Järjestöt "hyvän tekijöitä" kirkon sijaan

Sekulaarist

Kirkon mielikuvamainonta "hyvän tekemisestä" saa kohtuuttomasti huomiota ja kritiikitöntä tukea valtamediassa. Kuitenkin kirkollisverovaroista vain pieni murto-osa käytetään sosiaaliseen työhön ja valtaosa uskonnolliseen toimintaan.

Samaan aikaan 3. sektorin kansalaisjärjestöjen hyvää tekevä sosiaalinen ja kulttuurinen työ saa aivan liian vähän huomiota.

Tämä epäsuhta korostuu juuri nyt, kun on vuorossa kirkollisvaalivuosi. Syyskuussa nostetaan ehdokashankintaa. Mukaan on kytketty jopa ammattiliittoja.

Sekulaaria yhteiskuntaa kannattavien on nyt erityisen hyvä nostaa esiin sitä hyvää työtä, jota tekevät esim. Sosten jäsenjärjestöt, Kepan jäsenjärjestöt, Allianssin jäsenjärjestöt, urheiluseurat, kulttuurijärjestöt, SPR, ihmisoikeus- ja rauhanjärjestöt. Ihmisoikeusjärjestöihin kuuluu myös Vapaa-ajattelijain liitto.

Esimerkki:
"SOSTE Suomen sosiaali ja terveys ry on valtakunnallinen kattojärjestö, joka kokoaa yhteen yli 200 sosiaali- ja terveysalan järjestöä sekä useita kymmeniä muita toimijoita.

SOSTE on yhdessä jäsenjärjestöjensä kanssa rohkea vaikuttaja ja asiantuntija. Sijoitukset hyvinvointiin ja terveyteen ovat pitkäjänteisiä yhteisiä päätöksiä, joiden toteuttamisessa järjestöillä tulee olla vahva rooli.

Sosiaali- ja terveysjärjestöissä on

1,3 miljoonaa jäsentä
0,5 miljoonaa vapaaehtoista
260 000 vertaistukijaa
50 000 ammattilaista"

9

146

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Luk.lis

      Osa kirkon jäsenistä "puolustelee" jäsenyyttä perusteetomin perustein. Eivätkä ehkä tiedä ei-uskonnollisten järjestöjen toiminnasta - ja toimintamahdolllisuuksista.

    • SuurempiHuijari

      Huijarisaarnaaja Pirkko Jalovaara tuomittiin keräysrikoksesta, kun hän väitti keräävänsä rahaa hyväntekeväisyyteen, mutta ilmoitettuun kohteeseen päätyi vai 10%-15% kerätyistä rahoista. Loput saarnaaja Jalovaara piti itse "vaivanpalkkana".

      Kirkko mainostaa itseään hyväntekijänä, mutta miljardin verotuloista menee hyväntekeväisyyteen tuskin 5%. Miksi kirkko saa markkinoida itseään valheellisin perustein? Pirkko Jalovaarahan oli puolta parempi hyväntekijä kuin kirkko on, mutta silti oikeus katsoi, että Jalovaara huijasi.

      • tunnustaaa

        kirkolta menee alle 2% hyväntekeväisyyteen. Voi tarkistaa talouskertomuksesta


    • Sekulaaristi

      Kirkollisvaaliehdokkaiden määrä siis väheni noin 20 %.

    • Kaiken lisäksi kirkollisen hyväntekemisen tehokkuus on aivan tolkuttoman heikko.

      Vapaa-ajattelijoiden selvityksen mukaanhan kirkkon tehokkuus oli vain noin 13%, kun taas uskonnollisaatteettomien hyväntekeväisyystoimijoiden tehokkuus oli yleisesti 80% luokkaa.

      Jumalasta luopuminen tekee siis 6-kertiasen tehokkuuden :-)

      • Lukuje.lis

        Tehokkuusnäkökulma on tärkeä. Monethan ovat luopuneet jumaluskostaan, mutta roiokkuvat kirkon jäsenyydestä sillä perusteella, että "tekeehän se hyvää auttamistyötä". Tosiasiassa kirkollisverorahat menevät lähinnän jumaluskon markkinointiin. Sekulaarit järjestöt tekisivät samalla rahalla paljon enemmän hyvää. Ja edistäähän kuluttajanakin mm. työllisyyttä.


      • Lukuje.lis kirjoitti:

        Tehokkuusnäkökulma on tärkeä. Monethan ovat luopuneet jumaluskostaan, mutta roiokkuvat kirkon jäsenyydestä sillä perusteella, että "tekeehän se hyvää auttamistyötä". Tosiasiassa kirkollisverorahat menevät lähinnän jumaluskon markkinointiin. Sekulaarit järjestöt tekisivät samalla rahalla paljon enemmän hyvää. Ja edistäähän kuluttajanakin mm. työllisyyttä.

        ". Ja edistäähän kuluttajanakin mm. työllisyyttä. "

        Hyvä pointti tämäkin.
        Kirkon lähettäessä käännyttäjäpapin tekemään ns. hyväntekeväisyyttä, kukaan ei työllisty.
        Pappi ja pari abbedissaa saannevat jotain ulkomaan päivärahaa, mutta thäts it.

        Muun tahon saadessa riittävästi tukitaalereita, järjestö kasvaa ja palkkaa uusia työntekijöitä.

        Kirkkohan on lähinnä ollut innokas antamaan potkuja pikkukylien henkilökunnalleen viimeaikoina.


    • tunnustaaa

      Kirkon ykköstehtävä on julistaa evankeliumiaan eli hankkia lisää jäseniä ja siten verotuloja ja valtaa.

      Hyväntekeväisyys on täysin sivubisness, jota tehdään ripaus jotta sillä voi ratsastaa kiperissä tilanteissa ja saa ihmisiä puhuttua puolelleen.

      SPR ja vastaavat järjestöt ovat vallankäytöstä riippuvattomia(uskonnot, politiikka) ja niiden ydintehtävä on auttaa. Niinpä ovat auttamisessa hurjan paljon parempia ja tehokkaampia ja tuottavampia kuin sivubusineksenä sitä muka vähnä tekevät uskonnolliset järjestöt.

      • drur

        Kirkon Yhteisvastuukeräyksen keräyskulut olivat ainakin muutama vuosi sitten yli 20% keräystuotosta. Tuota osuutta pidetään käsittääkseni rajana edes joten kuten kohtuullisille keräyskuluille, ja kirkko lupasi vähentää kulujen osuutta.

        Kummallista että kulut ovat noin korkeat, kun käsittääkseni vapaaehtoiset keräävät lippailla julkisilla paikoilla ilman palkkiota, ja nettilahjoitukset ei aiheuttane kummoisia kuluja. Onko kyse sitten mainoskuluista?

        Eikö muka kirkko saa, vähintäänkin YLE:lle, ihan ilmaiseksi Yhteisvastuukeräyksen mainosta useaan kertaan esitettäväksi? Muistelisin nähneeni. Sen lisäksi että Pressa tuon keräyksen käsittääkseni YLE-TV:ssä edelleenkin perinteisesti avaa.

        Esim. SPR:n keräyskulut ovat huomattavasti alemmalla tasolla kuin kirkon.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      67
      6749
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      28
      4380
    3. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      272
      2793
    4. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      26
      2090
    5. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      31
      1653
    6. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      97
      1447
    7. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      55
      1151
    8. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      304
      1127
    9. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      78
      1124
    10. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      39
      1081
    Aihe