Rikollisporukat jättäneestä tuplamurhaaja Janne Ranisesta kertovassa Hesarin jutussa Rikosseuraamuslaitoksen erityisasiantuntija Sami Peltovuoma kertoo, että uskoon tuleminen on käynyt jo harvinaiseksi tavaksi päästä eroon rikollisesta elämästä.
"Vanhan uskomuksen mukaan vankilakierteestä toipuu vain löytämällä hyvän puolison tai tulemalla uskoon. Fiksu puoliso varmasti auttaa asiaa.
Niin tekee joskus uskoontulokin, mutta se on Peltovuoman mukaan tätä nykyä harvinainen tapa irtautua rikollisesta elämäntavasta.
'Uskoontulo ei ole muodissa', Peltovuoma sanoo."
Huono homma erityisesti "vapaiden" uskonsuuntien kannalta. Nehän ovat perinteisesti haalineet pauloihinsa vankiloista loistavia esimerkkejä "Jeesuksen voimasta". Toisaalta tämän joukon harvennuttua "uudestisyntyneet" roistot ovat tietenkin lahkoille sitäkin arvokkaampia.
Valitettavasti tämä juttu on vain tilaajien luettavissa.
https://www.hs.fi/sunnuntai/art-2000005811356.html
Roistojen uskoontulot yhä harvinaisempia
48
622
Vastaukset
Varsinkin talousrikollisten uskoontulo.
qwertyilija kirjoitti:
Ekana tuli mieleen Pirkko Jalovaara, mutta ei hän sovikaan esimerkiksi.
Onko pääteltävissä, että talousrikospiireissä ajatellaan jo oltavan uskossa, eikä arvella tarvittavan parannuksentekoa?
>> Roistojen uskoontulot yhä harvinaisempia <<
Tässäpä ateistille pähkinä eli onko tämä hyvä vai huono uutinen?No huono uutinen tietenkin eli olipa ihminen väkivaltainen, alkoholisti tai muuten läheisilleenkin vahingollinen, niin jos hän uskoon tulon myötä ns. parantaa tapansa, niin hyvä asiahan se tietenkin on.
Eli kuten kerran jollekin uskovalle asian ilmaisin, "parempi heränneenä helluntaisalilla, kuin sammuneena hangessa".
- JumalanApu
""Vanhan uskomuksen mukaan vankilakierteestä toipuu vain löytämällä hyvän puolison tai tulemalla uskoon."
Tämä pitää paikkansa aika hyvinkin!
Samoin kovista huumeista voi vapautua vain kahdella tapaa, kuolemalla tai tulemalla uskoon!
Jeesuksessa on yhä se voima!Täällä Kalliossa näkee näitä entisiä alkoholisteja ja huumeveikkojakin. Ainoatakaan uskoon tulemisen kautta selvinnyttä en tunne, kyllä nämä ovat muilla keinoin saaneet elämänsä raiteilleen.
Tietenkin uskoon tulonkin kautta selvinneitä on mutta se ei ole ainoa selviytymiskeino, muutoinkin näköjään voi onnistua.a-teisti kirjoitti:
Täällä Kalliossa näkee näitä entisiä alkoholisteja ja huumeveikkojakin. Ainoatakaan uskoon tulemisen kautta selvinnyttä en tunne, kyllä nämä ovat muilla keinoin saaneet elämänsä raiteilleen.
Tietenkin uskoon tulonkin kautta selvinneitä on mutta se ei ole ainoa selviytymiskeino, muutoinkin näköjään voi onnistua.Ja sitten on niitä jotka ovat selvinneet uskoontulon tai ainakin uskonlahkolaisten tuen kautta ja myöhemmin lähteneet lahkosta kun elämä on tolpillaan eikä Jeesus-jutut enää nappaa. Viime vuonna Aamulehdessä oli pitkä juttu eräästä tällaisesta kaverista.
>Tämä pitää paikkansa aika hyvinkin!
Aiheen kokonaisuuden ehkä parhaan asiantuntijan mukaan ei pidä kovinkaan hyvin.
Miten hyvin teillä helluntaikirkossa ylipäätään tunnetaan ihmisiä jotka ovat selvinneet rikosmaailmasta ilman uskomisia? Olen varma että ei hyvin – eikä itse asiassa ollenkaan. Tunnette vain "Jeesuksen pelastaman" pienenevän vähemmistön.- Tässätotuus
RepeRuutikallo kirjoitti:
>Tämä pitää paikkansa aika hyvinkin!
Aiheen kokonaisuuden ehkä parhaan asiantuntijan mukaan ei pidä kovinkaan hyvin.
Miten hyvin teillä helluntaikirkossa ylipäätään tunnetaan ihmisiä jotka ovat selvinneet rikosmaailmasta ilman uskomisia? Olen varma että ei hyvin – eikä itse asiassa ollenkaan. Tunnette vain "Jeesuksen pelastaman" pienenevän vähemmistön.Vain uskon kautta Jeesukseen voidaan selviytyä kunnialla rikoskierteestä tai huumeorjuudesta. Muut ovat "selvinneet" kun rahat tai voimat ovat loppuneet ...
Tässätotuus kirjoitti:
Vain uskon kautta Jeesukseen voidaan selviytyä kunnialla rikoskierteestä tai huumeorjuudesta. Muut ovat "selvinneet" kun rahat tai voimat ovat loppuneet ...
Mieluusti esiin tilastotietoa aiheesta.
InhottavaRealisti kirjoitti:
Mieluusti esiin tilastotietoa aiheesta.
Korkkiruuvin on pakko höpöttää jatkuvasti skeidaa tai kuvittelemansa taivaspaikka on katkolla. Noilla on Jeesus-jumala tiukempi kuin keskipohjalaisen neitsyen pillu. Koko ajan pitää "evankelioida" ja antaa kristityistä kuvaa että ovat pihalla kaikesta. Moni onkin, mutta suurin osa toki ei.
- sieltäsaattietoa
InhottavaRealisti kirjoitti:
Mieluusti esiin tilastotietoa aiheesta.
Mene hengellisiin tilaisuuksiin, niin saat tietää edes jotain ettei nyt ihan kokonaan tarvitse pimeydessä ja tietämättömyydessä kitua.
sieltäsaattietoa kirjoitti:
Mene hengellisiin tilaisuuksiin, niin saat tietää edes jotain ettei nyt ihan kokonaan tarvitse pimeydessä ja tietämättömyydessä kitua.
Jaetaanko joissain tilaisuuksissa muka tietoa jota ei muuten voi löytää?
Kaikki tieteellinen tieto yritysten liikesalaisuuksia lukuun ottamatta on saatavilla kirjallisesti ja luotettavista lähteistä. Etkös sinä ollut veronmaksajien maksamat yliopistot käynyt ja tieteen parissa toiminut ihminen, vai muistanko nyt ihan väärin? Ja silti kehotat hakemaan tietoa jostain kielilläsönkkääjien kaatumaseuroista etkä tieteellisistä lähteistä?sieltäsaattietoa kirjoitti:
Mene hengellisiin tilaisuuksiin, niin saat tietää edes jotain ettei nyt ihan kokonaan tarvitse pimeydessä ja tietämättömyydessä kitua.
Faktatieto on jotakin aivan muuta.
- Eikiitosjeesus
Eikö uskoontulo ole kohtuuton rangaistus monimurhaajallekin.
- Mitäminätein
Kiitos Hesarille jutusta. Tuli juuri sopivaan saumaan. Oli nimittäin koiranpennun pissapaperi loppu.
Kuka järjenköyhä ihminen tuota Ranista uskoo? Tunteisiin vetoava juttu, jossa kansikuvana niin klassinen klisee kuin olla ja voi: "kärsivä" naama, johon kalterit heijastuvat. Vedotaan siihen, että tämä _kaksinkertainen palkkamurhaaja_ on onnistunut huijaamaan jonkun naisen tekemään hänelle lapsen. Ja sillä perusteella pitäisi luottaa ja antaa anteeksi.
Raninen ei pyydä anteeksi. Raninen vinkuu itsesääliä. Ensimmäinen murha (jonka kas kummaa nyt myöntää palkkamurhaksi aiemmasta valehtelusta poiketen), voi vielä jotenkin olla selitettävissä jollain lapsuuden slummiutumisella ja jengiytymisellä. Mutta ei enää tätä jälkimmäistä. Arlandan ryöstön rahat ovat edelleen kateissa. Andersson tapettiin vasikoimisesta.
Minusta tässä nyt vietiin naivia toimittajaa kuin - ei edes pässiä - vaan kuohittua kissaa narussa. Raninen on riistänyt tietoisesti kahden ihmisen elämän. Hän on kahdesti asettanut itsensä toisen ihmisen äärimmäiseksi herraksi. Kuka meistä haluaa tuollaisen henkilön keskuuteemme? Hovioikeuden päätös oli täysin oikea ja toivottavasti linja pitää vielä parin vuoden päästä.>Raninen on riistänyt tietoisesti kahden ihmisen elämän. Hän on kahdesti asettanut itsensä toisen ihmisen äärimmäiseksi herraksi.
Eikä minkä tahansa ihmisen, vaan pitkän linjan suurrikollisten. Taviksia tai edes pikkurikollisia hän ei ole tappanut.
>Kuka meistä haluaa tuollaisen henkilön keskuuteemme?
Ainakin "vapaat" suunnat haluavat tavattoman innokkaasti, kunhan henkilö vain väittää ottaneensa Jeesuksen vastaan. Mitä enemmän murhia, sen hienompi osoitus Jeesuksen voimasta. Late Johanssonillakin on tilillään kolme.RepeRuutikallo kirjoitti:
>Raninen on riistänyt tietoisesti kahden ihmisen elämän. Hän on kahdesti asettanut itsensä toisen ihmisen äärimmäiseksi herraksi.
Eikä minkä tahansa ihmisen, vaan pitkän linjan suurrikollisten. Taviksia tai edes pikkurikollisia hän ei ole tappanut.
>Kuka meistä haluaa tuollaisen henkilön keskuuteemme?
Ainakin "vapaat" suunnat haluavat tavattoman innokkaasti, kunhan henkilö vain väittää ottaneensa Jeesuksen vastaan. Mitä enemmän murhia, sen hienompi osoitus Jeesuksen voimasta. Late Johanssonillakin on tilillään kolme."Mitä enemmän murhia, sen hienompi osoitus Jeesuksen voimasta. Late Johanssonillakin on tilillään kolme."
Johansson City-lehdessä:
“NBK:n perussääntö oli Matteuksen evankeliumin seitsemännen luvun kahdestoista jae:“Sen tähden kaiken sen minkä toivoisitte muiden tekevän teille, tehkää se heille.” Kun ammuin vasikkaa päähän, lähdin siitä, ettei ketään saa kiduttaa tai härnätä. Jos tapetaan, niin tapetaan kerralla.”
Mitäpä tuohon voisi sanoa? Paitsi kysyä, että uskossako tekonsa teki kun tuohon vetoaa?
https://www.city.fi/ilmiot/lauri johansson/2640
Hän kertoo myös saaneensa tekonsa anteeksi. Jumalalta. En kyseenalaista Johanssonin uskoontuloa ja varmasti parempi yhteiskunnalle niin mutta aina näissä herää kysymys kuka antaa anteeksi ja kenelle? Jumala vaiko tekijä itselleen Jumalan nimissä?
Uskoontulo on tavallaan helppo ratkaisu, teot joiden kanssa ei voi elää jos niitä aidosti katuu saadaan sydämeltä saamalla ne anteeksi: ei uhreilta, uhrien omaisilta tai muilta kärsineiltä vaan uskomalla itse, että nyt ne on anteeksi annettu.
Tuohon Matteukseen. Tuskin Johansson on tuosta Matteuksesta kuitenkaan piitannut teot tehdessään, halpa ja Raamattuun vetoava selitys on osa selityksiä joilla annetaan anteeksi itselleen, murhaamisellekin voi löytää näköjään jotakin puoltavaa Raamatusta. Mutta se vaatii sen uskoontulon ensin. Muutoin siihen ei varmasti kykene.
- MissäJumalasiOn
Ymmärrän kyllä mikä houkutus murhamiehillä on käyttää kristinuskon vapaudu vankilasta korttia. Kristuksen veri pesee pois synnit, eikä murhamiehen tarvitse kantaa täyttä moraalista vastuuta teoistaan.
No tuollaiset uskoontulot on muutenkin ihan siellä puuceessä käytettäviä.
Niin, yleensä se onkin toisinpäin.
Uskovaisuus ajaa rikoksiin ja vilppeihin ja niistä on paljon esimerkkejä, kuten Huhtasaari, Jalovaara, Tuksu, Hakkarainen ja kansainvälisistä nimistä voi mainita Stalinin ja Hitlerin.”Uskoontulo ei ole muodissa', Peltovuoma sanoo."
Jäin oikein pohtimaan, mikä muutokseen on syynä?
Sen tiedän entuudestaan, että ”uskoon tulemisen” kautta sai joitakin vapauksia, pientä piristystä arkirutiineihin, sillä tilaisuuksia järjestettiin vankiloissa. Nykyistä tilannetta en tiedä, miten usein eri seurakunnat järjestää näitä.
Osa tosiaan ”tuli uskoon”, teki parannuksen vankilassa, mutta syystä tai toisesta vapauduttua ei se elämänmuutos sitten onnistunutkaan. Olisiko tämä syynä siihen, että kun muut havaitsivat, että mitään ihmettä tapahtunutkaan, vetovoima näille väheni?
”Useammin rikollisen uran lopettamisessa on kyse esimerkiksi siitä, että parisuhde on katkolla ja perhe hajoamassa. Irtautuminen rikollisjengistä on kuitenkin vaikeaa, sillä eroon liittyy lähes aina väkivallan ja erosakkojen uhka.”
Vaikkei rikollinen olisikaan minkään selkeän jengin jäsen, tuo alakulttuuri vain vaikuttaa hyvin vahvasti. Onhan se ollut porukka, joka on hyväksynyt sinut joukkoonsa kun muut ovat hylänneet.
Mielestäni ne, jotka saavat näissä uskonnollisissa yhteisöissä jonkunlaisen aseman, myös pysyvät niissä pidempään. He myös saavat ihan konkreettista apua sekä tukea – riippuen tietysti yhteisöstä. Ne, jotka eivät oikein saa mitään asemaa, liukenevat pikkuhiljaa takaisin omiin porukoihinsa.
”On taparikollisia, jotka eivät koskaan motivoidu yrittämään muutosta. Kyse on lähes poikkeuksetta henkilöistä, joilla on heikot edellytykset nyky-yhteiskunnassa.”
”Työllistyminen voi olla lähes mahdotonta, sillä vanhan ajan yksinkertaiset fyysiset työt vähenevät ja monimutkaista osaamista ja koulutusta vaativat tietotyöt lisääntyvät.”
Tämä on se vahvin syy, miksi vapautuva vanki ei sopeudu kunnolla yhteiskuntaan. He kokevat hyvin usein olevansa ”alempiarvoisia” kuin muut, ja siksi eivät halua elää siinä roolissa. Kriminaaliporukoissa heillä on paljon parempi rooli.
”On tyyppejä, joiden on hyvin vaikea nähdä, mistä muusta he löytäisivät arvostuksen ja paikkansa. Persoonallisuushäiriöt ja kehnot kognitiiviset kyvyt ovat yleisiä ja vaikeuttavat paikan löytämistä”, Peltovuoma sanoo.
Vankiloissa on erityisen paljon mm. erilaisista oppimisvaikeuksista kärsiviä ihmisiä. He eivät ole saaneet sitä tukea ja apua, mikä olisi mahdollista. Nykyään vielä vähemmän, koska rahoitusta on poistettu.
”Ensimmäisen kerran elämässään Ranisella on paljon hävittävää. Siksi elämä voi muuttua.”
Tässä on eräs perusasia siitä, miksi ihminen ajautuu epätoivoisiin tekoihin. Kun on tilanne, jossa ei ole enää mitään hävittävää, ei ole syytä välttää riskejäkään.
Aika moni vankilakundi luopuu uskostaan, kun sen kautta onkin haettu jotain nopeaa ihmettä. Hengellinen kasvu ei siis ala, vaan tyrehtyy. Kun on vuoden tai pari ollut kuvioissa mukana, eikä mitään oikein tapahdu, on vain lupauksia ja lupauksia ja niiden jälkeen vaatimuksia, tulee ilmeisesti väsymys?- entä.sinä
Oletko sinä tullut uskoon ja oletko saanut Pyhän Hengen?
- äläolevaarimaton
entä.sinä kirjoitti:
Oletko sinä tullut uskoon ja oletko saanut Pyhän Hengen?
Etkös ole usko.vainen tivannut tätä ennenkin? Muutaman kerran? Minkään vastauksen kelpaamatta?
- entä.sinä
äläolevaarimaton kirjoitti:
Etkös ole usko.vainen tivannut tätä ennenkin? Muutaman kerran? Minkään vastauksen kelpaamatta?
Mikset vastaa rekatulla nikilläsi mummomuori?
- niele.pettymyksesi
entä.sinä kirjoitti:
Mikset vastaa rekatulla nikilläsi mummomuori?
