Aadamin ja Eevan kotikylä löydetty

"Niilin suistosta löytyi 6000 vuotta vanhan kylän jäännökset"

Tästähän kreationistit ovat sitten haltioissaan !!!

Toki tiedetään heti, keille tämä kylä kuului. Siellä oli varmaan Aatun ja Eevan talo, Kainin koti, Aabelin mökki, ja varmaan parin muunkin jälkeläisen talot. Löytyisikö kadonnut Eenok myös alueelta ???

Varastotilat, joissa on eläinten luita ja kasvien jäännöksiä ovat tietysti Kainin ja Aabelin yhteisest varastohuoneet.

"Arkeologit löysivät kylästä varastotiloja, joissa oli eläinten luita ja kasvien jäännöksiä. Kylästä löytyi myös saviastioita ja kivityökaluja.

– Löydökset vahvistavat, että suiston kosteilla alueilla on ollut pysyviä yhdyskuntia lähtien jo 4000-luvulta ennen ajanlaskumme alkua, arkeologiryhmän johtaja Frederic Geyau sanoi."

11

334

    Vastaukset 11

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • GöbekliTebe

      Jos maailma on vain 6 000 vuotta vanha, niin selitäppä sitten miksi Turkin Göbekli Tebestä, monia kilometriä Egyptistä koiliseen, löydettiin valtavia kivikehiä joista vanhin on noin 12 000 vuotta vanha ja nuorin 6 000 vuotta?

      • En ole sitä mieltä, että maailma olisi vain 6000 vuotta vanha.

        Joten en selitä. Jätän sen muille.


      • «Jos maailma on vain 6 000 vuotta vanha, niin selitäppä sitten miksi…»

        Tähän on tietenkin helppo vastata, jos oletetaan kaikkivaltias luojajumala.

        Tuo luoja teki muun muassa ne kaikki mainitsemasi kivikehät tismalleen sellaisiksi, että ne näyttävät jopa 12 tuhatta vuotta vanhoilta. Mikäpä siinä on tehdessä, jos on kaikkivaltias.


    • Kirjakääröt

      Eeva jäi paratiisiin. 1Moos.3:24 Ja hän karkoitti ihmisen....Ei ihmiset. 1Moos.3:24 Biblia (1776) Ja ajoi Adamin ulos....

      • 1 Moos 5:2 “Hän loi ihmisen mieheksi ja naiseksi.”


      • v.aari kirjoitti:

        1 Moos 5:2 “Hän loi ihmisen mieheksi ja naiseksi.”

        “Hän loi ihmisen mieheksi ja naiseksi.”

        Intersukupuolinen? (henkilöllä voi olla siis sekä miehen että naisen sukukalleudet.)
        Jahve loi 'hybridin' Raamatun sadussa? Ihminen pystyi lisääntymään itsensä kanssa?
        Tämä selittää nyt kaiken?


      • AndrogyneGod
        Adventtiairut kirjoitti:

        “Hän loi ihmisen mieheksi ja naiseksi.”

        Intersukupuolinen? (henkilöllä voi olla siis sekä miehen että naisen sukukalleudet.)
        Jahve loi 'hybridin' Raamatun sadussa? Ihminen pystyi lisääntymään itsensä kanssa?
        Tämä selittää nyt kaiken?

        Syyriasta löydettiin noin 2000 vuotta vanha lyijyyn kaiverrettu kirjoitus, jonka mukaan Jeesus purki ennallistamaan juutalaisuuden ja palvoi androgyyniä Jumalaa (androgyyni = kumpikinsukupolinen). Levyille tehdyn ajoitusmittauksen perusteella Syyrian lyijykirjat on ovat kaiverrettu Jeesuksen elinaikana ja ovat siis vanhin kirjoitus jossa selvästi viitataan Jeesukseen juutalaisena opettajana.


