Puolustusyhteistyö

Kun antautuja ja torjuntavoittaja alkavat yhteistyön niin mahdetaanko mennä suon yli että heilahtaa? Puolustusliittoon pitäisi vielä saada Italia mukaan.
6135
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

näkyy Suomen turvallisuuden tehostuminen olevan joillekin.
Oleellista on nykyisyys, ei menneet.

KYs eie olepuolustsulittosta, vaan rajoiteusta yhtesityöstä, jossa kyllä annetaan molemminpuolistakin apua tarvittaessa. Mukana on kahdeksan muutakin maata.

Äänestä

Pääministeri Juha Sipilän (kesk) mukaan Suomen näkökulma Ranskan aloitteeseen on kuitenkin erilainen.

– Enemmän kuin operatiivisista joukoista tämä aloite on nyt kehittynyt siihen suuntaan, että tämä on enemmänkin yhteistoimintaa ja tiedonvaihtoa. Oikeastaan tämä ratkaisi sen, että tämä kehittyy siihen suuntaan, että Suomi myöskin lähti tähän mukaan.

– Suomi kun nyt ilmoitti lähtevänsä mukaan, niin me pääsemme myös vaikuttamaan sisältöön, Sipilä sanoi tänään lauantaina Ylen Ykkösaamun haastattelussa.

Toinen merkittävä aihe, josta Helsingissä vallitsi Macronin kanssa yhteisymmärrys, liittyi Lissabonin sopimuksen keskinäistä puolustusta koskevaan lausekkeeseen.

Tähän mennessä Ranska on ainoa maa, joka on vedonnut lausekkeeseen vuoden 2015 terrori-iskujen yhteydessä.

Sipilän mukaan Suomi ja Ranska haluavatkin nyt yhdessä korostaa lausekkeen merkitystä.

– Mitä se käytännössä tarkoittaa ja minkälaiset mekanismit sen takana on, siitä on keskusteltu hirveän vähän, Sipilä sanoi Ylellä.

– Minusta tämä vie keskustelua nyt oikeaan suuntaan, että EU:sta kehitetään myöskin turvallisuusyhteisöä.

Äänestä
  • stallareita moiset puheet? Eikä yhtään kumarrusta itään!

    Äänestä

Venäjän perskärpäsiä risoo Suomen liittoutuminen länsimaiden kanssa.

Äänestä

sotilaalliset yhteistyösopimukset Naton ( 29 valtiota) , USA:n, Ruotsin, Saksan, Englannin ja Ranskan kanssa.

Alkaa olla tungosta rappusilla.

Äänestä
  • Suomen historiassa ole ollut mitään tähän verrattavaa tilannetta.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


SuomiRanska kirjoitti:

Kun antautuja ja torjuntavoittaja alkavat yhteistyön niin mahdetaanko mennä suon yli että heilahtaa? Puolustusliittoon pitäisi vielä saada Italia mukaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu