ketkä kaikki on tämän puolueen ehdokkaina
seuraavat eduskuntavaalit
7
278
Vastaukset
- kylmämies
Jerry Kvarnströmin tekisi mieli.
Mutta kerää kannattajakortit?
Mahtaako Väyrynen ehtiä, Waltteri Jokisesta ei ole apua, vaikka hän mielellään paistattelee politiikkojen loisteessa - kelvä
Waltteri.
Jätä hautausmaat, siitähän olit Olavin kanssa käräjillä - hannikaiselta
Waltsu ei ollut syytettynä oikeudessa nimien väärennöksestä.
Hän oli Mäenpään kutsumana todistajana.
Luki oikeudelle todistuksensa paperista, jonka Olavi oli hänelle kirjoittanut. - muna.pystyssä
Angelica Skywolf olisi hyvä ehdokas tälle puolueelle
- Hallaahon.äänestäjä44
tämän voi lisätä puolueohjelmaan https://www.suomenuutiset.fi/seksuaalirikosten-maara-kasvoi-kesalla-poliisin-tietoon-lahes-450-raiskausta-touko-elokuun-valisena-aikana/ Raiskauksista epäillyistä henkilöistä hieman alle puolet on ulkomaan kansalaisia. Ulkomaalaisten joukossa on määrällisesti eniten irakilaisia ja afganistanilaisia.
- Hallaahon.äänestäjä44
Jos et ole Pallivahasta, Pansiosta, Kärsämäestä, Vähäheikkilästä
vaan Nummi-Pusulasta tai Vantaalta
Varatuomari Leena Meri on erinomainen poliitikko ja sopii hyvin Halla-ahon linjaa
avustavaksi kansanedustajaksi Uudellamaalla
Mitä hyötyä haittamaahanmuutosta
https://www.suomenuutiset.fi/meri-mita-suomi-hyotyy-haittamaahanmuutosta/ - Hallaahon.äänestäjä44
kuulkaas nyt kaverit
tämä palsta häviää pian muutaman vuoden kuluessa kun puoluetta ei ole
ja teidän on jaettava uudet kortit ja suunnat itsellenne
mitä aiotte tehdä
jos menette lehtien palstoille niin siellä voi alkaa sensuuri
https://www.suomenuutiset.fi/ilta-sanomat-sekoili-verkkokyselyssaan-tulokset-poistettiin-ja-laskuri-nollattiin-heti-kun-halla-aho-nousi-aanestyksessa-ylivoimaiseen-johtoon/
Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Selvästi näyttää siltä, että SDP:n kannattajat hyväksyy kiusaamisen
ja seksuaalisen ahdistelun, kun puolueen kannatus pysyy korkealla. Mitä tämä kertoo demari-äänestäjien moraalista?1845055- 141701
Kenen joukoissa Suomi seisoo maailmalla, jos SDP voittaa seuraavat vaalit?
SDP on ainoa pohjoismainen sosialidemokraattinen puolue, joka edelleen kuuluu Sosialistiseen internationaaliin. Sitä ka621605Jos mies oikeasti haluaa sinut
Hän ei ota riskiä että menettäisi sinut. Ei pienintäkään. Mies ei jätä vastaamatta viesteihin eikä pidä sinua epätietois1261490Helena Puolakka laukoo suorat sanat Vappu Pimiän MasterChef -pestistä
Vappu Pimiä on uusi MasterChef Suomi -tuomari. Kokenut keittiömestari ja ravintoloitsija Helena Puolakka laukoo suorat s91393Voiko ryyppäämisellä tienata elantonsa?
Lassi Kuhlman on rappiostriimaaja. Hän kuvaa omaa päihteiden käyttöään pitkissä somestriimeissä. Katsojat voivat lahjoit491100Ketä ehdotatte seuraavaksi kuntanne johtohahmoksi
Ei ole teitä riitaisia kehityksen jarruja helppo yrittää kohti valoa ohjata. Siinä on teille pähkinä purtavaksi.961074Persuille 1,8 prosenttiyksikköä laskua. Keskusta meni ohi ja Vasl hengittää niskassa
Erityisesti työväestö on hylkäämässä persut. https://yle.fi/a/74-20208249299957- 191926
Dannyn "ex-käly" Jennika Vikman teki erikoisen ratkaisun!
Dannyn "ex-käly" Jennika Vikman paljasti uudet kujeet. Hän on mukana kohutussa Sointu Borg & Tyrkyt -realityssä. Jääkö7770