Miten evoluutiota tapahtuu?

Koirien geneettinen rappeutuminen on ollut tapetilla viime päivinä. Vajaan kahdensadan vuoden aikana tapahtuneen intensiivisen rodunjalostuksen seurauksena meillä on n. 400 koirarotua, joista valita paras ystävämme.

Olemme kuitenkin havainneet, että pitkälle viety jalostus aiheuttaa ongelmia koirien genomiin. Niiden DNA:han on tullut paljon mutaatioita eli geenivirheitä. Seuraukset ovat havaittavissa: Valtava määrä erilaisia sairauksia, rakennevikoja ja heikko vastustuskyky taudinaiheuttajia vastaan.

Suomalainen geenitutkija Hannes Lohi tutkijaryhmineen on kartoittanut koirien genomin ja sen vialliset sekvenssit. Hän on havainnut, että koirien genomi on erittäin pitkälti samanlainen kuin ihmisenkin; sama määrä proteiineja koodaavia geenejä, joista lähes kaikilla on sama tehtävä. Lohen mukaan koirien genomi on peräti 95-prosenttisesti samanlainen kuin ihmisen. Yhtenevyys on siis samaa luokkaa kuin ihmisellä ja simpanssillakin, kun tarkastelemme koko genomia. On kuitenkin pseudotieteellistä vetää tästä johtopäätelmiä esim. mahdollisista evolutiivisista sukulaisuussuhteista, kuten olen aiemmin kertonut ja osoittanut. Sukulaisuussuhteiden vertailu tulee tehdä RNA-tasolla ja silloin evoluutioteorian mukainen puu osoittautuu hölynpölyksi. Eikä RNA-vertailukaan kerro kuin osan totuudesta. Yhteistä kantamuotoa ei todellakaan ole olemassa. Tämän faktan ovat muuten Israelin tiedemiehet havainneet, minkä vuoksi evoluutioteoriaa ei enää opeteta Israelin kouluissa ainakaan nuorille oppilaille.

Lohi ja hänen ryhmänsä hyödyntävät koirien geenikarttaa ja siitä havaittuja geenivirheitä. Nopeasti syntyneet mutaatiot koirien genomissa ja geneettinen rappeutuminen auttavat tutkijoita löytämään vastaavuuksia ihmisen DNA:sta. Ihmisen genomissa on populaatiotasolla jo peräti 224'642 sairautta aiheuttavaa geneettistä mutaatiota ja on selvää, että nekin ovat syntyneet varsin nopealla aikataululla, eli viimeisen 5000 vuoden aikana.

Nyt muutama kysymys evoluutioon uskoville:

1. Millä tavalla koirat ovat kehittyneet? Onko evoluutiota tapahtunut koirien kohdalla?
2. Voimme havaita, että koirat ovat kokeneet muuntelua eri varioitumista. Onko varioitumisella havaittavia seurauksia?
3. Jos yritämme auttaa koiria kuolemasta sukupuuttoon, niin miten voimme korjata koirien genomia ja miten eri ratkaisut vaikuttavat Canidae-heimon biologisen informaation kokonaislaatuun koko heimon tasolla?

23

369

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • RotRidesAgain

      "evoluutioteoriaa ei enää opeteta Israelin kouluissa ainakaan nuorille oppilaille. "
      Siinäpä mainio käytännön esimerkki siitä,miten uskonnollinen fanatismi väistämättä rappeuttaa tieteen tekemisen edellytyksiä jo perusasioista lähtien.
      Ilmeisesti ortodoksijuutalaisten vaikutusvaltainen painostusryhmä on päässyt kaipaamaansa tavoitteeseen.
      Tällä palstalla nimimerkki Rot tekee ansiokasta työtä osoittamalla lukuisin tavoin sen,miten uskonnollinen pakkomielle kahlitsee kriittisen ajattelun.

      • Kuinkas monta Nobelin palkintoa juutalaiset ovatkaan voittaneet? Merkillisen älykäs kansa, kuten tuokin päätös liittyen evoluutioteorian poisjättämiseen kouluista osoittaa.


      • näinon

        Juutalaiset osaa ajatella itse, toisin kuin suomalaiset "älyköt".


      • näinon kirjoitti:

        Juutalaiset osaa ajatella itse, toisin kuin suomalaiset "älyköt".

        Myöskin Jeesuksen osalta?


      • näinon
        Buck_Naked kirjoitti:

        Myöskin Jeesuksen osalta?

        Siinä kysymyksessä ei ole äly vaan usko.


      • näinon kirjoitti:

        Siinä kysymyksessä ei ole äly vaan usko.

        Ai minä kun luulin että jeesus on historiallinen henkilö ja raamatun tapahtumat historiallisia tapahtumia, joista on todisteet ja silminnäkijäkertomukset.

        Näin ei siis olekaan vaan kysymyksessä onkin pelkkä ”usko”?


      • näinon
        Buck_Naked kirjoitti:

        Ai minä kun luulin että jeesus on historiallinen henkilö ja raamatun tapahtumat historiallisia tapahtumia, joista on todisteet ja silminnäkijäkertomukset.

        Näin ei siis olekaan vaan kysymyksessä onkin pelkkä ”usko”?

        On siitä todisteet, mutta epäusko tekee nämäkin tyhjäksi.


      • RaamattuOnTotuus kirjoitti:

        Kuinkas monta Nobelin palkintoa juutalaiset ovatkaan voittaneet? Merkillisen älykäs kansa, kuten tuokin päätös liittyen evoluutioteorian poisjättämiseen kouluista osoittaa.

        Miten biologiaa voi tutkia iman ymmärrystä evoluutiosta ja sen mekanismeista?


      • näinon kirjoitti:

        On siitä todisteet, mutta epäusko tekee nämäkin tyhjäksi.

        Jaa, vai olisko niin että kun joku on kanssasi samaa mieltä, hän "osaa ajatella itse", mutta kun sama taho on eri mieltä, niin "epäusko tekee todisteet tyhjäksi".

        Te uskossanne vahvat krisselit olette aika vekkuleita p***anjauhajia.


      • kunhan.kyselen
        RaamattuOnTotuus kirjoitti:

        Kuinkas monta Nobelin palkintoa juutalaiset ovatkaan voittaneet? Merkillisen älykäs kansa, kuten tuokin päätös liittyen evoluutioteorian poisjättämiseen kouluista osoittaa.

        Monikos heistä on ollut amerikkalainen? Olisikos asialla jokin tekeminen sen kanssa, että 1930-luvulla rapakon taakse lähteneet eurojuutalaiset ovat edustaneet perinnettä, jossa koulutusta arvostetaan eikä menestyskään ole haitaksi? Tai sen kanssa, että rapakon takana köyhäkin on voinut hankkia itselleen koulutuksen, kunhan on riittävän lahjakas saadakseen vaikkapa jonkinlaisen stipendin? Eikös ole yhtään rasistista väittää jotakin kansaa tavallista älykkäämmäksi?


      • RaamattuOnTotuus kirjoitti:

        Kuinkas monta Nobelin palkintoa juutalaiset ovatkaan voittaneet? Merkillisen älykäs kansa, kuten tuokin päätös liittyen evoluutioteorian poisjättämiseen kouluista osoittaa.

        >Kuinkas monta Nobelin palkintoa juutalaiset ovatkaan voittaneet?

        Monikos näistä voittajista elää Israelissa?

        Jos nobelit menevät aina oikeaan osoitteeseen, silloin Obaman rauhannobelkin meni.


      • kunhan.kyselen kirjoitti:

        Monikos heistä on ollut amerikkalainen? Olisikos asialla jokin tekeminen sen kanssa, että 1930-luvulla rapakon taakse lähteneet eurojuutalaiset ovat edustaneet perinnettä, jossa koulutusta arvostetaan eikä menestyskään ole haitaksi? Tai sen kanssa, että rapakon takana köyhäkin on voinut hankkia itselleen koulutuksen, kunhan on riittävän lahjakas saadakseen vaikkapa jonkinlaisen stipendin? Eikös ole yhtään rasistista väittää jotakin kansaa tavallista älykkäämmäksi?

        >rapakon takana köyhäkin on voinut hankkia itselleen koulutuksen, kunhan on riittävän lahjakas saadakseen vaikkapa jonkinlaisen stipendin?

        Nyt ehkä hieman oikaiset. Minun tietääkseni köyhän lahjakkuus ei Yhdysvalloissa todennäköisesti pääse koskaan esiin, jos hän joutuu kehnoon kouluun, kuten köyhille yleensä käy. Yliopistot ovat erinomaisia, mutta tulvillaan muualta maailmasta tulleita opiskelijoita jotka pitävät Trumplandian tieteen eturintamassa samalla kun USA käytännössä syrjii huomattavan osan kansastaan ulos ylempien opintojen mahdollisuudesta.

        Esim. Pohjoismaissa köyhien perheiden lasten lahjoja hukataan paljon vähemmän kun eriarvoisemmissa yhteiskunnissa. Ja moni huippulahjakas lähtee aikanaan juuri sinne rapakon taakse...


      • näinon kirjoitti:

        On siitä todisteet, mutta epäusko tekee nämäkin tyhjäksi.

        Taisit maalata nyt itsesi nurkkaan? Todisteet eivät ole uskonvaraisia. Jos ovat, ne eivät ole todisteita vaan väitteitä ja tarinoita.


    • masturboinkirkkoaikaan

      Eikö sinun nyt kannattaisi kieltää genetiikan olemassaolo? Oma terveyskeskuslääkärini on vienyt älyllisyytensä niin pitkälle. Juuri mikään ei hänen mielestään ole perinnöllistä. Tosin ihmettelen, miksi hän yleensä on lääkäriksi ryhtynyt, leipäpapin ura olisi ollut parempi. Tosin sitä en ihmettele, miksei ole erikoistunut. Erikoistuminen vaatii enemmän tieteellistä ajattelua.

      Joka tapauksessa jos uskot uskontoon, et tieteeseen, niin älä käytä tieteelliseltä kuulostavia argumentteja tiedettä vastaan. Unohda geenit ja tyydy saarnaamaan.

    • devoluutiotatapahtuu

      Ainakin sukusiitos johtaa rodun sisäisen geneettisen vaihtelun ja monimuotoisuuden pienenemiseen.

      Koirapuolellakin on ymmärretty epigenetiikan merkitys, joten siltä osin Lohen tutkimukset ovat puuttellisia kokonaisuuden ymmärtämisen kannalta.

    • Miksi jauhat evoluutiosta vaikka palstan aihe on kreationismi?

    • "Olemme kuitenkin havainneet, että pitkälle viety jalostus aiheuttaa ongelmia koirien genomiin. "

      Tietysti. Sitä se sisäsiittoisuus teettää.

      "Hän on havainnut, että koirien genomi on erittäin pitkälti samanlainen kuin ihmisenkin; sama määrä proteiineja koodaavia geenejä, joista lähes kaikilla on sama tehtävä."

      Tietysti, onhan koirat suhteellisen läheistä sukua ihmisille kun ovat nisäkkäitä.

      "1. Millä tavalla koirat ovat kehittyneet? Onko evoluutiota tapahtunut koirien kohdalla?"

      On tapahtunut. Sudet kymmenien tuhansien vuosia sitten olivat aivan erilaisia. Koirat lähestyvät rohkeammin ihmistä ja lisäksi monet erot rakenteessa. Koirat ovat kehittyneet susista jotka ovat lähestyneet ihmistä kuin että olisivat lähteneet karkuun ja tätä ominaisuutta on vahvistettu kuin myös monia muita ihmiselle hyödyllisiä taipumuksia.

      "2. Voimme havaita, että koirat ovat kokeneet muuntelua eri varioitumista. Onko varioitumisella havaittavia seurauksia?"

      No ei ne nyt mitään kloonejakaan ole vaan muutosta näkyy.

      "3. Jos yritämme auttaa koiria kuolemasta sukupuuttoon, niin miten voimme korjata koirien genomia ja miten eri ratkaisut vaikuttavat Canidae-heimon biologisen informaation kokonaislaatuun koko heimon tasolla?"

      Koirat ei ole kuolemassa sukupuuttoon niin pitkään kuin on ihmisillä ei ole hätää. Ruttunaamojen ei tarvitse lisääntyä ja monimuotoinen geenipooli auttaa. Joitakin rotuja on risteytetty susien kanssa.

    • kunhan.kyselen

      1. Etkö siis tiedä miten evoluutiota tapahtuu? Oletko varmasti oikeassa ammatissasi?

      2. Etkö tiedä että koirien kohdalla on tapahtunut evoluutiota? Etkö tiedä mitä evoluutio-sana biologiassa tarkoittaa? Oletko varmasti oikeassa ammatissasi?

      3. Kauniisti sanottuna: v***u mitä p****a.

    • lentävä.lehmä

      --- Hän on havainnut, että koirien genomi on erittäin pitkälti samanlainen kuin ihmisenkin... ---

      Onko sinulle tai Lohelle jonkinlainen yllätys tai jotenkin uutta huomata, että nisäkkäiden genomi on pitkälti samanlainen?

      --- Onko evoluutiota tapahtunut koirien kohdalla? ---

      Tietysti on. Etkö tiedä mitä evoluutio-sana biologiassa tarkoittaa?

    • kaikki.muuttuu

      Joskus kuulee väitteen ihmiskunnan evoluution loppumisesta. Tuommoisissa väitteissä ehkä on kiinnitetty huomiota ainoastaan helposti näkyviin ulkoisiin ominaisuuksiin. Ehkäpä oleellisin evoluutio tapahtuu molekyylien ja proteiinien tasolla, jolloin muutoksen välitön havaitseminen saattaa olla hieman vaikeampaa. Tässä esimerkki ihmisen evoluutiosta:

      https://tekniikanmaailma.fi/yksi-geenimuutos-2-3-miljoonaa-vuotta-sitten-teki-ihmisesta-hyvan-pitkanmatkanjuoksijan-maratoonarigeeni-auttoi-ihmisia-luopumaan-puissa-kiipeilysta/

      Tuo geenimuutos tuotti kyllä näkyvää rakenteellista muutostakin.

      • Geenin rikkoutuminen todistaa ainoastaan geneettisestä rappeutumisesta. Tuon CMAH-geenin viallisuus johtaa siihen, että punaisen lihan syöminen aiheuttaa usein syöpää.

        https://www.sciencealert.com/evolutionary-story-of-red-meat-cancer-cmah-gene

        Se, että ihmisillä on sama geeni kuin hiirillä, simpansseilla ja koirillakin, ei todista evoluutiota tapahtuneen. Ihmisillä ja koirilla proteiinien koodaamiseen käytettävät DNA-jaksot ovat lähestulkoon samanlaiset.


      • kaikki.muuttuu

        Tässä vaan ilman asiantuntemusta mietin, että eikös geenin rappeutuminen nimenomaan ole evoluutiota. Jos eliölle hyödytöntä elintä tai toimintoa tuottava geeni rappeutuu, niin silloin eliö pärjää paremmin ilman hyödytöntä (tai haitallista) elintä. Esimerkiksi ihmisen häntää tuotava(t) geeni(t) on tai ovat rappeutuneet ja hännättömyys on edistänyt ihmisen pärjäämistä (oloissa, joissa häntää ei tarvita).

        Eikös ihmisen C-vitamiinin tuottajageenin rappeutuminen myös ole esimerkki hyödyllisestä rappeutumisesta? Nykyihminen saa C-vitamiinin taloudellisemmin ulkoisesti nautittuna kuin itsesyntetisoituna.


    • Rantasipi

      Kuvailit juuri miten kaikki lajit on kehittyneet. Noin lyhyessä ajassa koirista on muokattu satoja rotuja. Geenimuutokset/vauriot on lajille eduksi tai haitaksi, mutta muutos on jatkuvaa. Parissa sadassa vuodessa ihmisten keskipituus on kasvanut yli 10cm, ja se ei ole edes montaa sukupolvea. Venytetään aikajana miljoonikso vuosiksi saadaan samalla kaavalla kokonaan uusia lajeja, tai kuten ihmisen tapauksessa apinasta kehittyy ihminen, ja sitä apinalajia josta haarauduttiin ei ole enään olemassa

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos

      Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä
      Maailman menoa
      133
      4108
    2. Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.

      Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda
      Maailman menoa
      323
      2096
    3. Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?

      Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?
      Sinkut
      248
      1841
    4. Kiitos nainen

      Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik
      Tunteet
      2
      1810
    5. Minkä merkkisellä

      Autolla kaivattusi ajaa? Mies jota kaipaan ajaa Mersulla.
      Ikävä
      106
      1750
    6. IL - VARUSMIEHIÄ lähetetään jatkossa NATO-tehtäviin ulkomaille!

      Suomen puolustuksen uudet linjaukset: Varusmiehiä suunnitellaan Nato-tehtäviin Puolustusministeri Antti Häkkänen esittel
      Maailman menoa
      441
      1709
    7. Nyt kun Pride on ohi 3.0

      Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että
      Luterilaisuus
      459
      1560
    8. MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."

      Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar
      Maailman menoa
      53
      1312
    9. Esko Eerikäinen tatuoi kasvoihinsa rakkaan nimen - Kärkäs kommentti "Ritvasta" lävähti somessa

      Ohhoh! Esko Eerikäinen on ottanut uuden tatuoinnin. Kyseessä ei ole mikä tahansa kuva minne tahansa, vaan Eerikäisen tat
      Suomalaiset julkkikset
      44
      1286
    10. Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?

      Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun
      Maailman menoa
      458
      1275
    Aihe