      • AndrogyneGod

        Vuonna 2008 eräs beduiini löysi jordanialaisesta luolasta 70 lyijykirjaa. Kirjoissa oli symboleja ja kirjoituksia, joissa kerrottiin Jeesuksesta ja kuvailtiin hänen palvovan jumalaa, joka oli sekä mies että nainen. Kirjojen mukaan Jeesus ei halunnut perustaa uutta uskontoa vaan herättää eloon vanhat juutalaiset perinteet.

        Löytö julkistettiin vasta vuonna 2011, ja kirjojen ilmoitettiin olevan peräisin Jeesuksen elinajalta.

        Nyt brittiläisen Surreyn yliopiston asiantuntijat ovat analysoineet kokoelman ja vahvistaneet, että se on noin 2 000 vuotta vanha – eli suunnilleen Jeesuksen ajoilta.

        Tämä kirjakokoelema eli koodeksi on varhaisin kirjallinen lähde, jossa mainitaan Jeesus. Kirjoissa esiintyvät myös apostolien Jaakobin, Pietarin ja Johanneksen nimet.


      • AndrogyneGod

        Kirjat koostuvat kukin 5-15 suunnilleen luottokortin kokoisesta sivusta tai laatasta. Ne on valmistettu lyijystä ja kuparista, ja sidottu yhdeltä sivulta yhteen lyijyrenkailla. Alun perin monet tutkijat olivat kuitenkin sitä mieltä, että kirjat ovat väärennöksiä. Heti löytymisen jälkeen jotkut tutkijat arvioivat, että löytö voi olla Kuolleenmeren kääröjä merkittävämpi, mikäli kirjat ovat aitoja. Kirjojen toivottiin myös tuovan uutta valoa varhaiseen kristinuskoon.


      • AndrogyneGod kirjoitti:

        Vuonna 2008 eräs beduiini löysi jordanialaisesta luolasta 70 lyijykirjaa. Kirjoissa oli symboleja ja kirjoituksia, joissa kerrottiin Jeesuksesta ja kuvailtiin hänen palvovan jumalaa, joka oli sekä mies että nainen. Kirjojen mukaan Jeesus ei halunnut perustaa uutta uskontoa vaan herättää eloon vanhat juutalaiset perinteet.

        Löytö julkistettiin vasta vuonna 2011, ja kirjojen ilmoitettiin olevan peräisin Jeesuksen elinajalta.

        Nyt brittiläisen Surreyn yliopiston asiantuntijat ovat analysoineet kokoelman ja vahvistaneet, että se on noin 2 000 vuotta vanha – eli suunnilleen Jeesuksen ajoilta.

        Tämä kirjakokoelema eli koodeksi on varhaisin kirjallinen lähde, jossa mainitaan Jeesus. Kirjoissa esiintyvät myös apostolien Jaakobin, Pietarin ja Johanneksen nimet.

        Sekä Israelin että Jordanian muinaisjäännösten ministeriöt ovat kritisoineet David Elkingtonin menetelmiä ja dokumentteja. Ne ovat vahvasti sitä mieltä, että väitteet lyijykirjojen alkuperäisyydestä ja 2000 vuoden iästä ovat silkkaa huijausta. Luolalla, josta Elkington on väittänyt löytäneensä kirjat, ei niiden mukaan ole mitään tekemistä väitetyn löydön kanssa.

        https://en.wikipedia.org/wiki/Jordan_Lead_Codices#2017_updates


      • Jobinpostia
        v.aari kirjoitti:

        1 Moos 5:2 “Hän loi ihmisen mieheksi ja naiseksi.”

        On tekeminen luomista? 1Moos.1:22 Ja Jumala rakensi vaimon.....1Tim.2:13 Siis ei mitään ristiriitaa, on vastaus, kun ihminen kasvatetaan uskonnolliseen laatikkoon, sieltä on vaikea päästä pois.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Nyt se syksy on sitten alkanut

      Esimerkiksi tänään sataa aamusta iltaan, ja nytkin.
      Maailman menoa
      53
      1010
    2. Minä en ole koskaan

      Rakastanut ketään toista yhtä paljon kuin sinua
      Ikävä
      98
      994
    3. Tiesitkö? Jorma Uotisen EX-rakas on Helena Lindgren - Nämä ovat välit nyt: "Me ollaan..."

