Minulle varsinaissuomalaisena oli aika vaikeaa tänne suomenruotsiin muuttaessani alussa vaikeaa tämä halaaminen. Meillä ei halattu edes lapsia, ei mua ainakaan.
Mutta kun tähän tottuu, nautin siitä. Ihan kavereiden kanssakin välillä halataan.
Mielenkiintoinen huomio oli, et Intiassa saa kyllä kätellä, mutta muuten ei saa koskea. Ylikansoitetussa maassa ollaan vielä reviiritietoisempia kuin Suomessa.
Halaatteko?
45
749
Vastaukset
- Ananias.Palstamäki
Halaan lähinnä omia lapsiani, ja naistuttavia joiden kanssa on läheisemmät välit.
- DarkFantasy
Neitsyt-Pertti halailee mielikuvituslapsiaan.
- trollikka
Mulla on tapanani halailla mummuja ja pappoja hoivaosastolla... ihan siitä syytä ett vanhakin ihminen kaipaa läheisyyttä sekä kosketusta. Jos huomaan ett vanhus ei oikein tykkää halailusta... en mä tuppaa tekemään sellaista... sehän olisi tavallaan ahdistelua.
Monet haluaa tanssia juuri siksi, kun saa läheisyyttä silloin enemmän... siis hoivaosastolla juurikin.
Toisilla vanhuksilla käy niin harvoin vieraita, ett se vieraiden antama läheisyys on kovin vähäistä, koitan sitä hellyyttä jakaa sitt itse tietyssä mittakaavassa. Naisten hiuksia laittaessani, olen hieronut päänahkaa ja harjannut hiukset, ja kammannut ne kampaukselle... monet haluaa kiittää halaten!
Pari ukoista joskus pyytää; ett halaa nyt edes minua vähän... on niin yksinäistä, kun kukaan ei ole taaskaan käynyt pitkään aikaan. Ja ihan tosissaan se on vain sellaista kevyttä halausta tai heidän olkapäiden selän silittelyä, taputtelua.
Siinä ei ole mitään klähmintää mukana, edes silloin, kun he halaavat mua joskus yllättäinkin.
Mä puolestani saan kyllä halauksia ihan tarpeeksi... hoivalta, sekä ystäviltäni, sukulaisiltani ja eteenkin sisarusteni mukulilta... ja ihan märkiä pusujakin; pienemmiltä kakruilta ...estottomasti,
kuola vaan valuu pitkin poskeani useinkin! - sellanen.poika
taitaa aloittaja olla puiden ja miesten halaaja
Meidän perheessä ei oikein ikinä halattu,ihan tapa vaan..joten en hirveästi kaipaa sitä,kai? Jaa-a, viaton halailu voisi kyllä olla mukavaa^-^ Ainut mitä mulle opetettiin on jämerä kädenpuristus,se on tärkeetä,ei saa olla lötkön kädenpuristus haha On mulle elämän aikana sanottu että mitä mä oikein pelkään,säpsähtelen jos joku koskee muhun : p
Olen valikoiva halaaja. Vain kaikkein läheisimmät ja rakkaat ihmiset saavat halauksen. Se tuntuu luonnolliselta. Muuten tunnen itseni vaivaantuneeksi, eikä halaaminen käy luontevasti. Mielummin tervehdin muulla tavoin.
- typypiereeee
Kerran väitit että tykkäät tervehtiä pierasemalla.
typypiereeee kirjoitti:
Kerran väitit että tykkäät tervehtiä pierasemalla.
Kerran lupasit jo lopettaa kiusaamisen. Häivy!
- RumaÄtmi
Mut silti Intiassa väki sikiää ennätys tahtiin.
- Rudel
Intiassahan naisia "halataan" jopa busseissa miesjoukolla..
- omatrajat
Kyllä, esim. eilen halasin entistä työkaveria. Halaan omia lapsiani ja parisuhteessa ollessani minä olin se joka halasin miestäni. En halaa tosta noin vaan ketä vaan, pitää olla tuttu ihminen.
Jos joku tekee aloitteen, aika harvakseltaan noita on ollut
Halaan toisia miehiäki. :D
Harmaaritari kirjoitti:
Ootkin sitten homo vissiin? miehet ei hali keskenään.
