Ruotsissa valtava kohu SVT:n käytöksestä

Ruotsissa on noussut valtava kohu siitä, kun Ruotsin television SVT:n ohjelmajohto paheksui Åkessonin puheita vaaliväittelyn päätteeksi. Yksi henkilö on jo joutunut jättämään skandaalin takia SVT:ssä paikkansa ja kaikki muut puoluejohtajat kritisoivat SVT:n epätasapuolista käytöstä ruotsidemokraatteja kohtaan. Expressen-lehti paljasti, että SVT:n ohjelmajohtaja oli sosiaalisessa mediassa klikannut tykkäävänsä ruotsidemokraatteja vastaan kirjoitetuista artikkeleista.

Ruotsidemokraatit on tehnyt kansainväliselle vaalitarkkailuryhmälle valituksen SVT:n käytöksestä.

Kuitenkaan Ylen pulskapoika Petteri Löppönen ei ollut tietääkseen näistä asioista aamun tv-uutisissa. Ainoastaan teksti-tv:stä löytyi pieni uutinen asiasta https://yle.fi/aihe/tekstitv?P=138
22285
1Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 22

Vanhimmat

Taas sataa PS laariin ääniä YLE tekee suomessa samaa.

1Äänestä

Kyllä noista asioista tuli eilen illalla Ylen radiouutisissa useaampaan kertaan...

Äänestä

Miksi en ylläty?

Äänestä

Samaa tullaan näkemään Suomessa kevään 2019 vaaleissa. Valeestakin saadaan totta.

Äänestä

Tämä SVT:n nainen tuotti käytöksellään vain lisää ääniä ruotsidemokraateille. Naiset eivät tajua tunnemyrskyissään aiheuttamiaan vahinkoja.

Äänestä
  • Olikohan sillä menkat kun oli niin tunteellisella päällä? :D

    Äänestä

Miksi Ylen yksipuolisesta uutisoinnista ja jatkuvasta persujen haukkumisesta ei nouse kohua?

Äänestä

Miksi Yle satsaa näin tolkuttomasti Ruotsin vaaleihin? On ennenkuulumatonta, että Itsenäisen Suomen pääutiset lähetetään Ruotsista, vieraan valtion alueelta. https://yle.fi/uutiset/3-10392902

Äänestä
  • Yle haluaa pelotella suomalaisia, ettei Ruotsin esimerkki toistuisi kevään vaaleissa.

    Äänestä

  • gggrett kirjoitti:

    Yle haluaa pelotella suomalaisia, ettei Ruotsin esimerkki toistuisi kevään vaaleissa.

    Ruotsihan olisi hyvä esimerkki. Vihreät saattaa pudota valtiopäiviltä.

    Äänestä

  • Istuuko SVT:n uutistenlukija Ylen studiossa, kun Suomessa on eduskuntavaalit? Joku tolkku tähän Suomen ruotsintamiseen on saatava.

    Äänestä

  • Vielä paljon enemmänhän Yle satsaa seuraaviin USA:n presidentinvaaleihin mollaamalla Trumpia mennen tullen joka käänteessä. Yle ei koskaan kerro Trumpista mitään positiivista, vaikka USA:lla menee paremmin, kuin moneen vuosikymmeneen. Pelkkää negatiivista vaan uutisoidaan.

    Äänestä

Äänestä PS niin Ylen valemedia lopetaan ja kaiki muutkin valemediat. Tilale tulee puolueen uutiset joka antaa vain oikeaa isämmaalista tietoa.

Äänestä
  • Kokkareiden uutistoimistohan täällä nyt laskee kansalaisille valtavalla paineella molempiin silmiin.

    Äänestä

Tänään Ruotsissa nähdään onko kansalaisilla rohkeutta äänestää Ruotsidemokraatteja. Akesson on esittänyt rehellisiä faktoja siitä, mitä sosiaalidemokraatit ovat tarjonneet kansalle. (kuravelliä). Kello 20 Ruotsin aikaa iskeytyvät ensimmäiset ennusteet tajuntaan. Ruotsidemokraateilla on mahdollisuus räjäyttää tajunta ja nousta Ruotsin suurimmaksi puolueeksi. Ruotsidemokraatit haastavat globaalin eliitin ja ovat tavallisen ruotsalaisen puolelle, mutta meneekö se jakeluun?!

Äänestä
  • On myös mahdollisuus, että siitä tuleekin vain tussahdus, ja sosiaalidemokraatit jatkavat hallituksessa.

    Äänestä

Yle on yrittänyt kampittaa Trumppiakin ennen ja jälkeen hänen valituksi tulemistaan. Yle häviää nämä ruotsinkin vaalit.

Yle ja sen työntekijät on kyllä täyttä sontaa.

Äänestä

Kun Åkesson pääsee ministeriksi Ruotsin tulevaan uuteen hallitukseen, niin onko odotettavissa, että kääntää heti takkinsa, niin kuin Timo Soini teki Suomessa?

Äänestä

Pakokauhun vallassa sossut ja moderaatit tekevät yhteishallituksen, jota perustelevat Suomen mallilla. Ruotsidemokraatit jäävät edelleen oppositioon kasvattamaan kannatustaan.

Äänestä

Puoliysiltä Rönkkö on täysin pöyristynyt ja järkyttynyt! Ei mennyt niin kuin yle yrittää vaikkuttaa naapurin vaaleihin.

Äänestä
  • Sikapöyristynyt suorastaan.

    Äänestä

Åkersson vain naureskeli sille naiselle ja sanoi, miks oot aina vihanen ja pitää huutaa.
Ruotsissa uskalletaan sanoa suoraan, täällä jos vaaliväittelyssä joku noin sanoo, siitähän nousisi kaamea somesota. Jimmy Åkersson on rento maanläheinen ruotsin parasta ajatteleva kaveri.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


erterterteer kirjoitti:

Ruotsissa on noussut valtava kohu siitä, kun Ruotsin television SVT:n ohjelmajohto paheksui Åkessonin puheita vaaliväittelyn päätteeksi. Yksi henkilö on jo joutunut jättämään skandaalin takia SVT:ssä paikkansa ja kaikki muut puoluejohtajat kritisoivat SVT:n epätasapuolista käytöstä ruotsidemokraatteja kohtaan. Expressen-lehti paljasti, että SVT:n ohjelmajohtaja oli sosiaalisessa mediassa klikannut tykkäävänsä ruotsidemokraatteja vastaan kirjoitetuista artikkeleista.

Ruotsidemokraatit on tehnyt kansainväliselle vaalitarkkailuryhmälle valituksen SVT:n käytöksestä.

Kuitenkaan Ylen pulskapoika Petteri Löppönen ei ollut tietääkseen näistä asioista aamun tv-uutisissa. Ainoastaan teksti-tv:stä löytyi pieni uutinen asiasta https://yle.fi/aihe/tekstitv?P=138

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu