Ei enää ikinä Lanttilaa! Ihan järkyttävää käyttäytymistä siellä, paikan myyjät vaativat että kustannan toisen asiakkaan "tuotteen" kyseisen asiakkaan vaatimuksesta koska olen sen muka varastanut häneltä ja se löytyi pöydältäni hänen tuotteensa (haloo, koska samoja tuotteita ei voi olla samanlaisia olemassa...). Selityksiäni ei otettu millään tavallaan vastaan vaan edelleenkin olen heidän silmissään syyllinen ja tälläistä syytöstä tehnyt toinen asiakas ei ollut edes paikalla asiaa selvittelemässä. Minä kun sitten menin kassalle kysymään, että mitä teen kun minulla on varastettu tuotteita heidän reaktionsa olikin sitten vähättelevä ja sanoivat että löytyvät kuitenkin muista pöydistä, ettei niitä olla kyllä varastettu. Paikan omistajassakaan ei ole mitään kehuttavaa, sivusta olen nähnyt kuinka hän on joillekin asiakkaille isotellut ja kohdellut erittäin alentavasti. Olen erittäin pahoillani näiden henkilöiden puolesta. Jalallanikaan en astu enään kyseiseen paikkaan kun tiedän jo millasta kohtelua sieltä voi olettaa saavansa. Olenko tosiaankin ainoa joka on huomannut nämä ongelmat? Ihmettelen jos ei heidän käyttäytyminen tule muuttumaan.
Vastaukset 2
- MaijaL
Jaahas, huomasin tän myös, ettei kaikki toimintatavat ole kohillaan. Käyn siksi keskustan kirppiksissä, suosittelisin teillekin. Täällä en ole mitään ongelmia huomannut.
- Kirppu8
Itsekin kierrän Lanttilan nykyään kaukaa! Muutaman kerran pöytää pitänyt ja palvelu aivan surkeaa! Tavara kävelee, kuin itsestään ulos vaikka hälyttimet olleet paikallaan. Pöytävuokrat pilvissä eikä ketään kiinnosta, jos jotain rikkoutuu. Tämän olen itsekin nähnyt. Olen itse ollut paikalla, kun yhdestä pöydästä joku tiputti lasi esineen ja se tietenkin rikkoutui. Se ääni joka siitä lähti kuului varmasti ulos asti, mutta ei kukaan henkilökunnasta ei vaivautunut edes käydä katsomassa... Kerran löysin tosi halvalla merkki kengät, mutta niitä ei mulle myyty koska "eivät ne voi olla tuon hintaisia, varmaan väärä hintalappu". Ja tarkkaavainen myyjä ei suostunut soittamaan edes pöydän vuokraajalle ja varmistamaan asiaa. Tästä tosin jo paljon aikaa. Nykyään en edes käy lanttilasta, koska sieltä ei vain löydä mitään. Suurin osa pöydistä tyhjiä ja joka nurkka täynnä kaupoille kelpaamattomia vanhoja nameja...
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 681056
- 641042
- 93827
- 57813
- 42678
Jasmin vauhdissa
Kyllä pitää Jassulla kiirettä, kun yhtenään menoa mun äidin, isäpuolen ja Markon kanssa Ossianin ollessa tietysti sulois222640- 50598
- 40570
- 66565
Nainen joka haluaa miehen
Näyttää sen selvästi. Hommaa minihameet, pitkät hiukset, laihduttaa ja on iloinen sekä aktiivinen.79563