Väyrynen puhe yksinkertaisille.

Kuuntelin aidosti Väyrysen puheita, kun yritän selvittää, miten se
voi saada ketään kannattamaan persuja ja väyrystelyjä.

Ensimmäinen ajatus mikä aidosti tuli selväksi, että puhuttiin hyvin
hyvin kommunistiseen tyyliin ja mainitaan sodanjälkeinen suomi ja
Paasikivi-kekkosen puolueeton linja. Ja tämä mainitaan suomalaiseksi
ja ilmoitetaan, että suomen ei pidä uhata Venäjää.

Toiseksi havaitsin EU:sta eron perusteluiksi Globalisaation ja ohitetaan
kokonaan kaupan rakenteet ja yleensäkin rahoitusjärjestelmät.
Ilmoitetaan lähtökohdaksi EU:sta erossa, että talous ja teollisuus ja
vienti ja tuonti säilyisi samana.

Havaitsin myös, että hänen kannattajansa ovat kovin iäkkäitä ja
voisin olettaa, että puhe oli ehkä juuri suunnattu yksinkertaisille ja
leikkikoulu ikäisille järjellisesti.

Ensimmäinen lähtökohta oli tuo puolustus ja turvallisuus. Kysyn ja
ihmettelin sitä, että eikö suomi ole silloin suurempi kuin Venäjä, kun suomi
on euroopan unionin ja euroopan puolustusjärjestelmän jäsen.
Silloin myös suomi voisi vaatia venäjää palauttamaan väkisin ottamiaan alueita
myös suomen kohdalla, samoin kuin Euroopan unioni tekee Ukrainan kanssa.

Kommunisti väyrysen puheen kyllä ymmärrän ja sen tarkoitusperän tässä
kaupallisessa katsauksessa. Väyrynen pyrkii luomaan suomesta suljetun
yhteiskunnan ja sitomaan niin osaavat henkilöt, kuin kaupan ja työnteon.
Mutta markkinat ja teollisuus ja tuotanto olisi vastaava, kuin Itä-saksassa.

Globalisaatio ei ole sellainen asia mitä voidaan eristää. Globalisaatio on
internet ja tiedon vapaa kulku ja ihmisten ja laitteiden ja teollisuuden kehitys.
Osaavien ihmisten pitäminen maassa olisi jo niin haasteellista, etten edes
viitsi keskustella asiasta. Toki markkinoita hallitsee volyymit ja tehokkuus.
Tarkoitan yksinkertaisesti esim. vaikka kännykän valmistuksen määrää ja
nopeutta ja kuinka nopeasti ja monikansallisesti se on saatava markkinoille.

Kaupan rakenne jäi myös pois puheesta ja kerrottiin vain sen pysyvän samana.
Todellisuudessa koko tuotanto on nyky maailmassa hirveän kilpailtua ja
tehokkuus vaatii joka päivä enemmän ja enemmän ja katteet jäävät monesti
aika pieniksi ja volyymi ja monikansallisuus ja fuusiot ja liitot kaupassa ovat
määräävässä asemassa, samoin kuin rahoitus ja yritysten arvo pörssissä.

En edes viitsi puhua WTO sääntöjen mukaisesta kaupasta ja teollisuudesta
ja siitä miten se vaikuttaa ja kohta näemme myös tämän Brexitissä. Suomen
kohdalla olisi lisänä vielä hyvin suppeat kotimarkkinat ja pääomaton talous.

4

189

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • oppia-tarviit

      Voit toteuttaa sotaintoasi menemällä Ukrainaan taistelemaan Venäjää vastaan. Oppisit jotain tästä maanpäällisestä todellisuudesta kuten vanhempammekin aikanaan jos jäivät henkiin.

    • Euroopan unioninko tarvii käydä sotaa venäjää vastaan ?
      Hei siinä on vähän toisenlaiset poijaat..

      Minusta tuntuu, että se sota olisi äkkiä ohi jos EU:lla olisi oikeututus puolustaa.
      EU on demokratia ja se ei voi hyökätä. Mutta EU voi puolustaa niitä asioita, mitä
      on ennalta sovittu, kuin rauta kallio. EU on tässä suhteessa jättiläinen ja tasapainon
      ylläpitäjä. EU on maailman luotettavin taho ja sellaisena pysyy ja pysyy.

    • Lykkäät-pötyä

      Väyrynen ei ole persu eikä kommunisti.
      Hän on vain ajastaan jälkeenjäänyt surkimus, joka kuvittelee elävänsä 1920-luvun maatalous-Suomessa, jossa Alkion opit toimivat.

      Paavo perustaa taas kerran uutta puoluetta. Kannatusta kuvastaa se, ettei tiedotustilaisuuteen muutama päivä sitten tullut ketään. Siis ei ketään!

    • ouhqwfoirht9

      https://www.iltalehti.fi/politiikka/201809132201196184/
      Piia Katteluksen oletettu isä on ainakin Vapaamuurari Seinäjoella on asianajaja. Lakitoimisto jari kattelus.
      Väyrysen puhe videolla katkaistiin ennen perusteluja onko iltalehdessäkin muurari jäseniä. Kuulostaa aika pahalta jos ei mediassa saa toimittaa kun valikoituja uutisia / pätkiä.
      Usein on kansallisessa radiossa ja TV lähetyksessä Paavon ääni Joko Vaijennettu tai katkaistaan "sopivasti".

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      198
      1519
    2. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      140
      944
    3. Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies

      Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?
      Ikävä
      58
      931
    4. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      85
      902
    5. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      53
      816
    6. Tumman vihreä mercedes

      Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,
      Hyrynsalmi
      10
      720
    7. Martinan tarve valehdella.

      Miksiköhän Martina valehtelee niin paljon,onko hän tietoinen siitä että valheistaan jää useimmiten kiinni? Esimerkkinä t
      Kotimaiset julkkisjuorut
      262
      719
    8. Stubb munasi - Suomessa kuuluu liputtaa Suomen lipulla

      Presidentinlinnan ja Mäntyniemen salkoihin nostettiin sateenkaariliput lauantaina. Suurin osa kansasta ei varmasti pidä
      Maailman menoa
      338
      671
    9. Olisitko oikeasti valmis rikkomaan

      Perheesi? En haluaisi sitä, mutta ne on teidän välisiä asioita. Voin olla sinulle vain kaverikin… ei paineita. Minä kesk
      Ikävä
      58
      664
    10. Miksi tällainen pelottaa ja aiheuttaa joillakin ärtymystä?

      "Sitoudun ystävien ja kollegoiden kanssa puuttumaan seksistisiin vitseihin ja vähättelyyn. Sanon ääneen, kun jokin ei ol
      Maailman menoa
      74
      646
    Aihe