Jorma Kemppainen on ongelma numero yksi!

Jorma Kemppainen, joka on suunnannut yleisurheilun resurssit kalliiseen byrokratiaan ja lakkauttanut huipputasolle pyrkivien valmennuksen useimmista suomalaiskaupungeista on suomalaisen yleisurheilun ongelma numero yksi. Jorma Kemppaisen mukaan urheilijoiden valmennuksen taloudellinen tukeminen asuinpaikkakunnillaan ei ole välttämätöntä. Ainoastaan Helsingissä Tampereella ja Turussa asuvat huipulle pyrkivät yleisurheilijat voivat saada valmennukseensa liiton tukea.

Jorma Kemppaisen tehtävän tulisi olla rohkaista urheilijoita parempiin suorituksiin. Kemppainen toki hehkuttaa menestyksen hetkellä, mutta hänellä on ikävä tapa masentaa ja usein jopa häpäistä kilpailussa epäonnistuneet urheilijat. Tällainen toimintapa on osaltaan syynä siihen, että yleisurheilun ilmapiiri on usein kireä ja tulokset sen mukaisia.

Jorma Kemppaiselle on yritetty kertoa, että hänen tulisi suomalaisen yleisurheilun edun nimissä erota. Hän ei ole sitä kuitenkaan tehnyt vaan jatkaa loputtomia selityksiään. Ehkä sen vuoksi nyt olisi aika suomalaisen yleisurheilun koota voimansa ja vaihtaa Jorma Kemppainen oikeaan ja ammattitaitoiseen pelinrakentajaan.
6125
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Kemppainen on ikivanhan yleisurheilun kepumafian tuote,

Äänestä

Eikö tää olekin se standup-koomikko?

Äänestä

Valitettavasti tuo stand-up koomikko on se, joka tekee päätökset.

Surullista!

Äänestä

Pitäisikö työttömän hävetä, kun vertaa itseään tällaiseen urheilupamppuun, joka isolla palkallaan saa aikaan.....eipä juuri mittään.

Äänestä

Kojonkoski jätti työnsä, nyt on Kemppaisen vuoro lähteä.

Äänestä

Kemppaiselle oma palkka on ainoa tärkeä asia. Eihän se muuta työtä enää saisi, jos tulisi potkut. Urheilijat eivät ole kunnioittaneet enää vuosiin.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Urheilijaccv kirjoitti:

Jorma Kemppainen, joka on suunnannut yleisurheilun resurssit kalliiseen byrokratiaan ja lakkauttanut huipputasolle pyrkivien valmennuksen useimmista suomalaiskaupungeista on suomalaisen yleisurheilun ongelma numero yksi. Jorma Kemppaisen mukaan urheilijoiden valmennuksen taloudellinen tukeminen asuinpaikkakunnillaan ei ole välttämätöntä. Ainoastaan Helsingissä Tampereella ja Turussa asuvat huipulle pyrkivät yleisurheilijat voivat saada valmennukseensa liiton tukea.

Jorma Kemppaisen tehtävän tulisi olla rohkaista urheilijoita parempiin suorituksiin. Kemppainen toki hehkuttaa menestyksen hetkellä, mutta hänellä on ikävä tapa masentaa ja usein jopa häpäistä kilpailussa epäonnistuneet urheilijat. Tällainen toimintapa on osaltaan syynä siihen, että yleisurheilun ilmapiiri on usein kireä ja tulokset sen mukaisia.

Jorma Kemppaiselle on yritetty kertoa, että hänen tulisi suomalaisen yleisurheilun edun nimissä erota. Hän ei ole sitä kuitenkaan tehnyt vaan jatkaa loputtomia selityksiään. Ehkä sen vuoksi nyt olisi aika suomalaisen yleisurheilun koota voimansa ja vaihtaa Jorma Kemppainen oikeaan ja ammattitaitoiseen pelinrakentajaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu