Koskaan en tule kohdanneeksi näin alhaikseksi itseni asemaa kodin hoitajana nyt kuin nykisen työvoimapolitiikan aikana.
Ei meillä ole aikaa eikä resursseja täyttää teidän toiveita-
Ei meillä ole aikaa eikä resursseja täyttää teidän toiveita-
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Ei tarvita todellakaan kovinkaan syvällistä ymmärtämystä sen käsittämiseen, että oikeistopuolueiden vääristynyt kuva poliittisesta tilanteesta pakottaa kohderyhmänkin huomioimaan reaalimaailman kontradiktioita.
Olet oikeassa. Keskustavetoisen hallituksen työllistämispolitiikka on täysin epäonnistunut. Sipilä hallituksineen rankaisee työtä hakevia työttömiä aktiivimallilla vieden heiltä lisäveron ja aktiiviveron muodossa viimeisetkin elämisen laatua parantavat eurot. Sipilän hallitus kohdistaa aktiivimallitoimensa myöskin sairaisiin, jotka ei kykene mitenkään työllistymään.
Niin mitä puoluetta sitä pitäs äänestää, että työllistämistoimia eikä terveydenhuoltoa parannettaisi, vaan kaikki pysys ennallaan?
Tietysti työllistämistoimia ja terveydenhuoltoa pitää parantaa. Sipilän hallituksen aktiivimalli ja sekunda-sote eivät kumpikaan ole nähdyn ja kuullun perusteella parantamista. Aktiivimallilla rankaistaan niitäkin, jotka päivittäin laittavat työhakemuksia mutta eivät työllisty, ja niitä, jotka eivät sairauden vuoksi kykene tekemään työtä.
Sekunda-sotea kepulaiset yrittivät saada hyväksytyksi, mutta onneksi paikalla oli henkilö joka huomasi soten olevan monin paikoin perustuslain vastainen. Siitä huolimatta kepulaiset yrittivät saada soten väkisin läpi. Soten hyväksymisen jälkeen sotea olisi heti pitänyt alkaa korjaamaan ja muuttamaan, ja minkään korjaaminen ei tunnetusti kepulaisilta onnistu. Pelon vallassa odotamme uutta eläinsuojelulakia.
Ei pienviljelijöitä enää ole. On isoja tai vähintään keskisuuria tiloja ja sitten muutama elämäntapaluomuhippi, jotka tekevät sivutoimenaan pakuriteetä ja muuta vastavaa.