Kun vihreät vasemmistoliitto ja sosiaalidemokraatit olivat viimeksi hallituksessa.
Köyhiltä otettiin ja rikkaille annettiin
TakitKääntyivät
10142
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 10
Vanhimmat
Eiköhän ne niin tekisi nytkin
Näille kahdelle puolueelle on iilimato yhteinen nimitys,ne imee uhrin kuiviin vasemmisto ennen vaaleja on kovin köyhälistön puolta kun vaalit ovat käyty ja äänet saatu, tämä väestön osa unohtuu. Jokainen muistaa kuinka vasurit leikkasivat lapsilisiä kun pääsivät demareiden ansiaosta hallitukseen,Paavo joi ja rällästi lapset parkuivat nälissään kun Paavo istuskeli ministeriauton kyydissä kuski toi ja vei.Se oli sitä surutonta aikaa joka lopahti onneksi lyhyeen .
Niin sosiaalidemokraatit kuin vasemmistoliitto esiintyvät köyhien puolustajina. Mutta on nähty viime vuosikymmenien aikana kuinka on köyhiltä, avuttomiltakin vanhuksilta kin leikattu kun on oltu hallituksessa. Ja nuo puolueet vihaavat ja kadehtivat yrittäjiä, nuo ihailevat sosialismia jossa Valtio omistaa kaiken. Ei sosialismi toiminut tavallisten ihmisten kannalta alkuunkaan hyvin Neuvostoliitossa, ei Kiinassakaan. Kiina on rikastunut kun salli yksityisrittäjyyden.
Vasemmisto haluaa pitää äänestäjäkuntansa köyhinä ja kipeinä,ruotsissa LO-sikäläinen ammaittiliitto myönsi suurella korolla lainaa jäsenilleen,kysyttiin tietenkin mihinkä tarkoitukseen jos laittoi että haluan perustaa yrityksen lainaa ei taatusti saanut,pärjäävä ihminen on myrkyä vasemmistolle rikastuessaan sattaa äänestää porvari puolueita.
Eihän vasemmistoliiton johto muuten saa kannatusta, ellei aja ihmisiä entistä kurjempaan elämään.
Vierestä kuultua vasemmisto, on kauhuissaan työttömyys senkun laskee kohta on täystyöllisyys,duunarit ostavat asuntoja ja kesämökkejä elävät saatanallista porvarielämää tämä ei tiedä hyvää,viime vaaleissa puoleutoimistolta sanottiin väkeä irti kohta koko puoletta ei ole íhmiset alkavat järkiintyyä kukkarossa ei näy tämä hokema matut rikastuttavat meitä .
Vihervasemmisto haluaisi rajattomasti lisää pakolaisia Suomeen, myös halpatyövoimaa ulkomailta. Vihervasemmisto nähdään pian taas eduskunnassa vaatimassa lisää palkkaa pienituloisille. Töpselistäkö ne rahat tulisi.
Vasurit haluavat halpatyövoimaa ainoastaan siksi että matu pääsee tänne, täällä on ennestään näitä loisioita tarpeeksi miksei nämä lieksalaiset koneinsinöörit työllisty, kaarnaveneen tekemiseen se insinööri taito lopahti.
Kyllä se Eiran porvari pistää köyhiä edelleen kyykkyyn. Ette saa lisää kaljarahaa vaikka kuinka hokisitte vasureista tai mamuista.
Persu hankkii kaljarahansa itse tai on juomatta,nämä vasurit ja matut ovat yhteiskunnan siipiveikkoja ja ikävä kyllä kovia houppoja kuten Lii-Tytteli joka kulkee aamuyöstä neliveto päällä jonkun sohvalle vetään lonkkaa.