Tampereen yliopisto on avannut verkkoon muotokuvagallerian: https://www.unitampere-gallery.fi/
Listan ensimmäisenä on itseoikeutetust Yrjö Ruutu. "Yrjö Ruudun tavoitteena oli yhteiskunnallisen tiedon ja yhteiskuntatieteiden vahvistaminen niin korkeakoulussa kuin yhteiskunnassakin. Tämä ajatus suuntasi hänen toimintaansa korkeakoulun kehittämiseksi."
Ruutu oli aikanaan myös Vapaa-ajattelijain liiton puheenjohtaja.
Listan ensimmäisenä on itseoikeutetust Yrjö Ruutu. "Yrjö Ruudun tavoitteena oli yhteiskunnallisen tiedon ja yhteiskuntatieteiden vahvistaminen niin korkeakoulussa kuin yhteiskunnassakin. Tämä ajatus suuntasi hänen toimintaansa korkeakoulun kehittämiseksi."
Ruutu oli aikanaan myös Vapaa-ajattelijain liiton puheenjohtaja.
Vastaukset 22
Vanhimmat
Nykyään vapaa-ajattelijatoiminta on taantunut. Esimerkkinä pornolehtitempaus ja lähes ainoaksi toimintamuodoksi tullut kaljanjuonti. Vaparien nykypolvi on peruuttamattomasti pilannut vapaa-ajattelun maineen. Juuri tämän kehityksen vuoksi vapaa-ajattelijaliike tulee ajaa alas ja aloittaa toiminta tasokkaampana puhtaalta pöydältä.
Ei muuta kuin aloittamaan sitä toimintaa jossain muualla siis; jotain parempaa pystyyn, ja ohituskaistalta ohi. Turha kai silloin haaskata voimia vuosikausia vaparien vastustamiseen, kun energian voisi käyttää heti jonkin tasokkaamman luomiseen ja edistämiseen.
Mitkä olisi keskeisimmät tavoitteet, joita uuden toimijan pitäisi edistää?
Ensin pitää poistaa vapaa-ajattelijaliike kehistä. Se häiritsee ja leimaa kaikkea uskonnottomien toimintaa. Kiva, että sinäkin olet uuden liikkeen kannalla. Ajatuksia voi ruveta keräämään samalla, kun ajaa vapareita alas.
Kyllä pitäisi olla joku kirkkaampi visio siitä tasokkaammasta toiminnasta kuin että keräillään ajatuksia... Ihan kuin et olisikaan oikeasti tavoittelemassa jotain nykyistä parempaa toimintaa, vaan pelkästään haluasit romuttaa nykyistä.
Mitenkähän veikkaan ettei tähän tule vastausta?
Ainiin, siksi veikkaan kun ei kymmenellä aiemmallakaan kerralla ole tullut.
Kas, veikkaukseni osui oikeaan.
Tästä aasinsiltana, kannattaisiko VA-lehteen poimia välillä historiastamme henkilöitä ja laatia jotain lehtijuttuja? Esimerkiksi juuri Yrjö Ruudusta tämä puoli lienee melko tuntematon.
Olisi tosi kiva saada VA-lehteen edes pieni juttu Yrjö Ruudusta, VA-liiton puheenjohtajastakin toimineena.
Ilman muuta. Väinö Voipiostahan puheenjohtajana ja uskontokriittisenä kirjailijana oli jotain juttua jokin numero sitten.
Juttua VA-lehteen. Ruudusta.
Siitä saisi jonkinlaisen aasinsillan ajankohtaisuuteen nyt, kun Tampereen yliopisto lakkaa olemasta itsenäisenä. Vaan mistä lähdemateriaalia? Vanhoja VA-lehtiä kai pitäisi tonkia.
Hain kirjastosta yhden Ruudun kirjoittaman satukirjan, erään toisen kirjan, ja varasin vielä Ruudun elämänkerran.
(Tässä välissä julkinen kiitokseni Suomen kirjastolaitokselle!)
Jonkun pitäisi nyt tonkin vanhoja lehtiä ja pöytäkirjoja.
Ääh. Ei tuossa elämänkerrassa toiminta vapaa-ajattelijoissa näytä tulevan esille kuin sivulauseen verran.
Onhan miehestä muutakin kerrottavaa, lienee ainoa kalterijääkäri joka ehti olla myös SKDL:n jäsen. Olisin silti odottanut tästäkin puolesta enemmän.
Kannattaa varmaan perehtyä Ruudun toimintaan Vapaa Ajattelija -lehden kautta. toki arkistoistakin voisi löytyä.
Kuka haluaisi harrastaa historian katsastelua. Paloja voisi julkaista lehdessä.
Puheeenjohtajia on hyvä muistaa ja listata. Miksei myös yhdistystysten pitkäaikaisia vetäjäaktiiveja.
Vapaa-ajattelijain liiton tietenkin kannattaa noteerata entiset puheenjohtajansa. Ja jos henkilö on ansioitunut muutenkin, se on noteerattava asia myös.
Ansaitsisi jonkunlaisen jutun Vapaa Ajattelija -lehteen. Ei ole riittävästi yleisessä tiedossa.
Vapaa-ajattelijoissa vuosien varrella olleita tiedemiehiä on syytä nostaa esiin.
Jo Edward Westermarck oli ajatuksellisesti vapaa-ajattelija! Edelleen siteeratuimpia suomalaisia tiedemiehiä.
No tavallaan pitäisi, mutta olemme ehkä liiankin varovaisia kaikkeen, mikä vähänkään voisi haiskahtaa henkilöpalvonnalta.
Just. Ei kai puheenjohtajien listaaminen ja huomiominen ole mitään palvontaa, vaan historiankirjoitusta. Siis historiane esilletuontia.
Ruutu oli valtiososialisti akateemisen karjalaseuran ajatushautomo yms
Oliko hänellä vyösolki tms. Jossa luki jotain?
Tampereen yliopiston rehtori Yrjö Ruutu oli aikanaan myös Vapaa-ajattelijain liiton puheenjohtaja.