Kommunistinen Työväenpuolue on muutaman muun vastaavan aatteen pienen puolueen ohella yksi näistä Neuvostoliiton ajan Suomen kommunistien rippeistä.
Neuvostoliiton taloudellis-ideologis-poliittisen idean ajettua itsensä viimeistään Leonid Brezhnevistä alkaen kuolemanspiraliin tultiin Mihail Gorbatshovin aikaan, jolloin pää oli jo niin sanoen vetävän kädessä, eikä valtio kyennyt enää tuottamaan väestön tarpeita vastaavia määriä kulutustuotteita, kaiken liikenevän mentyä tyrmistyttävään määrään aseita, aseita ja aseita, varastot täynnään, jolloin Neuvostoliitto kommunistijohto näki ainoana ratkaisuna poliittisen itsemurhan, mikä myös toteutettiin.
Siinä vaiheessa myös Suomen ja muiden Neuvostoliittoa lähellä olevien maiden kommunistit heräsivät vuosikymmenten houreunesta todelliseen maailmaan.
Aate oli ajanut karille, ja se tiesi NKP:n rahallisen ja muun tuen katkeamista ja kommunistipuolueiden kutistumista murto-osaan entisestään, ja se tiesi myös eri maiden kommunistipuolueiden sisällä tapahtuvaa arviointia siitä, miksi kävi kuten kävi.
Osa mukana olleista ymmärsi tilanteen kuten se oli, ja näkivät sen, minkä valheen keskellä he olivat olleet, eläneet tuossa valheessa ja levittäneet valhetta.
Pienempi osa oli saanut pitkään jatkuneesta aivopesusta pysyviä vaurioita, heille kaikki tapahtunut oli vain kapitalismin salajuonta, unohtaen sen, että mikäli Neuvostoliitto oli niin heikko, että moiset salajuonet olisivat sen nurin töytäisseet, on koko sosialismi/kommunismi -aate savijaloille rakennettu hökkeli.
Kun Neuvostoliittoa ei enää ole, mutta Moskova on edelleen Moskova, adoptoivat suomalaiset kommunistisen liikkeen jäännökset Venäjän uudeksi oppi-isäkseen ja Vladimir Putinista leivottiin uusi Lenin.
Se että Putin oli ollut Neuvostoliiton KGB:n palveluksessa riitti kommunisteille meriitiksi, riippumatta siitä, että Venäjä oli muuttunut Putinin aikana kapitalistiseksi valtioksi, jossa oligarkkien ja hallinnon suhteet ovat yhteen kietoutuneet, korruptio kukoistaa, tuomarit ostetaan suhteilla tai rahalla, tai molemmilla.
Edes naapurimaahan Ukrainaan hyökkääminen ja sen maa-alueiden väkivalloin anastaminen eivät näytä haitanneen kommunistien sokerivälejä Kremliin, kuten ei sekään, että samalla kun Kreml lämmittelee suhteita kommunisteihin nostamalla arkkisadisti Stalinin kulttia uudelleen, se myös rahoittaa ja tukee Euroopan äärioikeistoa.
Kommunistit ja äärioikeisto Kremlin sylissä, samassa potretissa. Kukapa olisi voinut uskoa.
Kommunisteille kelpaa kaikki mikä näyttää epäilyttävältä: öykkäri ja patologinen valehtelija Trump, naapurimaahansa hyökkäävä autoritaarinen miljardööri Putin, napalankous äärioikeiston kanssa.
Suomalainen kommunismi on täydellisessä alennustilassa, ja sen sokeat johtajat kuljettavat käsi pillipiiparin viitan liepeissä harvenneita joukkojaan suoraan kuilun reunalle, ja sen yli.
KTP - Oligarkkien ja äärioikeiston asialla
6
115
Vastaukset
- Töymeis
Suomalainen kommunismi on jotain kummallista "russokratiaa". K. aatteen johtoajatus on Venäjän/Neuvostoliiton palvonta. Eli Venäjän poliittinen systeemi voi olla ihan mitä tahansa maan ja taivaan välillä - Suomen komuressukat seuraavat perässä - mukisematta.
- Anonyymi
Professori Osmo Jussila sai aikoinaan paskaa niskaansa, kun totesi, että Venäjä on Venäjä poliittisesta järjestelmästä riippumatta.
Faktat ovat osoittaneet tuon todeksi. Venäjä/NL on parhaimmillaakin ollut omia kansalaisiaa sortava imperialistinen roistovaltio, joka tavoittelee maailmanherruutta.
Ällöttävää lukea esim. suomenkielistä Petroskoissa painettua NL:n aikaista maantiedon oppikirjaa, jossa esitellään NL:n osavaltiot. Siinä Venajä ja venäläiset kuvataan ylivoimaisiksi muihin kansallisuukssin verrattuina. Eipä juuri poikkea Hitlerin Übermensch-julistuksista.
Luultavasti sosialismi voisi nykyäänkin hyvin monessa maassa, ilman Leninin ja Stalinin vääristeltyä keppihevostulkintaa Marxista. - Anonyymi
Persuloiska olevinaan fiksu. Ei edes ymmärrä Venäjän ja Neuvostoliiton eroa. Osanneeko edes aakkosia, luetun ymmärtämisen ohella
Käytännössähän Venäjä on Neuvostoliitto koska sieltä puuttuu vapaa demokratia ja toisinajattelivia vainotaan joskin peitellymmin kuin aiemmin nykytiedonvälityksen vuoksi.
Onhan siellä kukkona tunkiolla vanha KGB komukonkari Putlerin joka on imenyt oppia niin Hitlerin kuin Stalininkin tavoista ja menetalmistä hallinnossa niin koti- kuin ulkomaillakin.
Venäjällä ja Neuvostoliitolla ei kovin suurta eroa ole todellisuudessa.- Anonyymi
Extyökkäri kirjoitti:
Käytännössähän Venäjä on Neuvostoliitto koska sieltä puuttuu vapaa demokratia ja toisinajattelivia vainotaan joskin peitellymmin kuin aiemmin nykytiedonvälityksen vuoksi.
Onhan siellä kukkona tunkiolla vanha KGB komukonkari Putlerin joka on imenyt oppia niin Hitlerin kuin Stalininkin tavoista ja menetalmistä hallinnossa niin koti- kuin ulkomaillakin.
Venäjällä ja Neuvostoliitolla ei kovin suurta eroa ole todellisuudessa.Tarina haisee kokoomuslaisen Juhani Putkisen historiankirjoitukselta, jota kukaan rehti porvari ei purematta niele.
Anonyymi kirjoitti:
Tarina haisee kokoomuslaisen Juhani Putkisen historiankirjoitukselta, jota kukaan rehti porvari ei purematta niele.
Totuutta ei tarvitse niellä vaan se pitää nähdä!
Et sitten kyennyt osoittamaan minun olevan väärässä, koska tiesit sen mahdottomaksi. Tuon näkemiseen ei tarvita sen enempää Putkista kuin sinun putkinäköäsikään vaan valveutunut laajakatseinen suomalainen normaali mies selvinpäin!
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kalle Palander kertoi fantasioivansa siitä, kuinka Kiira Korpi naisi häntä sträppärillä ahteriin
Sai potkut Yleltä. https://yle.fi/a/74-201400004887250- 2272558
- 262551
- 1571854
- 1141738
24h Kirppis
Olen muuttamassa paikkakunnalle ja mietin olisiko tälläiselle liikkeelle tarvetta alueella?31469Kansallismieliset järjestöt muistelivat Tammisunnuntaita eri puolilla maata
Ugissa muisteltu kunnolla. 🔥 https://www.kansalainen.fi/kansallismieliset-jarjestot-muistelivat-tammisunnuntaita-eri-p01357Nyt mielipiteitä kehiin?
Niin ,onko arvon kuhmolaiset teidän mielestänne kaupungin hommissa turhia työpaikkoja/työntekijöitä? Mielipiteitä tu621138IS: Paljastus - Tästä syystä Marika jätti Diilin kesken -Tilittää: "Jäi vähän karvas maku, koska..."
Diilissä lähti yllättäen yksi kisaaja. Voi harmi, leikki loppui liian varhain… Diilissä Jaajo Linnonmaa etsii vetäjää Ka41135- 741133