On oikeastaan kahdenlaista maahanmuuttoa jotka ovat haittamaahanmuutto ja normaali maahanmuutto.
Haittamaaanmuuttaja kuormittaa suomen taloutta, aiheuttaa sosiaalisia ongelmia ja alentaa yleistä turvallisuustilannetta. Haittamaahanmuuttaja vaatii erivapauksia uskontonsa tai kulttuurinsa varjolla. Haittamaahanmuuttaja on varsin usein kelan rahoilla elelevä ja jos sattuukin olemaan jossakin " työssä" niin se työ on sellaista jonka palkalla ei elä, eli jotakin satunnaishommaa ala-arvoisella palkalla aikka sitten työkokeiluja joista ei saa edes oikeaa palkkaa.
Haittamaahanmuuttaja jengiytyy helpolla ja jengiytyminen taas aiheuttaa lisää ongelmia. Haittamaahanmuuttat syyllistyvät monta kertaa suuremmalla todennäköisyydellä rikoksiin kun kantasuomalaiset. Raiskausrikoksissa haittamaahanmuuttajat ovatkin niittäneet kyseenalaista kunniaa jo pitkään. Haittamaahanmuuttajat siis kuormittavat Suomen taloutta, aiheuttavat sosiaalisia ongelmia monin eri tavoin ja aiheuttavat turvallisuusriskin. Näiden haittamaahanmuuttajien lähtömaat teistä jokainen tietää varsin hyvin eikä niitä ole tähän tarvetta listata.
Miettikääs näitä hyviä maahanmuuttajia joita Suomeen on aapunut runsaasti. Erinomaisena esimerkkinä mainittakoon Virolaiset ja Venäläiset joita maassamme on yhteensä noin 100 000. He ovat ymmärtäneet sen että maassa pitää elää maan tavalla. Nämä käyvät töissä, eivät ole vaatimassa mitään erivapauksia, ja noudattavat lakejamme. Lisäksi on paljon muitakin hyviä maahanmuuttajaryhmiä, niitä tässä kuitenkaan sen enempää listaamatta. Yleisesti ottaen voidaan sanoa että hyvää maahanmuuttoa tulee entisen Neuvostoliiton alueelta ja kauko idästä sekä tietty länsimaista.
En keksi yhtäkään syytä miksi meidän pitäisi hyväksyä haittamaahanmuuton jatkuminen nykyisellä tavalla, joka vaan tulee lisäämään ongelmia maassamme. Ruotsi olkoon varoittava esimerkki!
Seuraavissa eduskuntavaaleissa jokaisen täytyy äänestää ja miettiä tarkoin ketä äänestää.
Haittamaahanmuutto kuriin!
7
122
Vastaukset
- Potkonen
Asiaa. Lisäisin vain sen, että töitä ei pidä tarjota siirtotyöläisille nykyisen kaltaisessa tilanteessa, jolloin satojatuhansia suomalaisia on ilman töitä! Esimerkiksi pääkaupunkiseudulla on yhtä paljon suomalaisia rakennusmiehiä työttömänä, kuin on virolaisia ja venäläisiä rakennusmiehiä töissä.
Kaiken hulluuden lisäksi ulkomaiset rakennusmiehet eivät pääasiassa edes rakenna suomalaisille, vaan maahanmuuttajille! Esimerkiksi Espoon uusista asukkaista on vuosittain maahanmuuttajia noon 80%. Eihän tässä ole enää mitään järkeä, että rakennamme ulkomaisin voimin ja vielä maksukyvyttömille asiakkaille.
Mamut ja matut eivät Suomeen kuulu, eikä kansamme pääosa heitä ja heidän vitsauksiaan ole Suomeen koskaan edes hyväksynyt!
Vihamielisten vieraiden kansojen edesvastuuton asuttaminen Suomeen kansalta mitään kysymättä tekee pääministeristämme maanpetturin vailla vertaa Suomen historiassa!- ArvoPohjat
Suomi takaisin!
Se toteutuu heti, kun jokainen aito suomalainen toteaa olevansa perussuomalainen.
- Vastuu_on_heidän
Olisi parasta, jos tulijoille järjestettäisiin vuoden leiri, jonka aikana on opiskeltava suomen kieli ja historian ja kulttuurin perusteet. Samalla olisi pakko osallistua luennoille, joissa käsitellään naisten asemaa, lasten kasvatusta, Suomen rikoslakia ja verotusjärjestelmää.
Se, joka menestyy leirillä, saa oleskeluluvan pariksi vuodeksi sillä ehdolla, että sitoutuu opiskelemaan lisää. Ja tälle leirille osallistumisen tulee olla pakollista sekä naisille että miehille. Pienet lapset laitetaan siksi aikaa omaan kerhoonsa, jossa he oppivat suomen kieltä.
Näin olisi maahanmuuttajien omalla vastuulla näyttää, ovatko he motivoituneita tulemaan osaksi suomalaistan yhteiskuntaa. Opiskelun lisäksi he voivat tehdä osa-aikaista työtä ansaitakseen käyttörahaa, jos saavat asuinpaikan ja ruoat ilmaiseksi. Heidän asuntolassaan täytyy olla alkoholin käyttö ja tupakointi kiellettyä, kuten suomalaistenkin asunnottomien.
On tärkeää, että maahanmuuttajat eivät saa paljoa vastikkeetonta apua, vaan he ottavat alusta alkaen vastuun omasta hyvinvoinnistaan sekä kotoutumisestaan.- Hoplaax
Kirjoituksesi on täyttä asiaa, mutta kuinka saada päättäjämme tajuamaan tuo?
Maahantunkeutujien naiivi turvapaikkatutkinta ja oleskeluluvan saaneiden vastikkeeton elättäminen ovat Suomen tulevaisuuden heikot lenkit. - tervehenkinenasia
Asiallinen näkemys. Pitää korjata, että suomalaiset asunnottomat saavat tupakoida ainakin. Ei asunnossa mutta muuten. Joissain paikoissa asunnossakin( myös juoda).
Alkoholin käyttökielto olisi ok. Tupakointi ei sekoita päätä, joten sen poltto ok.
Suomessa on ihmeellinen tupakkahysteria tullut yhtäkkiä. Sairas ilmiö.
Alkoholi taas on suurin tappaja maassamme ja suurin verovarojen syöjä, joten sen kielto on ihan hyvä. Lisäksi se sekoittaa pään.
- tarveharkinta
Kyllä, Jenkkien systeemi. Jos sinua ei tarvita, mene muualle.
Systeemi on hyvä ja toimii. Ei tule turhia ongelmia väärin asettelusta. - refugees.first
Pitäs antaa vaan määräaikaisia oleskelulupia ja arvioida aina tilanne uudelleen muutaman vuoden välein. Jos tulija osoittaa selvää integroitumista suomalaiseen yhteiskuntaan, voidaan oleskelulupa muuttaa pysyväksi. Jos taas näin ei tapahdu, on palattava takaisin kotimaahansa. Tämä asia on tehtävä heti selväksi näille tulijoille. Nyt heitä palvellaan kuin kuninkaallisia ja mihinkään ei tarvitse juuri sitoutua, koska sehän voisi olla syrjintää. On se kumma miten tyhmiä nykypäättäjämme ovat, kun eivät ole järjestäneet asiaa näin. Nämä henkilöt pitää poistaa maasta, jos he ovat haittamaahanmuuttajia. Ne jotkut harvat oikeasti hädässä olevat ja vainotut ovat sitten eri asia.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik124030MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."
Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar822081Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun5491647Kirjoita yhdellä sanalla
Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin941366Olet hyvin erilainen
Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja671117Yksi syy nainen miksi sinusta pidän
on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s331038Hyödyt Suomelle???
Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt216916Hyvää Joulua mies!
Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o60883- 171854
Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!
Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill3828