Onko teistä kukaan niin komea/kaunis

että olisi ollut esimerkiksi mallina jossakin lehdessä, tai mainoksessa?
3165
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

vaikka ainesta olisikin. En vaan ole mikään tyrkky, joka haluaa pärstänsä jokaiseen mahdolliseen julkaisuun. Sen verran varma olen itsestäni ja ulkonäöstäni ilmankin. ;); Tästä syystä en ole ollut enää vuosikausiin facessakaan. :)

Äänestä

Olin lapsena (poika) mainoksessa 80-luvun alussa

Äänestä

Nuorempana olisin voinut olla ihan miesmallikin, muiden mielestä ainakin. Ehkä Dressmann mainokseen nykyään. :D

Äänestä

Kommentoi aloitusta


pärstäkerroin kirjoitti:

että olisi ollut esimerkiksi mallina jossakin lehdessä, tai mainoksessa?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu