Pärstän perusteella

Onko Adventtikirkossa epävirallinen jako vuohiin ja lampaisiin?
Ovatko kellokkaat äänessä?
Tälläinen pärstäkerroin systeemi ei ole raamatullista.
Vaikuttaako ihmisen rikkaus asemaan?
26254
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 26

Vanhimmat

Adventismi on uususkonnollinen amerikkalainen hallintosysteemi joka pyrkii vaikuttamaan ihmisten mieliin, syömisiin, lepopäivään ja rahankäyttöön.

Äänestä
  • Jep, emme todellakaan usko valheitasi.

    Äänestä

Kaikissa+ryhmissä+missä+on+ihmisiä+yhdessä,+syntyy+myös+ristiriitoja.Kansainvälinen+organisaatio+on+organisaatio-rakenteeltaan+tasa-arvoisuuden+pohjalla+sellaisessa+merkityksessä+että+toimielimissä+on+sekä+kirkon+työntekijöitä,+että+"maallikoita."+Kuitenkaan+ei+ole+varmaa,+onko+organisaatiossa+aina+ymmärretty+että+toimielimessä+ei+voi+olla+esimiestä+toiselle?+Toimielimet+koostuvat+jäsenistä.+Jäsenillä+on+jokaisella+yhtä+suuri+henkilökohtainen+juridinen+vastuu+toimielimen+kaiken+päätöksenteon+vaikuttavuuden+tuloksista.+Näin+ei+toimielimessä+voi+olla+koskaan+johtajaa+toiselle+persoonalle.+Toimielin+on+pomo.+Toimielimen+istuva+puheenjohtaja+käytännössä+kantaa+eniten+harmaita+hiuksia+koska+johtaa+puhetta.+Puheenjohtaja+käyttää+sitten+oman+äänestyslappunsa+itsenäisenä+toimivaltanaan+toimielimen+päätöksenteossa.+Yhdistys-toiminnan+jäsenien+itsenäinen+toimivalta+on+äänestyslappu+ryhmien+päätöksenteossa.+(Toimielin+=+hallitus/johtokunta.)Organisaatiorakenteessa+on+normitettava+aina+toimielimen+päätöksenteon+valtuus+sellaiseksi+että+toimielimen+jäsenet+ovat+käytännössä+saman+arvoisia+äänen+käyttäjiä.+Johtajana+-joka+kaataisi+toimielimen+muut+äänet+ei+voi+laillisesti+toimielimessä+olla+siis,+koska+jäsenien+juridinen+vastuu+on+yhtä+suuri.Esimiesaseman+suhteessa+toiseen+ihmiseen+saa+vain+työsopimuksen+kautta+sillä+tavalla,+että+alaisella+on+pakko+olla+työsopimus.+Työsopimuksesta+päätellään+alaistaito-vaatimukset,+-muutoin+ollaan+mielivallan+armoilla+aina,+jos+ei+em.+ymmärretä.+Mielivallalle+mieluisaksi+ei+ole+oikeusvaltiossa+ristin+sielullakaan+velvollisuutta.Kaikki+päätöksenteko+pitää+perustua+normituksiin,++-sääntöihin+jotka+esitellään+hyvin+silloin+kun+toimintaan+otetaan+mukaan+jäseniä.+Uskonnollisille+yhdyskunnille+-kirkoille+ei+ole+myönnetty+vähääkään+tuomio-+ja+rangaistusvaltaa+kansalaiseen.+Kaikki+mahdollinen+"ryhmäkuri"+on+laitonta.+Vain+siis+sääntöjen+ehtojen+mukaan+voi+jäsenyys-asioista+neuvotella,+-ei+muuta-.Tuomiovalta+-rangaistusvalta+on+100%+maan+perustuslaillisella+tuomioistuimella+armaassa+maassa.+Lain+valvontavalta+on+poliisivoimilla+ja+rajavartiolaitoksella.+Kansalaisella+ei+ole+velvollisuutta+orientua+kouluttamattomien+-vailla+tiedollisuuden+vaatimuksia+varustettujen+virattomien+demokratian+aiheuttamien+tehtävien+henkilöiden+vallan+pidolle.+Päätökset+kansalaisten+harrastus-arvo-toiminnassa+kuuluvat+toimielimelle.+Viranhaltijat+tietävät+rajallisen+itsenäisen+toimivaltansa,+ja+eivät+koskaan+ohita+subjektia+subjektia+koskevassa+asiassa.+"Arvovaltaan"+perustuvaa+laillista+päätöksentekoa+ei+ole+olemassa.+Arvovaltaa+voi+syntyä+vain+ihmisten+mielikuvissa.+"Mielipide-johtajien"+"arvovalta"+loukkaa+subjektia+usein+tavallisesti.+Laillista+"mielipide-johtajuutta"+ei+ole+olemassa.+Käytännössä+kuitenkin+"mielipidejohtajuus"+mielikuvissa+syntyneen+arvovallan+vuoksi+voi+johtaa+mielivallan+päätöksiin,+joissa+sitten+ihmisiä+loukkaantuu+henkilökohtaisella+tavalla,+ja+ohitetaan+toimi-elimen+missio-metodiikan+päätöksenteko-+eili+laillinen+ja+legitiimi+päätöksenteko.+Uskonnollinen+valta+mielivallalla+on+vakava+asia+seurauksiltaan+usein+silloin+kun+mielivalta+johtaa+ihmisten+vaikeuksiin.Uskonnollisella/+hengellisellä+yhdistys-+etujärjestö-+arvo-+harrastus-+toiminnalla+on+ongelmana+Raamatun+normitukset+oman+aikansa+hallinto-kulttuurissa.+Emme+elä+samassa+kulttuurissa,+jossa+uskovaiset+elivät+yhdessä+ja+rakastivat+toisiaan.+Uskonnollinen+ja+hengellinen+yhdessä+olo+rajoittuu+usein+vain+käytännön+yhdistys-toimintaan+nykyaikana,+-jossa+ihmiset+kokoontuvat+ja+hajaantuvat+säännöllisesti.++Ristiriitoja+olevaisten+persoonallisuuksien+suhteesta+ryhmien+rajapintoihin+syntyy+toiveissa,+tavoitteissa,+tunteissa,+odotuksissa+ja+vaatimuksissa.+Toiminta+perustuu+vapaaehtois-voimiin,+jossa+huolehditaan+palkkahenkilöstön+palkat,+organisaatioiden+rakennukset+ja+yhdistystiminnan+ohjelmasta+-kaikesta+mahdollisesta+vapaaehtois-voimin+jäsenien+erilaisilla+ovimavaroilla,+joissa+ei+tiedollisuuden+vaatimuksia+ole+vapaaehtoisessa+yhdistystoiminnan+harrastus-arvo-+vapaaehtois-palvelussa.+Mielipidejohtajuus+vo+olla+sitten+joillekin+liian+ankara+ja+vaikea+asia.++"Auktorisoitujen+ihmisten+alamais-järjestelmässä"+joissa+ei+selkeitä+normituksia+em.+ole,+voi+syntyä+ristiriitoja+joissa+on+jäsenille+seurauksia+rajoitetun+onnellisuuden+ja+henkisten+pahoinvointien+ongelmissa.+Siksi+kaikki+normitukset+pitää+olla+jäsenien+tiedossa+aina+-myös+heti+silloin+tietysti+kun+ihmisiä+organisaatioihin+mukaan+liitetään.Minun+em.+kirjoitus+on+yleinen+integriteetti-+legitiimiys-+asia,+jossa+ajattelen+jokaista++kansainvälistä+organisaatioita+uskonnollisessa+ja+hengellisessä+toiminnassa+-suhteessa+olevaisiin+yksilöpersooniin.+Uskonpuhdistuksen+työ+on+tehty+ko.+KV-+globaalien+organisaatioiden+toimesta.+Adventtikirkon+Raamatun+tutkimus+on+ollut+korkeatasoista+tiedollisten,+vastuullisten+ja+hengellisten+teologien+toimesta.++Adventtikirkon+teologia+kirjoitetaan+aina+kirkon+ylimmässä+toimielimessä.++En+Adventtikirkkoa+syytä+tässä+em.