Ehkä hän ei katso tarpeelliseksi aina vastata Teidän Vähä-älyisyydellenne, usko.vainen. :D
- entä.sinä
niele.pettymyksesi kirjoitti:
Ehkä hän ei katso tarpeelliseksi aina vastata Teidän Vähä-älyisyydellenne, usko.vainen. :D
Älä trolla mummo! Kyllä sinut tunnetaan.
- ei.hätää.homoseni
entä.sinä kirjoitti:
Älä trolla mummo! Kyllä sinut tunnetaan.
Sinut vasta tunnetaankin, usko.vainen. :P
- MoikkaMummo
ei.hätää.homoseni kirjoitti:
Sinut vasta tunnetaankin, usko.vainen. :P
Et sinä mummomuori ketään pysty hämään.
- älä.viitti.mummo
ei.hätää.homoseni kirjoitti:
Sinut vasta tunnetaankin, usko.vainen. :P
Trollaatkin mummomuori taas oikein kunnolla monilla nikeillä.
- Hehhehhee
Kun usko.vaisen se yksi ja ainoa aivosolukin tekee lakon, hän alkaa arvuutella nikkejä ja paranoidisesti kuvittelee kaikkien kirjoittajien taustalla olevan saman henkilön:)
Hehhehhee kirjoitti:
Kun usko.vaisen se yksi ja ainoa aivosolukin tekee lakon, hän alkaa arvuutella nikkejä ja paranoidisesti kuvittelee kaikkien kirjoittajien taustalla olevan saman henkilön:)
Se aivosolu näkyy nyt keskittyvän RepeRuutikaIIo3.0-laatutuotantoon. 😂😂😂😂😂
Just joo, ei tullut yhtään asiallista kommenttia. Ja todellakaan se en ollut minä. Kyllä kantti kestää omalla nimimerkillä kirjoittelun.
" uskoon tuleminen on käynyt jo harvinaiseksi tavaksi päästä eroon rikollisesta elämästä."
Hyvä uutinen. Toimivampia keinoja ovatkin vapausrangaistuksen aikainen kuntoutus ja koulutus, sekä vapautumisen jälkeinen välitön ja riittävä jälkihoito.Uskoontulo edistää yhteiskuntakelpoisuuttakin vain rajallisesti. Eivät yritykset yleensä oleta hyötyvänsä esimerkiksi siitä että työntekijä saattaa olla halukas evankelioimaan kesken hommien. Tai siitä, että yksi elää henkisesti ihan eri maailmassa kuin muu porukka.
Niin voi joskus olla, että uskovan ex-vankilakundin oletetaan olevan vähemmän altis varastamaan työnatajalta kuin ei-uskovan. Ehkä.RepeRuutikallo kirjoitti:
Uskoontulo edistää yhteiskuntakelpoisuuttakin vain rajallisesti. Eivät yritykset yleensä oleta hyötyvänsä esimerkiksi siitä että työntekijä saattaa olla halukas evankelioimaan kesken hommien. Tai siitä, että yksi elää henkisesti ihan eri maailmassa kuin muu porukka.
Niin voi joskus olla, että uskovan ex-vankilakundin oletetaan olevan vähemmän altis varastamaan työnatajalta kuin ei-uskovan. Ehkä."Uskoontulo edistää yhteiskuntakelpoisuuttakin vain rajallisesti."
Yleensä vain sen oman yhteisön parissa. Sieltä tosin voi löytää esim. yrittäjän, jonka hommiin sitten pääsee.mummomuori kirjoitti:
"Uskoontulo edistää yhteiskuntakelpoisuuttakin vain rajallisesti."
Yleensä vain sen oman yhteisön parissa. Sieltä tosin voi löytää esim. yrittäjän, jonka hommiin sitten pääsee.Taitaa 80-90 % uskonlahkojen yrittäjistä kuitenkin olla lestadiolaisia, jotka eivät kai "evankeiioi" vankiloissa?
RepeRuutikallo kirjoitti:
Taitaa 80-90 % uskonlahkojen yrittäjistä kuitenkin olla lestadiolaisia, jotka eivät kai "evankeiioi" vankiloissa?
Niín. lestadiolaisuudessa arvostetaan kovin yrittäjyyttä ja maallista menestystä. He eivät todellakaan käy sen enempää evakelioimassa kuin käännyttämässä ketään. Yrittäjiä on myös muiden suuntausten piirissä. Itse tiedän mm. helluntailaisia sekä adventtikirkon jäseniä, joilla on pieni firma.
- HMM___
Nuo uskoontulot ovat jo niin läpinäkyviä juttuja ettei niillä huijata enää ketään. Ihminen joka on sössinyt elämänsä vankilaan yrittää pettää itseään ja muita. Olen nähnyt liian monta jotka ovat kuvitelleet olevansa jotain valkeuden enkeleitä mutta totuus paljastuu ennemmin tai myöhemmin.
Psykopaatti tai edes narsisti ei koskaan muutu, vaikka erimerkkiset hihuttajat inttäisivät mitä. Se osa rikollisista joka ei kuulu noihin voi periaatteessa tulla uskoon "oikeasti" siinä missä muutkin hieman yksinkertaiset. P&N-tapaukset odottavat uskomisellaan jonkinlaista asemaa lahkossa ja moraalittomina teeskentelijöinä sellaisen voivat hyvin saadakin.
"Olen nähnyt liian monta jotka ovat kuvitelleet olevansa jotain valkeuden enkeleitä mutta totuus paljastuu ennemmin tai myöhemmin. "
Näitäkin on joukossa ollut. Ei kukaaan muutu yhtäkkiä persoonaltaan.
- rrealisti
Monissa seurakunnissa elämänsä vankilakierteeseen tuhonneet vempulat todistavat uskostaan. minua ei hetkauta sellainen todistus pätkääkään, voimallinen todistus olisi jonkin fysiikka, kemiaa ja biologiaa opiskelleen evoluutioteoriaa kannattaneen tohtorin uskoontulo, mutta he ovat sen verran viisaita etteivät näe sijaa turhille uskonnoille.
Onhan noita tohtoreita maailmassa muutamia, Suomessakin pari kolme, ja heitä palvotaan kuin varajumalia.
- ltseVanhaKehno
RepeRuutikallo kirjoitti:
Onhan noita tohtoreita maailmassa muutamia, Suomessakin pari kolme, ja heitä palvotaan kuin varajumalia.
Noitatohtoreita, he-hee!
- Eikiitosjeesus
Ei ihme jos uskonto vetoaa rikollisiin. Ovathan ne kaltaistensa perustamia ja ylläpitämiä.
Ketjusta on poistettu 8 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Miikka Pentikäinen, 28, on kuollut
– Classicin liigaottelu siirtyi Lahtelaisen LASBin ja Classicin oli määrä kohdata keskiviikkona. https://www.aamulehti36637818Särkynyt sydän
Teit sitten selväksi ettet ole kiinnostunut. Kiitos siitä! Nyt on turha enää yrittää mitään, lähestyä tai edes jutella s896496Täytyy sanoa että on tämä aika mielenkiintoinen tilanne..
Ihan en osaa vielä yhdistellä palasia, toisaalta tarvitseeko edes. Et vaan taida pystyä kokonaan päästämään irti, ja jos315410Jos haluat tietää miksi tykkään sinusta
Niin siksi, koska sinusta huokuu sellaista lempeyttä ja seesteisyyttä ja olet lisäksi komea ilmestys. Jotenkin olet myös213898Oho! Dannyn, 82, seuralainen Helmi Loukasmäki, 23, paljastavissa kuvissa - Yksi sana kertoo kaiken!
Mediassa on kerrottu, että Danny ja Helmi ovat muuttaneet uuteen kotiin Raumalle. Nyt Loukasmäki on jakanut omalla Insta663032Paskakaivo Kuhmo
Moniko teki uuden saostuskaivon, joka erittelee paskan ja nesteet imeytyskenttineen maassa taloissa. Kaikkien talojen pi532730Uskotko yliluonnolliseen?
Mitä jos tämä ns. kaivattusi on loitsunut sinut? Olettekos sitä ajatelleet, niinpä. Ette todellakaan. :D612151En suuttunut missään vaiheessa
Oon vaan herkkä ja tuskastunut. Mies se ei ole henkilökohtaista sinulle. Ei mitenkään päin. Sinä herkkänä vaan satut näk122134Mitä kuuluu?
Toivottavasti sulla oli hyvä päivä tänään. Täällä on taas ollut niin negatiivista juttua. Oli pakko tulla sanomaan sinul182061Trump on jo ihan seonnut...
Nato maa uhkailee toista Natomaata....Amerikan tuho näyttää toteutuvan Trumpin kaudella 100 varmasti.4921979