      Jorma Uotinen ja Helena Lindgren olivat avoliitossa v. 1982-1999. Pariskunta oli aikansa näyttävä julkkispari, missä i
      Kotimaiset julkkisjuorut
      21
      852
    4. Vähän pitää

      Kiusia ja näyttää
      Ikävä
      135
      802
    5. Anteeksi J-mies

      Anteeksi että myötävaikutin siihen että rakastuit minuun, jota et voi koskaan saada. Viimeksi kun näimme ja katselimme t
      Ikävä
      121
      776
    6. Olet nainen ollut vaikein rasti

      Eniten olet tunteitani myllännyt ja niitä kuluttanut, ja tuottanut. 🤔
      Ikävä
      52
      743
    7. Taidat olla

      Luovuttanut jo minun suhteeni osalta?
      Ikävä
      45
      656
    8. Kenen viisautta on ollut laittaa tie väärällä murskeella pilalle

      Kenen viisautta on ollut kun Siimeksen/Kylmänpurontie pantu pilalle kun on ajettu liian karkeaa mursketta. Rengasliikke
      Hyrynsalmi
      24
      644
    9. Riittääkö mahkut

      Kaivattuusi 🤭.
      Ikävä
      50
      638
    10. Minä muistan

      Minä muistan sinut nauravana. Sellaisena, joka sai tavallisenkin hetken tuntumaan vähän kevyemmältä, kuin huoneeseen ol
      Ikävä
      45
      610
    11. Mä voisin rakastua noihin tähti silmiin

      Katseesi on niin lumoava nainen💚.
      Ikävä
      19
      596
    12. Jos tullaan toisiamme vastaan, niin

      pitäiskö pysähtyä ja onnitella?
      Ikävä
      46
      578
    13. Voisiko vielä välillemme jotain kehittyä

      Vai heihei ja ei nähdä enää.
      Ikävä
      35
      560
    14. Siinä kävi mies nyt niin että tämä ämmä muuttaa ulkomaille

      Vuonojen maa kutsuu, joten ei hätää. Et kuule minusta enää. 😂 Lycka till! Ämmä riittää.
      Ikävä
      72
      558
    15. Koska Martina viettää aikaansa lapsiensa kanssa

      Äiti vaan juoksee miehen perässä Tallinnassa, Lontoossa, Turussa. Kyllä oli kätilö oikeassa, kun sanoi, että ei olisi ka
      Kotimaiset julkkisjuorut
      139
      545
    16. Ähtäri on taas TV: n ja radion ykkösuutinen

      Uusi podcast on julkaistu ja on nyt kuunneltavissa. Mot on tehnyt hyvää työtä! Mikko Savola ja kepu ei ota mitään vast
      Ähtäri
      45
      535
    17. Kuhmolainen opettaja tuomittu vainoamisesta

      https://yle.fi/a/74-20248184 ”Kuusikymppinen kuhmolaisnainen piinasi naapureitaan lähes kahdeksan vuoden ajan. Nainen
      Kuhmo
      10
      528
    18. Mitä muuta on olemassa kuin lisääntyminen

      Jos mies ei pääse lisääntymään niin mikä hänen osansa elämässä on? mitä jää jäljelle? Hän on vain muiden palvelija kok
      Sinkut
      119
      526
    19. Tilanteenne

      Onko tilanteenne tällä hetkellä hyvä?
      Ikävä
      47
      515
    20. Kerro kolme hyvää asiaa

      Kaipaamastasi ihmisestä ja lisää perään onko kaivattusi n vai m 😍
      Ikävä
      25
      512
    Aihe