Parhaat kaverit halii.. :D
KonnaKettu kirjoitti:
Parhaat kaverit halii.. :D
Parhaat kaverit osoittaa arvostuksensa vittuilemalla eivätkä halimalla. Kerran yksi entinen naapurinjantteri jota en ollut nähnyt sitten teinivuosien n. kymmeneen vuoteen innoissaan tuli kännissä halaamaan, no minäkin siinä vähän sitten taputtelin selkään mutta oli outo tunne, ihan homoa ja trarpeetonta minusta. Naista voi halata tai suudella jos se tulee kädet levällään vastaan. Miehelle riitttää lyhyt nyökkäys, tarvittaessa ojennetaan käsi sen rintakehää vasten ja pysäytetään eteneminen kohteliaasti mutta määrätietoisesti.
- trollikka
Harmaaritari kirjoitti:
Parhaat kaverit osoittaa arvostuksensa vittuilemalla eivätkä halimalla. Kerran yksi entinen naapurinjantteri jota en ollut nähnyt sitten teinivuosien n. kymmeneen vuoteen innoissaan tuli kännissä halaamaan, no minäkin siinä vähän sitten taputtelin selkään mutta oli outo tunne, ihan homoa ja trarpeetonta minusta. Naista voi halata tai suudella jos se tulee kädet levällään vastaan. Miehelle riitttää lyhyt nyökkäys, tarvittaessa ojennetaan käsi sen rintakehää vasten ja pysäytetään eteneminen kohteliaasti mutta määrätietoisesti.
Voi jestas sentään... ja sun homofopiaasi! Kai nyt kaveriaan voi halata, jos harvoin näkeekin!
Olen mä nähnyt niin monta kömpelöä toverillista halausta... mistä kyllä tunnistaa eteläsuomalaisen miehen, on kuin rautakangen niellyt ja pälyilee; moniko tämän kauheuden näki?
"Naista voi halata tai suudella jos se tulee kädet levällään vastaan."
Sanoisin ett älä hitossa mene pussaamaan, jollei ole ihan morsian tai tosi luotettava henkilö sulle.
Siinä on aina vaarana saada nykyään herpes ... tai jotain muuta pientä vähemmän mukavaa!
Sen äijän halaus on uskoakseni turvallisempaa sulle; kuin naisen suutelu!
Ihan kylmällä loogisella ajattelulla... mitä sinäkin täällä opetat, vai mitä?
Emo on nukkumassa jo, viime yö veljen luona kyläillessä on ollut levoton. Koska Faija ei ole täällä, mä puhtaaksi petaan itselleni Faijan sängyn ja nukun Emon vieressä ens yön.
Tiedän kokemuksesta ett pelkkä kosketus rauhoittaa hänet ja hän nukkuu taas. Oli mun virhe antaa hänen jäädä sinne yöksi.
Mä aattelin ett hän on päässyt jo pelkotiloistaan kokonaan, kun mökilläkään heillä ei ole Faijan mukaan ollut mitään vaikeuksia, koko kesänä, Emon nukkumisen suhteen.
Hyvää yötä, kaikille palstalaisille, tasapuolisesti! trollikka kirjoitti:
Voi jestas sentään... ja sun homofopiaasi! Kai nyt kaveriaan voi halata, jos harvoin näkeekin!
Olen mä nähnyt niin monta kömpelöä toverillista halausta... mistä kyllä tunnistaa eteläsuomalaisen miehen, on kuin rautakangen niellyt ja pälyilee; moniko tämän kauheuden näki?
"Naista voi halata tai suudella jos se tulee kädet levällään vastaan."
Sanoisin ett älä hitossa mene pussaamaan, jollei ole ihan morsian tai tosi luotettava henkilö sulle.
Siinä on aina vaarana saada nykyään herpes ... tai jotain muuta pientä vähemmän mukavaa!
Sen äijän halaus on uskoakseni turvallisempaa sulle; kuin naisen suutelu!
Ihan kylmällä loogisella ajattelulla... mitä sinäkin täällä opetat, vai mitä?
Emo on nukkumassa jo, viime yö veljen luona kyläillessä on ollut levoton. Koska Faija ei ole täällä, mä puhtaaksi petaan itselleni Faijan sängyn ja nukun Emon vieressä ens yön.
Tiedän kokemuksesta ett pelkkä kosketus rauhoittaa hänet ja hän nukkuu taas. Oli mun virhe antaa hänen jäädä sinne yöksi.
Mä aattelin ett hän on päässyt jo pelkotiloistaan kokonaan, kun mökilläkään heillä ei ole Faijan mukaan ollut mitään vaikeuksia, koko kesänä, Emon nukkumisen suhteen.