Äänestä
  • Lisäys edelliseeni; -- Adventtikirkko on pysynyt teologiassaan pyhyyden arvoissa, eikä ole yhtynyt teologiassaan maailman syntiin. Tässä merkityksessä Adventtikirkko täyttää Raamatun evankeliumin Jeesus Kristus uskon -uskonnon vaatimukset. Olevaiset yksilöpersoonat ovat jokainen aina omalla yksilöllisellä polulla armaassa maassa uskontiellä. Omalla yksilöllisellä polullaan tiedossa ja uskon määrässä itse kukin aina.

    Kansainväliset uskonnolliset /hengelliset organisaatiot eivät jäsenkirjoillaan ihmistä Jumalan edessä pelasta ketään uuteen autuaaseen maahan -ikuiseen elämään, -vaan uskon vilpittömyys Jumalan -Jeesuksen Kristuksen edessä -henkilökohtainen rakkaus-suhde Jumalaan Jeesukseen on pelastava missio-metodiikka ihmisen ikuisen kohtalon kysymyksessä; Room 6:22-23, Ilm 20 luku.

    Raamattu sisältää -on käsikirja ihmisen suhteesta Jumalaan. Raamattua pitää myös ymmärtää oikein. Iso kirja antaa uusia näkökulmia tuttuihinkin asioihin läpi koko elämän. Yksikään teologi ei ehdi opettamaan Raamattua hyvin elämänsä aikana.

    Oikeudenmukainen tuomari huomioi ihmisen tiedon määrän; Luuk 12:47-48. Raipat olivat aikansa rangaistuskeino ,-eikä "raippoja" saa ottaa kirjaimellisesti asiayhteydessä tänään. Omana aikanaankin asiayhteydessä "raipat" ovat vertauskuvallinen ilmaisu rangaistuksesta.

    Äänestä

  • Adventistit ovat arvosteelleet Vaasassa sinua pärstäsi perusteella ja sinä samoin.
    Kerro totuus miksi erosit Waasan Adventtiseurakunnasta?

    Äänestä

  • Korjaus; " ja yhdistystiminnan ohjelmasta -kaikesta mahdollisesta vapaaehtois-voimin jäsenien erilaisilla ovimavaroilla, ….." -- Pitää olla > … … yhdistystoiminnan ohjelmasta -kaikesta mahdollisesta vapaaehtois-voimin jäsenien voimavaroilla....."

    Äänestä

  • Jarinpärstäkertoimesta kirjoitti:

    Adventistit ovat arvosteelleet Vaasassa sinua pärstäsi perusteella ja sinä samoin.
    Kerro totuus miksi erosit Waasan Adventtiseurakunnasta?

    Tähän ei kuulu Vaasa enkä minä.

    Minä en liity asiaan.

    Äänestä

  • Jarilta puutuu henkilökohtainen usko ja uudestisyntyminen.
    Usko on jäänyt copu-paste tasolle koska se on vain kirjanopillinen uskonnollisuus adventistisessa viitekehyksessä.

    Äänestä

  • Uskonnollisuudesta kirjoitti:

    Jarilta puutuu henkilökohtainen usko ja uudestisyntyminen.
    Usko on jäänyt copu-paste tasolle koska se on vain kirjanopillinen uskonnollisuus adventistisessa viitekehyksessä.

    Minun ei vaatimuksena tarvitse hihhuloida Sinulle vähääkään mitään .

    Katso omaa napaa ja Jeesusta. Minä en kuulu enkä liity asiaan-.

    Äänestä

Jarilla on kolmosvaihe menossa ilman uskoa.
Hotellit tuovat lohtua mielikuvitusmaailmaan.

Äänestä

En ole jäsen uupumuksen seurauksina missään uskonnollisessa ja/tai hengellisessä organisaatio-yhdistys-toiminnassa.

Saatan harkita uusia jäsenyyksiä seuraavan kerran noin kymmenen vuoden kuluttua.

Minä en ole puhunut enkä kirjoittanut yhdestäkään minkään uskollisen järjestön ainokaisestakaan persoonasta missään ajassa mitään_!_
Nämä ovat jokainen saaneet viettää omaa henkilökohtaista uskon- ja perhe-elämäänsä niin että minä en heitä ketään ole kommentoinut, arvostellut, ja puhunut riippumatta jäsenkirjoistaan missä ovat kirjoilla. Olen korkeintaan yleistä integriteetti -legitiimiys- asiaa kommentoinut tarkoituksena hyvä asia käytännön hengellisen arvotoiminnan parissa ja puitteissa käytännön hengellisessä yhdistys-järjestö-toiminnassa, missä ollaan tekemisissä aina yksilöiden ja ympäristön erilaisten sidosryhmien vaatimuksien toiveissa, ristiriidoissa ja vaatimuksissa sekä ehdoissa.

Äänestä
  • Mene ammattiauttajalle.
    Lääkkeet löytyvät maanisvaiheeseen?

    Äänestä

  • Miksi "adventistiystävät" eivät auta Jaria?

    Äänestä

Keskustelu täällä käy hyvin hankalaksi kun tämä "jari" roskapostittaa ketjut täyteen täysin aiheeseen liittymätöntä moskaa. Eikö tuota trollia saada ylläpidon toimesta poistettua täältä?

Äänestä
  • Jari näyttää olevan liian syvällä adventismissa.
    Adventismi uuvuttaa ja eksyttää.

    Äänestä

Idag tänään on erilaisissa ko. uskonpuhdistus-liikkeissä globaaleissa organisaatioissa -aina siellä pienemmissäkin ryhmissä, ja yksilöitä yksinäisyydessään -niitä jotka rakastavat Raamatun evankeliumin uskon Jeesus Kristus arvoja, ja ovat Jumalan -Ylipappi Jeesuksen Kristuksen edessä vilpittömiä uskossaan -riippumatta siitä missä jäsenkirjat sijaitsevat.

Nämä Jumalaa - Jeesusta Kristusta rakastavat ihmiset -olevaiset yksilöpersoonallisuudet ovat piireistään riippumatta henkilökohtaisessa suhteessa Jumalaan -rakkaus-suhteessa Luojaansa -olematta ehdoilla että heidän pitäisi kuulua johonkin yhteen ja tiettyyn ko. globaaliin etujärjestöön.
Kaikki tieto ei täysin yhtä ko. järjestöissä, mutta on vain "yksi oikea usko" ja se yksi oikea on jos Raamatun uskonnosta on kyse -se on Jeesus Kristus piireistä riippumatta. Uskonpuhdistus Ilm 14:6-13 on suoritettu lukuisten erilaisten ko. järjestöjen toimesta.

Kansankirkkomme -valtiokirkkomme on sekin kokenut uskonpuhdistuksen 1500 alusta hitaasti alkaen. Valta-osa uskonpuhdistusliikkeistä alkoi syntyä ja kasvaa 1700-1800 taitteessa.
Lut.kirkon herätysliikkeissä on aktiivisia Jeesus Kristus uskovaisia. Kansankirkkomme penkeillä isoissa kirkoissa on istunut yksilöitä hurskaina syntiä karttaen vuosisatojen varrella edelleenkin.

Isojen kirkkojen ongelma on suurissa ihmis-massoissa sekä henkilöstön että jäsenien tinkiminen uskon pyhyyden vaatimuksissa. Osa pappiskunnasta miettii sovitteluja maailman synnin kanssa toisinaan, -mutta kirkon uskon tunnustus ja teologia varmaankin kulkee edelleen pyhyyden vaatimuksissa. Kansankirkkomme on aina huolehtinut jonkinlaisen peruskristillisyyden arvoja, -onhan monen perheen lapsi kuullut ensimmäistä kertaa Jeesuksesta rippikoulussa. Isossa kirkossa on ollut tarjota edelleenkin runsaasti harrastus-piirejä. Lähimmäisen hyvinvoinnista huolehtiminen on osa Jumalan palvelusta.

Omantunnon asioissa on eroja, erilaisen tiedon vuoksi, mutta usko täytyy olla sama -Jeesus Kristus. Vilpittömyys uskossa Jumalan -Jeesuksen edessä.

Äänestä
  • Sinulle usko on ideologia harrastuspohjalla mokomakin massapostittaja.
    Elät harhaisessa maailmaassa.

    Äänestä

Hengellisille arvoille perustuvien organisaatioiden -uskonpuhdistus--liikkeiden tehtävä on luoda hengelliselle Raamatun Jeesus Kristus evankeliumin uskolle arvoiltaan ja normituksiltaan pyhä alusta jäsenille ja viedä ko. Raamatun Jeesusta Matt 28:18-20 muidenkin ihmisten tietoon.

Äänestä
  • Tule opettamaan Waasan Adventtikirkkoon.
    Vai etkö välitä uusista naisista?

    Äänestä

  • Paskat akoista!
    Minulle riittää nykyään näppylähanskat ja purkki jotain hyvää vaseliinia.

    Äänestä

  • Horinjatelli kirjoitti:

    Paskat akoista!
    Minulle riittää nykyään näppylähanskat ja purkki jotain hyvää vaseliinia.

    Onko näppylä-hanskat ihan tosi hyvä?

    Äänestä

  • Horinjatelli kirjoitti:

    Paskat akoista!
    Minulle riittää nykyään näppylähanskat ja purkki jotain hyvää vaseliinia.

    Minkälainen teline on ko. hanskalle hyvä?

    Äänestä

  • jarinhotelli3 kirjoitti:

    Onko näppylä-hanskat ihan tosi hyvä?

    No näppylähanskoilla saa hyvän ja pitävän otteen mulkusta, kun se on rasvattu.

    "Minkälainen teline on ko. hanskalle hyvä?"

    Vitunkantoteline käy ihan hyvin.

    Äänestä

"Onko Adventtikirkossa epävirallinen jako vuohiin ja lampaisiin?"

On, eikä se ole mikään epävirallinen jako, vaan ihan virallinen.

Suosiossa ovat lahkon valtaapitävät ja heidän lähipiirinsä ja myös ne, jotka avokätisesti rahoittavat lahkon toimintaa kymmenyksin, uhrilahjoin ja muulla tavalla. Suosion saavat siis ne, jotka mm. rahoittavat meidän pastoreiden/loisten helpon elämän. He ovat lampaita.

Vuohia ovat ne, jotka eivät kykene riittävästi rahoittamaan lahkon valtaapitävien elämää ja ne, jotka ovat tavallisia pienituloisia rivijäseniä tai maallikoita, jotka vain tekevät talkootyötä lahkon hyväksi.

Äänestä
  • Valheesi eivät merkitse meille mitään.

    Äänestä

  • Pärsätkertoimen mukaan siellä lahkossasi olet suosittu tai vain ilmaa.
    Lahkon päättäjiä kiinnostaa vain raha ja se, että sinä lahkon jäsen tuot sitä rahaa lahkollesi.
    Muulla ei ole paskankaan merkitystä. Raha siis on se asia, millä pärstäkertoimesi luokitellaan lahkossasi.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


pastorinsuosikki kirjoitti:

Onko Adventtikirkossa epävirallinen jako vuohiin ja lampaisiin?
Ovatko kellokkaat äänessä?
Tälläinen pärstäkerroin systeemi ei ole raamatullista.
Vaikuttaako ihmisen rikkaus asemaan?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu