkivaltaiset protestit saivat alkunsa viikonloppuna tapahtuneesta puukotuksesta, jossa 35-vuotias saksalaismies kuoli ja kaksi loukkaantui vakavasti. Poliisi on pidättänyt teosta epäiltynä 23-vuotiaan syyrialaismiehen ja 22-vuotiaan irakilaismiehen.
Äärioikeiston mukana myös maltillisia
Chemnitzin yliopiston politiikan tutkimuksen professori Eric Linhart pitää nyt nähtyjä mielenosoituksia merkittävänä käänteenä Saksan poliittisessa ilmapiirissä.
– Kyseessä on ensimmäinen kerta, kun poliittisesti maltilliset ihmiset kävelevät rinta rinnan kadulla fasistien kanssa, Linhart luonnehtii Ylelle puhelimitse.
Professorin mukaan äärioikeistolaisten ideologioiden entistä laajempi hyväksyminen kertoo osavaltioiden koulutuspolitiikan alasajosta. Ihmiset eivät enää ymmärrä, minkä puolesta he marssivat.
Aggressiivisia, maahanmuuttovastaisia puheita on Linhartin mukaan viljelty pitkään sosiaalisessa mediassa sekä politiikassa. Äärioikeiston kasvua on puolestaan monien itäsaksalaispoliitikkojen puheissa vähätelty.
Se, että tilanne kärjistyi juuri nyt ja juuri Chemnitzissä, on Linhartin mukaan sattumaa.
Vastaukset 51
Vanhimmat
Kohta siellä on muslimien metsästysaika?
Milloin se alkaa virallisesti?
Olisi loistava verotulojen lähde jos suomessakin voisi ostaa kausipassin. Kelpaisi minulle.
pikkukylän äidinpojat taas pätee.
Metsästys alkoi samaan aikaan naakkojen kanssa.
Siitä vaan,ei siinä aikoja tarvita, ei virallisia tai epävirallisia.
Kiitos Merkkelin muorille joka ei pelkästään tuhoa Saksaa, vaan koko Eurooppa annetaan kehitysmaalaisille.
Natsit ei tajua että naakat voi iskeä takaisin
Olisikohan 50 aloitus tästä aiheesta?
Muslimit olivat mieliharrastuksiensa parissa eli naisia ahdistelemassa ja häiritsemässä. Kolma saksalaista nuorta miestä meni apuun ja nämä matut alkoivat käyttämään veistä, saatanan muslimipirut.
Kyllä se on kaukana rauhanuskonnosta tuo islam.
Ja maailmansodista ja USAn sekoiluista lähiidästä päätellen myöskin kristinusko on kaukana rauhanuskonnosta.
voi räjähtää usein ja kovasti milloin vaan,koska on valtava mamumäärä hulluja täynnä.
Tulee väistämättä mieleen se tosiasia missä nämä pakolaiset OVAT PAKOLAISIA omasta käyttäytymisestään johtuen. PASKASAKKIA?
Vähemmän pakolaiset ovat örveltäneet kuin PVL tilastollisesti katsottuna.
linkki niihin tilastoihin.
Entäs tappaneet?
No jos PVLn janttereita on se max 75 ja Mamuja suomessa se 225 000kpl niin PVLn sakki määräänsä nähden erittäin aktiivinen rikoksien teossa.
Pakolaisia se 30 000 ja tappaneet 4, PVL sakkia se 75 ja tappaneet 1, voit siitä laskea suhteen määräänsä nähden.
Tapporahan paikka?
Historia alkaa toistaa siellä itseään. Mitta alkaa tulla täyteen.
Eivät sellaiset ihmiset jotka olisivat olleet hengenvaarassa omassa maassaan käyttäydy pelastavan maan asukkaita kohtaan tällä tavalla.
Pakolaisuuteen tulisi ottaa aivan erityyppinen katsontakanta!
Tarkoitus onkin saada maan omat kansalaiset tappelemaan ensin keskenään, suvakit ja kriittiset.
Suvakit ovat oikeasti suuria tyhmiä pelkureita. He kuvittelevat menemällä kyykkyyn lopettavansa nuo veriteot, siinä he ovat kyllä täysin väärässä. He eivät edes tajua että heitä huijataan joka päivä tekaistuilla tarinoilla.
Saksassakin Uusnatsit tappaneet paljon enemmän kuin pakolaiset, taitaa kuitenkin uusnatseja olla paljon vähemmän joten miten se oikein on? Saksassakin uusnatsit tappaneet poliiseja ja poliitikkoja.
En usko ja entäs raiskaukset? Ovatko Ruotsin 20 päivittäistä raiskaajaa mukamas natseja, joiden yleisin nimi on Muhammed? ...
Kansan nousua pukkaa. Petturipoliitikot joutuvat lähtemään maanpakoon.
Lähtevät, jos petetyn kansan raivolta ehtivät
3%+huutajaporukoilla+ei+taida+vaan+olla+mahista+mitään+maanpakoa+aiheuttaa.
Uusi Hitler on syntymässä.
Eurooppaan tunkee kaikenlaista porukkaa ja sitten alkuperäisiä aletaan haukkumaan natseiksi. Tästä ei mitään hyvää seuraa.
HH
o/ o/ o/ o/ o/ o/ o/ o/ o/ o/ o/ o/ o/ o/ 🔥 卐
Jeps.
Matalarotuisista suomalaisista tulee hyviä palvelijoita.
Maahantunkeutuvat islamistit näyttävät röyhkeytensä päivittäin yhä enemmän. Todella vastenmieliset kähmijät ovat yhä suurempi vaara ja tätä eivät suvaitsevaiset ymmärrä he vain syyllistävät kantasaksalaisia median tavoin.
Kaikkea sinäkin keksit.
miksi ne ei samoin syyllistä jokaista saksan alkuperä kansalaista kun näillä on verrattuna miljoona kertainen määrä rikoksia ja hirmutekoja?? eiköhä se ole parempi vaan ottaa ne rikolliset kiinni entinseen malliin eikä kaikia syyllistää, muuten jokainen oman maan kansalainenkin pitäisi likvidoida, eli nämä marssijat voisi aloittaa itsestään, tekemällä itsemurhan, tällöin he toimisi oppiensa mukaan
Kyl musu saa tehdä mitä tykkää. Muuten rasismia.
Hei idiootti, ne ovat pidätetty.
Eurooppa alkaa heräämään ruususen unesta. Meidän mädätysmedia syyttää heränneitä natseiksi.
Hienoa nähdä että ihmiset heräävät todellisuuteen.
Kuhan ne pystyyn palvellut vielä muutaman saksalaisen puukottaa niin katsokoot sitten mitä heille itselle alkaa tapahtumaan.
Niin, natsit olisivat kyllä puukottaneet sen puusepän itsekkin kun ei ollut kantasaksalainen.,
Natsit ovat vaan suuttuneet kun eivät päässeet puukottamaan sitä mamupuuseppää itse.
Ihme porukkaa nää musut. Elää ne missä kulttuurissa tahansa, niin aina on kaaos päällä.
Moniosaajat ei kykene päättään mitä monia ne osaa.
Spettaritkin hukkus hiekkaan sandaalivaelluksen alkutaipaleella.
Sit niinku Mekkaanki pitäs päästä (muiden rahoilla) pällisteleen yhtä kivee.
Voi vittu ne ei käy edes puolikkaalla pytyllä XD
Äärioikeisto marssii jälleen kaduille Chemnitzissä, poliisi varautuu – suora lähetys kello 18 alkaen
https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000005809306.html
mikäs siellä palaa? voihan se olla uuneista nousevaa savuakin..
Ei natseja Chemnitziin
Ei natseja minnekään!
Hesari julisti tavalliset saksalaiset uusnatseiksi.
Hysäri on witzi ...
eu loi jäsen valtioihin kesto ongelman,
Kuuluuko islam muka sivistysvaltioihin?
Multikultti on rikos. Ei mulla muuta.