Hyvää yötä, kaikille palstalaisille, tasapuolisesti!No joo, se ehkä sopii joillekin, mulle se vaan ei ole luontevaa ja niin kuin itsekin kirjoitat "olen nähnyt monta kömpelöä...." niin miksi vaivautua esittämään mitään mikä ei itselle sovi?
Niin no oletan että naisen tulee olla jo sen verran tuttu että suutelu on sallittua ja vaarattomaksi todettu :) vaikka eihän nistä tosiaan voi aina tietää, pitäis niihinkin soveltaa lempeää stop-kämmentä jos tulevat yrittämään :D
Juu, ei oo kiva oudossa paikkaa nukkua varmaan, mullakin tuntuu aina olevan muualla kun omassa kotona huonompaa nukkuminen ja varmasti tuolleen jos tottunu että siinä on joku liki niin varmaan sitten on niin erilaista kun ympäristökin eri että heräilee siin sitten.
Hyvii öit sulllekii :)- pitkätukka-68
En minäkään ketä tahansa halaile. Joidenkin kanssa se vaan on luontevaa.
Suutelu on sit eri asia, kaverisuutelu en oo mun juttu.
Tytärtäni silti pussaan. Sekään ei ole meidän varsinaissuomalaisten keskuudessa tavallista. Wwuwuw kirjoitti:
Natsille hali..
https://youtu.be/W-gUIZW7MKQYhyhyy miksihän valkoista miestä vihataan jopa valkoisten toimesta?
Miksiköhän nek*ut tekee valkoisiin kohdistuvia väkivaltarikoksia paljon enemmän kuin mitä valkoiset tekee nek*uihin kohdistuvia rikoksia..KonnaKettu kirjoitti:
Yhyhyy miksihän valkoista miestä vihataan jopa valkoisten toimesta?
Miksiköhän nek*ut tekee valkoisiin kohdistuvia väkivaltarikoksia paljon enemmän kuin mitä valkoiset tekee nek*uihin kohdistuvia rikoksia..Eihän tuolla amerikassa tartte kuin kattoa nek*ujen pesimäalueita ja ymmärtää miksi niitä paskanaamoja vihataan..
Ja ei siellä paljon valkonaamat pysty kävelemään...
Sitähän ei kutsuta rasismiksi/vihaksi..KonnaKettu kirjoitti:
Eihän tuolla amerikassa tartte kuin kattoa nek*ujen pesimäalueita ja ymmärtää miksi niitä paskanaamoja vihataan..
Ja ei siellä paljon valkonaamat pysty kävelemään...
Sitähän ei kutsuta rasismiksi/vihaksi..Ei olis muuten yhtään hassumpi idea, että arabit ja mustat naiset menisivät jonkun natsimielenosoituksen perään kulkemaan syli avoinna ja pyytämään halausta..
Pls, don't hate me. Give me a hug..❤..Wwuwuw kirjoitti:
Ei olis muuten yhtään hassumpi idea, että arabit ja mustat naiset menisivät jonkun natsimielenosoituksen perään kulkemaan syli avoinna ja pyytämään halausta..
Pls, don't hate me. Give me a hug..❤..Meinaakko että mie oisin niinkuin joku mamupatja..
Mullekko sanoo "I love you" niin oon heti vaatimassa kansalaisuutta jollekki 3.maailman pentutehtaalle..
:DKonnaKettu kirjoitti:
Meinaakko että mie oisin niinkuin joku mamupatja..
Mullekko sanoo "I love you" niin oon heti vaatimassa kansalaisuutta jollekki 3.maailman pentutehtaalle..
:DRöhröhröh..
Nyt oli kyse halaamisesta, halaathan sä miehiäkin..
https://youtu.be/heMJgFJx664
En ole halailijaluonne..Vanha kunnon kädenpuristus riittää, tai oikeastaan pelkkä pään nytkäys..Päivää sanottaessa alaspäin ja moikatessa ylöspäin.. 😄
Kyllä mä halaan mielelläni, jos halattavana on joku tuttava. Tai muutenkin muitakin, kun halaus on asiallista, eikä ahdistavaa/ ahdistelevaa.
Joku mummu kerran ilahtuneena mun kanssa jutustelusta halasi lähteissään. Joskus työkaverit saattaa halata ja muuten vaan jossain tilanteessa, missä tsemppihenki iskee halit kehiin.
Halaan päivittäin ja monta kertaa päivässä. Rakastan halaamista ja sitä tunnetta mikä siitä tulee.Ja mua halattiin lapsena usein. Mä halaan lapsiani päivittäin ja usein. Toivon, että tuo paitsi viestittää, että rakastan heitä äärettömästi, he myös oppisivat että tuollainen tunteiden näyttäminen on ok.
LadyZorro kirjoitti:
Ja mua halattiin lapsena usein. Mä halaan lapsiani päivittäin ja usein. Toivon, että tuo paitsi viestittää, että rakastan heitä äärettömästi, he myös oppisivat että tuollainen tunteiden näyttäminen on ok.
Niin ja enne ko välimerkitön ehtii, niin halaan miestänikin päivittäin. Vähintään kerran päivässä.🤣
Ja lasten nähden, vanhempien välinen rakkaus ja tunne saa näkyä, kun se ei ole roisia vaan asiallista hellyyden osoittamista.
Aina.
- Ananias.Palstamäki
Oletko innokas suutelija?
- Pertilläaikamennä
Ananias.Palstamäki kirjoitti:
Oletko innokas suutelija?
Kyllä hän varmaan oikeita miehiä suutelee mielellään. Ei sellaisia paskahousuja jotka rääpii jollakin paskapalstalla satoja viestejä paskaa niskaan, ja sen jälkeen onkin niin sydänystävää.
Yritä hyvä mies joku linja ottaa noissa puheissasi niin joku ottaa sut ehkä vakavasti. Pönttöuuniin sun mahdollisuudet meni jo :( - Ananias.Palstamäki
Pertilläaikamennä kirjoitti:
Kyllä hän varmaan oikeita miehiä suutelee mielellään. Ei sellaisia paskahousuja jotka rääpii jollakin paskapalstalla satoja viestejä paskaa niskaan, ja sen jälkeen onkin niin sydänystävää.
Yritä hyvä mies joku linja ottaa noissa puheissasi niin joku ottaa sut ehkä vakavasti. Pönttöuuniin sun mahdollisuudet meni jo :(Oletko kenties Pönttöneiti?
Ellet ole, niin kiinnostaa tietää millä valtuuksilla kirjoittelet Pönttöneidin puolesta?
Käsittääkseni minulla ja Pönttöneidillä ei ole kitkaa välillämme ja suhtaudunkin yhteiseen tulevaisuuteemme varovaisen toiveikkaasti. Ananias.Palstamäki kirjoitti:
Oletko kenties Pönttöneiti?
Ellet ole, niin kiinnostaa tietää millä valtuuksilla kirjoittelet Pönttöneidin puolesta?
Käsittääkseni minulla ja Pönttöneidillä ei ole kitkaa välillämme ja suhtaudunkin yhteiseen tulevaisuuteemme varovaisen toiveikkaasti.Aika kivasti nimittelet misspönttöuunia pönttöneidiksi, tarkoitatko että sun mielestä neiti on ihan pönttö?
- Ananias.Palstamäki
Harmaaritari kirjoitti:
Aika kivasti nimittelet misspönttöuunia pönttöneidiksi, tarkoitatko että sun mielestä neiti on ihan pönttö?
Nimeä ei lie pohdiskeltu tuolta kantilta, senhän piti käsittääkseni kuvailla sitä miten "Pönttöneiti" saa kirjoitteluillaan miehiin lämmöt päälle. Toimii ainakin minuun, olen "hiemän" lämpimänä häneen.
Pönttöuunihan tulee nimenomaan pöntöstä, ei se lie muille epäselvää. - huomautus
Ananias.Palstamäki kirjoitti:
Oletko kenties Pönttöneiti?
Ellet ole, niin kiinnostaa tietää millä valtuuksilla kirjoittelet Pönttöneidin puolesta?
Käsittääkseni minulla ja Pönttöneidillä ei ole kitkaa välillämme ja suhtaudunkin yhteiseen tulevaisuuteemme varovaisen toiveikkaasti.Täytyy toisena miehenä todeta, ei loukkauksena, mutta eikö mene jo vähän yli jos aletaan puhumaan "yhteisestä tulevaisuudesta". Realismi mukaan niin muuten kaikki ok. Tää on vain palstakirjoittelua. Yrittäkää muistaa.
- Ananias.Palstamäki
huomautus kirjoitti:
Täytyy toisena miehenä todeta, ei loukkauksena, mutta eikö mene jo vähän yli jos aletaan puhumaan "yhteisestä tulevaisuudesta". Realismi mukaan niin muuten kaikki ok. Tää on vain palstakirjoittelua. Yrittäkää muistaa.
Kannattaisikohan sinun itsekin muistaa opetuksesi?
- vinkiksi.vaan
Ananias.Palstamäki kirjoitti:
Kannattaisikohan sinun itsekin muistaa opetuksesi?
En tiedä kenestä puhut tai mistä "opetuksista", mutta palstailuksikin tuo on äkkiä liioittelua. Ehkäpä olisi myös syytä miettiä, alkaako liika tungettelevuus ahdistamaan misspönttöuunia?
- Ananias.Palstamäki
vinkiksi.vaan kirjoitti:
En tiedä kenestä puhut tai mistä "opetuksista", mutta palstailuksikin tuo on äkkiä liioittelua. Ehkäpä olisi myös syytä miettiä, alkaako liika tungettelevuus ahdistamaan misspönttöuunia?
Pönttöneiti on aika näpäkkä sanomaan asiaansa, huomattavasti taitavampi kuin sinä.
- Wanha.kiltti.ätmi
Hoviparturini halaa minua aina, kun olen maksanut. Ja ettei muut ätmit tulisi kateellisiksi, niin kerrottakoon, että hän halaa samalla lailla muitakin asiakkaitaan. Eli saan halit 6-8 kertaa vuodessa.
Itse en uskalla edes yrittää halata ketään, koska metoo...- Wanha.kiltti.ätmi
Wwuwuw kirjoitti:
Miesparturi?
Valitettavasti :(
Darkkis tosin pitäisi siitä homo kun on. - Totta.puhut
Wanha.kiltti.ätmi kirjoitti:
Valitettavasti :(
Darkkis tosin pitäisi siitä homo kun on.DarkFearin finan tuhoama pili ehkä nytkähtäisi millimetrin johonkin suuntaan jos mies halaisi. Se on parasta mihin se nahkariekale pystyy. Naisten kanssa tämä bottomgay ei tuntisi mitään, jos joku edes tulisi nykyistä ennätystä eli metriä lähemmäs.
- Kaisanoasaa
Ihan selvä juttu että naiset halaa niitä miehiä jotka raiskaa naisia.
- rautakanki.jäykkis
Viimeksi joskus viime vuosituhannen puolella on joku edes lähelle samoja ikiä oleva nainen halannut mutta sekin oli niin kömpelö ja pikemminkin nolo kokemus etten ole sellaista kaivannut.
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Miksi persuilla ei ole firmoja?
Kuten vasemmisstolaisilla, esim. Sannalla MA\PI. Eikö ole aika erikoista?827066Persut hommasivat Suomeen 35 000 pientä lasta v. 2015
Onko Riikka Purra nyt tavoittelemassa tätä samaa historiallista persujen utopiaa? Purram kaksinaamaisessa pelissä vaadit267033Purran tuhoja tuskin saadaan koskaan korjatuksikaan
Purra on aiheuttanut Suomen taloudelle karmaisevat tuhot. Sen lisäksi Purra on ajanut myös suuren osan Suomen kansasta k1066143Persujen kaksoisstandardit: Räsäsen uhkailu paha, Virran uhkailu hyvä
Tässä taas nähdään kuinka kaksinaamaista porukkaa persut ovat. Mitäs persut tähän?455394Miksette persut irtisanoudu Kirkin lausunnoista?
Kirkhän muun muassa vaati raiskattuja naisia pidättäytymään abortista ja vaimoja alistumaan aviomiestensä tahtoon. Mik845218Demarikultin uhri kertoo
Demarikultin uhri kertoo: “En saanut mennä edes suihkuun ilman lupaa” – Seksuaalisen hyväksikäytön uhri kertoo vuosistaa605163Miksi vasemmistolaiset eivät omista yhtään firmaa?
Vasemmistolaiset eivät omista yhtään firmaa joka työllistäisi ihmisiä. Miksi? No siksi, että jos vasemmistolainen perus405088Sanna valittiin Euroopan huonoimmaksi pääministeriksi
Sannan kaudella Suomi oli ainut maa missä bkt laski. Kannattaa huomata, että luvut valitsi Sannan huonoimmaksi. Ihmiset274575Purran vuoro kiihoittua Lepomäen sääristä
"Ulkoministeri Elina sanoo, ettei muuta pukeutumistaan sen mukaan, kenet tapaa, ja että hän ei suostuisi peittämään kasv163417Vasemmistolaiset paskat eivät nousseet seisomaan kun Akaan kaupunginvaltuusto
vietti hiljaisen hetken Charlie Kirkin muistoksi https://www.aamulehti.fi/uutiset/art-2000011523016.html3003360