Mutulogian perusteita

Eli Kreationismin Sietämätön Keveys.

Mitä kreationismi on? Sehän on musta tuntuu -ajattelua musta tuntuu -ajattelun päälle, aina kahden väitteen pyrkiessä säilyttämään keskinäinen koherenttiudensa, mutta kokonaisuus on kaoottisessa ristiriidassa itsensä ja varsinkin todellisuuden kanssa.

Yksi kreationismiin kuuluva asia, kuten moniin muihin vastaaviin huuhaisiin, on raja-ajattelu. Se kertoo kreationistin rajoittuneesta kyvystä jäsentää maailmaansa - abstrakti ajattelu on mennyt samaa reittiä viemäriin kuin esimerkiksi sarkasmin tai ironian taju.

Kreationistin aivot kykenevät vain ajattelemaan lokeroimalla asioita, piirtämällä rajoja, joita hän ei kuitenkaan voi osoittaa olevan olemassa todellisuudessa. Tuosta todistamattomuudesta ja rajoittuneesta ajattelusta nousee kreationistiset ”älynväläykset” kuten koira ei synnytä kissaa tai koira on aina koira. Tai ”kuka sitten on luonut maailman, jos Luojaa ei ole”. Mutta kreationisti ei koskaan pysty todistamaan miksi koira olisi aina koira.

6

259

    Vastaukset 6

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • tieteenharrastaja

      Ei pysty, ja vielä pahempi:

      "Mutta kreationisti ei koskaan pysty todistamaan miksi koira olisi aina koira."

      Tieteellisesti on helppo todistaa, että koira on ollut ja on edelleen susi. Koirasusiahan on havaittu.

      • Totta, mutta kreationistille koira ja susi ovat kaksi eri lokeroa. Koirasta voi tulla puudeli plus tuhat muuta, mutta sudesta ei voi tulla koiraa (kretun mukaan). Ristiriitaista.


    • suoraan_sanottuna

      Kreationisti yrittää johonkin irralliseen yksityiskohtaan tuijottaen löytää todisteen omalle maailmankatsomukselleen. Koko prosessi on nurinniskoin tieteelliseen lähestymistapaan nähden.

      • Juuri yhteen yksityiskohtaan huomion kiinnittäminen tekee kretun kokonaisuudesta ristiriitaisen. Ja usein sitten kretuille tuntuu käyvän niin, että jossain asiassa asia on valkoinen ja toisessa taas se sama asia on musta.


    • olenerimieltä

      "Kreationistin aivot kykenevät vain ajattelemaan lokeroimalla asioita, piirtämällä rajoja, joita hän ei kuitenkaan voi osoittaa olevan olemassa todellisuudessa"

      Olen eri mieltä. Tuo väite lähtee perusteettomasta oletuksesta että kretut pystyisivät ajattelemaan.

      • Totta toinen puoli. Tuntuu, että monet kretujen ”aatoksista” eivät ole syntyneet heidän ajatellessaan vaan heidän istuessaan paskalla.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä kaivatussasi

      on parasta?
      Ikävä
      79
      1090
    2. Mitä haluaisit sanoa hänelle?

      Jos joskus kohtaatte?
      Ikävä
      104
      1075
    3. haluaisin paljastaa

      Kuka tämä :/ on
      Ikävä
      67
      512
    4. Olen jo oppinut tuntemaan

      sinun kirjoitustyylisi
      Ikävä
      47
      483
    5. Taiteiden yö

      Kuhmon taiteiden yössä tapahtui. Tsat satss saaatts... Ja Sammon takoja... Tsat satss saaatts...
      Kuhmo
      8
      446
    6. Nainen, onko se nalle hehkuttelija poistunut keskuudestamme?

      Ei ole näkynyt, joten onkohan. R.I.P :/
      Ikävä
      112
      441
    7. Hyvää yötä kaipaamalleni

      Vanhwmmalle naiselle, olet rakas❤️❤️
      Ikävä
      13
      430
    8. Mikä kaivatussasi

      on pahinta?
      Tunteet
      42
      422
    9. Et vaan tajua

      Että rakastan sua
      Ikävä
      15
      396
    10. Kysymys palstalaisille: kuinka moni nainen sietää miehen "pakkomielteistä" sekaantumista elämäänsä?

      Siedättekö tai sietääkö teidän naisenne miehen "pakkomielteistä" sekaantumista naisen harrastuksiin, ulkonäköön, työhön
      Sinkut
      83
      391
    Aihe